Kirja, jonka ahmin alle vuorokaudessa

Kirja, jonka ahmin alle vuorokaudessa

Kerroinkin aiemmin tällä viikolla olleeni Johannes Hatsolo Hattusen kirjan (Elämää breikkarin silmin) pressitilaisuudessa. Sain kirjan sieltä heti käsiini ja päätin ihan vain hiukan kurkata ensimmäisiä sivuja lounastunnillani. Jumituin siihen kuitenkin niin pahasti, että lounastunti venähti pidemmäksi kuin olisi pitänyt ja oli pakko avata kirja taas heti töistä lähdettyäni. Olin joskus lapsena viimeksi kävellyt lukiessani, mutta […]

& Other Stories avaa tänään

& Other Stories avaa tänään

Tänään on se päivä, kun &other stories vihdoin avaa Aleksanterinkadun myymälänsä. Keskiviikkona oli kutsuvierasavajaiset, ja porukkaa oli yllättävän paljon. Selkeästi tälle liikkeelle on ollut kysyntää. Olen itse rakastunut aikoinaan heidän huulipuniinsa. Olin etsinyt täydellistä kirkkaan pinkkiä punaa, josta ei kuitenkaan tulisi liian Barbie-efekti tai keltaiset hampaat. Hutiostoja oli tullut varmaan kymmeniä vuosien varrella, kunnes vihdoin […]

Näin saat mistä tahansa ruoasta terveellisemmän + 1 resepti

Näin saat mistä tahansa ruoasta terveellisemmän + 1 resepti

Viime viikonloppuna minulle tuli todella akuutti lihamakaronilaatikkohimo. Halusin siitä kuitenkin vähän terveellisemmän version, joten päätin sujauttaa mukaan yhden kokonaisen parsakaalin ja yhden kukkakaalin. Harrastan tällaista kasvisten sujauttelua melko usein. Sillä tavalla saa lisättyä helposti ruokaan väriä ja puoli kiloa kasviksia tulee päivässä helpommin täyteen.  Tämä oli yllättävän hyvää ja siitä riitti kolmeksi päiväksi. Melko edulliseksi […]

Toisen roju on toisen aarre

Toisen roju on toisen aarre

Kaupallinen yhteistyö: Zadaa Kaikille blogiani yhtään aktiivisemmin seuranneille lienee selvää, että olen intohimoinen kirppari- ja vintage-vaatehaukka. Pidän siitä, että vaatteilla on historia ja tarina. Sen lisäksi käytetyt vaatteet ovat ekologisempia ja usein myös huomattavasti edullisempia. Hutihankinnoilta on myös helpompi säästyä, sillä ei ole jonkin pinnalla olevan trendin sokaisema.  Nykyään tulee kuitenkin harvinaisen vähän käytyä kirpputoreilla. […]

Healthinki

Healthinki

Muistan harmitelleeni New Yorkissa asuessamme, ettei Helsingistä löydy samanlaisia aamupala- tai lounaspaikkoja kuin sieltä. Nyt tuntuu kuitenkin, että tällaisia terveellisiä paikkoja syntyy kuin sieniä sateella. Tällä viikolla kävin vihdoin kokeilemassa Tehtaankadulla sijaitsevan suloisen Healthinkin. Kauniita smoothie bowleja, avokadoleipiä, mehuja ja terveysshotteja. Olimme alunperin menossa Kuumaan, mutta suunnitelmat vaihtuivat kun huomasimme vasta ovella sen olevan kiinni. […]

Mitä syön päivässä & kuinka löytää oma ruokavalio?

Mitä syön päivässä & kuinka löytää oma ruokavalio?

  Olen elämäni aikana kokeillut monia eri ruokavalioita. On ollut vähähiilihydraattista, lihatonta, nuudelia & tonnikalaa jokaisella aterialla ja McDonaldsia aamiaiseksi. Olen ottanut paljon selvää eri ruokavalioista ja välillä ollut sitä mieltä, että ainoa mitä kannattaa seurata on hiilihydraattien, rasvojen ja proteiinin suhteita toiseensa, olen miettinyt makroja ja kuullut että päivän tärkein ateria on aamupala.  Olen […]

Ulkopuolisuuden tunteesta

Ulkopuolisuuden tunteesta

Sain postaustoiveena kirjoittaa ulkopuolisuuden tunteesta. Olen aihetta sivunnut aiemminkin blogissa, mutta ajattelin ottaa hiukan erilaisen näkökulman tällä kertaa.  Uskon, että on kahdenlaista ulkopuolisuuden tunnetta. Toinen on pysyvämpää ja seuraa välillä jopa paikasta toiseen. Kärsin itse tällaisesta usein lapsena. Koin olevani jollain tapaa joukkoon kuulumaton. Ensimmäiset luokat koulussa olin muita edellä, joten värittelin kirjoja luokan takaosassa […]