Loistava ystäväni ja junamatkan jälkeisiä ajatuksia

Loistava ystäväni ja junamatkan jälkeisiä ajatuksia

Matkustin maanantaina siskoni luokse Ouluun. Suunnitelmani oli tehdä matkan aikana töitä, lukea ja levätä, mutta ajauduin hieman vastentahtoisesti keskusteluun vierustoverin kanssa, koska en halunnut olla epäkohtelias. Jouduin lopulta vieressäni istuneen miehen ennakkoluulojen ryöpytyksen kuuntelijaksi. Miehen negatiivisuus ja asenteet ahdistivat minua. Osa pahasta olosta johtui siitä, että mies ryöpytti karkeaan tyyliin ennakkoluulojaan klassista musiikkia, näyttämötaiteita ja […]

5+1 vinkkiä vastuullisempaan vappuun

5+1 vinkkiä vastuullisempaan vappuun

Huomenna ja ylihuomenna juhlitaan taas vappua kevään karnevalistisinta iloista juhlaa. Vappukarnevaaliin liittyvien perinteiden jäljet luonnossa kuitenkin saavat aikaan surua viimeistään toukokuun toisen päivän aamuna. Iloisten piknikkien jäljiltä puistot uivat roskassa, kadut lainehtivat muhjaantunutta serpentiiniä ja puihin takertuneet ilmapallojen riekaleet lepattavat tuulessa. Paitsi että roskat latistavat seuraavan päivän tunnelmaa, ne myös aiheuttavat vaaraa eläimille ja pienille […]

Parasta huhtikuussa, eli kuinka hemmotteluviikosta tuli kuukausi

Parasta huhtikuussa, eli kuinka hemmotteluviikosta tuli kuukausi

Huhtikuu on ollut minulle hyvä. Kuun alussa päätin pitää hemmotteluviikon ja lopulta pienet teot toivat elämääni niin paljon hyvää, että hemmotteluviikko venyi hemmottelukuukaudeksi. Samoja asioita haluan pitää mukana elämässäni jatkossakin. Kiireestä kieltäytyminen. Kuun alussa päätin tietoisesti kieltäytyä kiireestä ja kellon tuijottelusta. Päätin luopua niistä stressaavista ajatuksista, jotka eivät tuota mitään. Istuessamme raitiovaunussa matkalla kuopuksen tanssitunnille […]