Simppeli savusiikapasta

Simppeli savusiikapasta

Mukavaa maanantaita! Olen hiukan joustanut viime päivinä lihattomasta lokakuusta merenelävien merkeissä ja aion jatkaa samaa linjaa loppuun asti. Edelleen pyrin syömään mahdollisimman paljon pelkkiä kasvisruokia, mutta en ole kalaruokien kanssa niin ehdoton.  Äsken tein lounaaksi ihan mielettömän hyvää pastaa. Laitoin viikonlopusta jääneet pastan jämät pannulle lämpenemään tilkassa öljyä. Sekoitin joukkoon n. 2 ruokalusikallista chevreä, kämmenellisen […]

Yllätä itsesi tai ystäväsi

Yllätä itsesi tai ystäväsi

Rakastan ihan kamalasti yllätyksiä. Niitä on ihana järjestää  ja tietysti myös saada. Niin pienistä asioista voi tulla hurjan iloiseksi ja toisaalta pienillä kekseliäillä jutuilla voi myös piristää toisen päivää. Olemme tyttöporukassamme aina yllättäneet toisiamme erilaisilla asioilla. Kouluaikoina lähdimme esimerkiksi kerran koulusta sydänsuruja potevan ystävämme luo keskellä päivää ja toimme mukanamme suklaata ja muutaman romcomin. Yhtenä […]

Rentouta kroppa- mieli seuraa perässä

Rentouta kroppa- mieli seuraa perässä

Henkinen hyvinvointi kulkee käsi kädessä fyysisen hyvinvoinnin kanssa. Me olemme melko monimutkaisia kokonaisuuksia ja joskus esimerkiksi masennusoireet saattavatkin johtua kilpirauhasen vajaatoiminnasta tai jatkuva vatsakipu olla merkki stressistä. Usein hoidetaankin vain niitä oireita, eikä sitä perimmäistä syytä oireiluun. Välillä on vaikea tietää, kumpi tulee ensin: henkinen vai fyysinen pahoinvointi? En ole mikään lääkäri, eikä näihin juttuihin […]

Satumainen Helsinki

Satumainen Helsinki

Eilen kävin pitkästä aikaa yksin kävelyllä. En millään reippaalla puolijuoksulla, vaan sellaisella verkkaisella löntystelyllä, joka jättää myös aikaa ihailla luontoa ja uppoutua omiin ajatuksiin. Ja voi pojat, siellä on kaunista.   Vaikka asun lähellä Helsingin keskustaa, ei kiireestä ja hälinästä ollut merkkiäkään. Pysähdyin vällillä vetämään kehkot täyteen raitista ilmaa ja tuijottelemaan lintuparvia, jotka lentelivät kohti […]

Toivepostaus motivoinnista ja kuntoilun haasteista

Toivepostaus motivoinnista ja kuntoilun haasteista

Sain kommentin, jossa minua pyydettiin kertomaan omia motivaattoreita treeniin. Listaan nyt tähän omia motivaatiovinkkejä, joita olen joskus aiemminkin maininnut. Näistä on välillä hyvä muistutella itseään. Keskity niihin asioihin, joita haluat saavuttaa, älä niihin jotka ”estävät” sinua saavuttamasta niitä. Mieti, kuinka hyvä olo sinulla on treenin jälkeen. Mieti, kuinka hyvä olo sinulle tulee itsesi ylittämisestä. Ajattele, […]