Pumpuin vuosikatsaus

Mitä sitä tulikaan tehtyä? 

helsinki_city_trail_2015.jpg

Vuosikatsauksen tekeminen on melkoisen hyödyllistä kaltaiselleni ihmiselle, joka kaikesta puuhaamisesta huolimatta kokee, että ei ole tehnyt tänäkään vuonna yhtikäs mitään, käynyt yhtikäs missään tai saanut yhtikäs mitään aikaan. Kun joutuu listamaan tehtyjä asioita, sitä huomaakin tehneensä jos vaikka mitä.

gopr1081.jpg

Vuoden alussa tiivistin tämän pian päättyvän 365-syklin tavoitteet seuraavasti: tee, älä vatvo ja vatuloiJa onhan sitä tullut tehtyä, joka rintamalla. Pistettiin hynttyyt yhteen Akin kanssa, tein kuusi ulkomaanmatkaa (Tukholma, Praha, Sri Lanka, Berliini, Kööpenhamina, Budapest), painoin duunia niin päivätöissä kuin freelancena siihen päälle (mm. kaksi suomennettua kirjaa), bloggasin 143 kertaa, treenasin ja höntsäilin. Ja olin kotosallakin, köllöttelin miehen kanssa ja kolusin lähimetsiä koiran perässä. Melkoisen tehokkaasti käytettyä aikaa, sanoisin.

kuvankaappaus_2015-12-31_kello_17.09.07.png

Treenivuosi 2016 oli sekä erinomainen että haastava. Tunteja ja määriä en ole tänä vuonna seurannut ollenkaan, mikä on ollut melkoisen vapauttavaa. Juoksukilometreistäkään ei ole tarkkaa tietoa, sillä olen suhannut eri sporttikellojen välillä testimielessä. Tässä treenielämän top 3 vuodelta 2015:

lotta_maastaveto.jpg

1. Uusi asenne crossfitiin

Kamppailin vuoden ensimmäisen puoliskon crossfitissä motivaatio-ongelmien kanssa. Duunit, muutot ja reissut estivät ajoittain säännöllisen treenaamisen, mikä tarkoitti tietenkin tulosten paikallaan junnaamista, mikä taasen aiheutti akuuttia turhautumista. Syksyn mittaan hölläsin asennepuolella hieman, minkä seurauksena treenitkin lähtivätkin jälleen toimimaan ja mieliala on ollut parempi. Uusia ennätyksiä en ole tänä vuonna tehnyt ollenkaan (ei sillä että olisin kauheasti kokeillutkaan), mutta ehkä ensi vuonna saadaan jotain iloitsemisen aihetta tulospuolellakin. Tuntuma omaan tekemiseen on kyllä ollut nousujohteinen muuten.

helsink_city_trail_2.png

2. Juoksuinnon löytyminen vuosien tauon jälkeen

Olen pitkään juossut enemmänkin velvollisuudentunnosta kuin juoksemisen ilosta, mutta keväästä alkaen juokseminen on ollut suorastaan nautinto. Tästä käynee kiittäminen ahkerasti lenkkeilevää miestä sekä asvalttipäällysteisten teiden välttelyä ja metsäpolkujen suosimista. Osallistuin myös muutamaan juoksukisaan, joista paras oli ehdottomasti Helsinki City Trail -polkupuolimaraton, joka sujui erinomaisen hyvin ja sytytti kipinän pidempien matkojen juoksemiseen. Loppuvuodesta kipitin myös 10 kilometrin Joulujuoksun.

terasmeduusat_pyramidi_1.jpeg

3. Teräsmeduusat

Vuoden hauskimmat ja sekoilurikkaimmat hetket on koettu Teräsmeduusat-joukkueen kanssa. Kaljatuopposen äärellä syntynyt idea on jalostunut vuoden mittaan feministis-karnevalistiseksi spektaakkeliksi ja erinomaiseksi ystävysjoukoksi. Erityisesti fitness-parodiamme Terässika-triathlonilla jäi mieleen kesän hauskimpana urheilupuuhana.

surffaus_srilanka2_0.jpg

+ bubbling under: uudet kokemukset

Uusia juttujakin on tullut kokeiltua: surffausta, triathlonia, purjehdusta. Lisäksi osallistuin Sulkavan soutujen 60 kilometrin kirkkovenesarjaan

 

Vuoden suosituimmat postaukset:

Kouluruoka, WTF
Minä kun muutkin: bataattihampurilaiset
Kun crossfittaaja on treffeillä, osa 4
Kuukautiset ja treenaaminen
Oopsie eli miksi viljattomuus on virhe
Farkkuja meille reiteville

 

Tänään paketoin treenivuoden salimme perinteikkäällä Murph-iloittelulla: 4 x portaat, 100 leukaa, 200 punnerrusta, 300 kyykkyä ja 4 x portaat kulkivat 13 minuuttia nopeammin kuin viime vuonna, joten jousunohteisella tiellä ollaan! Loppuvuoden ajattelin makoilla sohvalla ja katsella elokuvia, kemut jääköön virkeämmille. Ihanaa uutta vuotta, kamut!

Suhteet Oma elämä Liikunta

Välipäivien töllövinkki: norjalaista inspistä

Mikä on järkyttävän kovassa kunnossa, mittaamattoman sympaattinen ja vielä tolkuttoman nätti? Norjalainen hiihtäjä tietenkin.

johaug_bjorgen.jpg

Olen viime aikoina katsellut lähes yksinomaan Ylen kanavia – ja niiltä Norjan yleisradioyhtiö NRK:n ohjelmia. Uusin suosikkini on Maailman parhaat naishiihtäjät, jossa seurataan Norjan maastohiihtomaajoukkueen valmistautumista Falunin MM-kisoihin.

Ohjelmassa (kaksi jaksoa näkyvillä Yle Areenassa, kolmas tulee tänään Femmalta kahdeksalta) seurataan hiihtostaroja kotona, treeneissä ja joukkueen yhteisissä seikkailuissa. En oikein osaa päättää, pidänkö enemmän hiihtäjien siviilielämän kuvaamisesta vai treeniarjen seuraamisesta. Melkoista on naisten treeni, niin suksilla kuin puntilla. Ja ne hiihtäjät! Toinen toistaan ihanampia! Olen ihaillut konkareita Marit Björgeniä ja Therese Johaugia jo pidempään, mutta myös nuoremmat haastajat ovat ihastuttavia. 

Isolla kirkolla ei valitettavasti pääse vielä hiihtämään, mutta latujen aukeamista odotellessa on hyvä katsella maailman parhaiden menoa ja ammentaa inspiraatiota siitä.

Hyvinvointi Liikunta Suosittelen