Omat rituaalini eli turvatoimenpiteeni

Käytän paljon kännykkää pakko-oireiden hallintaan. Puhutaan ritualisoimisesta, mutta omaan korvaan sana rituaali kuulostaa liian voodoo-tyyppiseltä ja hengelliseltä. Kyse on kuitenkin turvatoimenpiteestä, tai no ”turvatoimenpiteestä”. Itse videoin mm käsien- ja hampaidenpesut. Myös kotoa lähtiessä äänitän lyhyen videon, jolla tarkistan kaikki sähkölaitteet, ikkunat, vesihanat ja lopuksi että ulko-ovi on kiinni. Ulos lähtemiseen menee noin 5 minuuttia. Aikaisemmin tarkistin moneen kertaan helloja ja kahvinkeitintä yms, mutta nyt olen päättänyt että kännykän kanssa ei kinata. Todistusaineisto on kiistaton ja se jää minulle kännykkään talteen. Jos jotain tapahtuisi (kuten tulipalo) voisin osaltani vakuuttaa, että se ei ollut minun vikani – olen tehnyt kaiken oikein ja riittävällä tarkkuudella. 

Käsiä pesen vain muutaman kerran päivässä. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta tämä on toiminut minulla. Vessassa käydessäni käytän pientä pakastepussia pyyhkivän käden suojana, ettei joka vessareissun jälkeen tarvitse alkaa pestä käsiä. Käsienpesu on tarkkaa, siihen menee noin 4-8 minuuttia. Ei kuulosta mahdottomalta ajalta, mutta jos kokeilet pestä käsiäsi yhtä soittoa 5 minuuttia (käytä kännykän ajastinta), aika tuntuu tosi pitkältä. Huolellisen käsienpesun jälkeen rasvaan aina kädet. En halua että käsieni iho on kuiva tai että siinä on haavoja. Kuivuus näyttää rumalta ja haavat toimivat kulkureitteinä pöpöille. 

Kannustan kokeilemaan kännykkää apuvälineenä! Yleensä kannustetaan luopumaan pakko-oireista kokonaan, mutta itse olen tehnyt jonkilaisen kompromissin. Annan itselleni luvan käyttää kännykkää, enkä tähtää täydelliseen oireettumuuteen. Tiedostan myös sen että eri tilanteissa hälytyksiä tulee eri määrä, tarve tehdä näitä turvatoimenpiteitä vaihtelee päivän sisällä, päivien välillä, viikottain. Kun jotain isoa, mullistavaa tai haasteellista tapahtuu, turvatoimenpiteiden tarve kasvaa. Jos olen esim todella stressaantunut, saatan tarkistella sähkölaitteet kolmeen kertaan. Eli yhden videon sijasta teen kolme. Aikaa menee ehkä noin 10 minuuttia tms kun pyörin ahdistuneena ympäri asuntoa kännykkä kädessä. Sitten sanon itselleni, että nyt lähdet. Ja sitten lähden vaikka ahdistaa. 

Olen siis keksinyt/kehittänyt/löytänyt itselleni sopivan tavan tehdä nopeasti nämä ns pakolliset toimenpiteet. Mitenköhän muilla? Millaisia apuvälineitä käytössä? Millä tavalla saatte olosta taas turvallisen?

 

väärä 02.jpg

 

Suhteet Oma elämä Hyvä olo

Mistä pakko-oireet syntyvät?

Olen paljon pohtinut syitä OCD:lle. Mikä on sen funktio? Miksi minulla on pakko-oireinen häiriö?

Wikipediasta poimittua: Häiriöön sairastumisen voi nähdä äärimmäisenä stressireaktiona. Henkilön itselleen asettamien tai sisäistämien äärimmäisten vaatimusten tai ihanteiden ja todellisuuden välillä on sovittamaton ristiriita. Jos ihminen ei voi toteuttaa vaatimuksiaan tai elää niiden mukaan, aiheuttaa se voimakkaan ahdistuksen, jota pyritään hallitsemaan pakkoajatuksilla (obsessiot) ja pakkotoiminnoilla eli rituaaleilla (kompulsiot).

Tässä saattaa olla kyllä jokin pointti

Masennusinfo: Pakko-oireisen häiriön synnyn syyksi on arveltu häiriöitä aivojen serotoniini- ja dopamiinivälitteisissä toiminnoissa.

Tähän uskon täysin. OCD syntyy siis aivoissa. Ehkä se jopa asustelee siellä, en tiedä. Kyse lienee välittäjäaineista ja aivojen rakenteesta. 

Ehkä tarve pakko-oireille syntyy tarpeesta kanavoida ahdistus johonkin konkreettiseen, sekä tarpeesta hallita asioita. Ahdistuksen tullessa kuvittelen että pystyn estämään katastrofeja ja kontrolloimaan itseäni tekemällä tietyt asiat tietyllä tavalla. Säännöt ja rituaalit tuovat fiktiivistä turvallisuuden tunnetta.

kukat03.jpg

 

Itse olen alkanut erottaa eri tyyppisiä ritualisointitilanteita, jotta minun olisi helpompi tunnistaa nämä väärät ja turhat hälytykset:

nälkä. Nälkäisenä minulla on pakkoajatuksia melkein aina. Yleisimmät OCD-ajatukset liittyvät puhtauteen: mietin ovatko käteni likaiset tai olenko pessyt ne riittävän tarkkaavaisesti. Huomaan myös tarkistelevani mm sähkölaitteita ja vesihanoja enemmän kun olen nälkäinen. Olen ylipäätään itsekriittisempi ja tyytymättömämpi itseeni nälkäisenä. 

lähteminen. Kotoa lähteminen on aina pieni kriisi. Aamulla töihinlähtö sujuu kohtuullisen sutjakkaasti, koska aikaa on rajallinen määrä. Vapaapäivinä kotoa lähteminen on huomattavasti vaikeampaa ja ahdistavampaa. Niin paljon asioita, joita voisi tehdä aina vaan paremmin. 

ristiriita. Ristiriitainen olo on tunteista yksi hankalimmista. Joku kiva ja kiltti ihminen ärsyttää suunnattomasti. Joku tekee sinulle mukavia asioita, kuten siivoaa ja kokkailee, mutta kiitollisuuden tunteen sijasta ärsyynnyt. Haluaisit tehdä jotain, vaikkapa lähteä pitkälle baarikierrokselle, mutta tiedät että se ei kannata, koska krapula kestää ikuisuuden keski-ikäisenä ja humalassa toikkarointi pelottaa. 

väsyminen. Voin nukkua muutaman yön huonosti, mutta kolmannen sängyssä pyörityn jälkeen alan väsyä. Muisti pätkii ja keskittyminen on huonoa. Yritän pakkotoiminnoilla kompensoida kontrollin löyhentymistä.

turhautuminen. Päivästä toiseen samat asiat pitää tehdä ja minua tylsistyttää. Tau kun teen jotain, mikä ei etene ollenkaan. 

syyllisyys. Kun en ole niin reilu ja kiva kun haluaisin olla. Kun tavoittelen jotain, joka on oman etuni mukaista ja samalla joltain toiselta pois. 

häpeä. Tunne siitä että olen jotenkin riittämätön tai huono. Ruma ja arvoton. 

– ummetus! Minulla on ärtynyt suoli -oireyhtymä ja ongelmana on todennäköisesti ylipitkä paksusuoli. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että stressaavissa tilanteissa kerään p*skaa sisälleni, eikä mikään tule ulos. Olosta tulee kammottava. Siedän unettomuuttakin paremmin kuin ummetusta. Minusta tulee väsynyt, ärtynyt ja masentunut. 

levottomuus. Ennen juhlia olen hyvin levoton ja turvaton. Minua jännittää ja pelottaa mitä ilta tuo tullessaan. Minua jännittää tavata uusia ihmisiä, pidetäänkö minusta, osaanko olla hauska ja rento. Alkoholin juominen myös pelottaa, lähteekö mopo kätösistä, juonko liikaa, meneekö muisti, hölmöilenkö, kadotanko jotain. 

kukat02.jpg

Mitenköhän teillä muilla, joilla on OCD? Huomaatteko että tietyissä tilanteissa pakko-oireita on tavallista enemmän? Millaiset tilanteet teillä nostaa kierroksia ja lisää tarvetta ritualisoida?

Suhteet Oma elämä Mieli Terveys