Mitä vaihdosta jäi käteen?

Itävallasta paluusta alkaa olla jo sen verran aikaa, että koko lyhyeksi jäänyttä vaihtokokemusta pystyy tarkastelemaan hieman etäämpää. Vaikka ehdin elää vaihtarikuplassa vain kuukauden (alkuperäisen vaihtoaikani piti olla 4,5kk) koen, että sain jo tuolta ajalta paljon.

Loppujen lopuksi itselleni isoin asia oli ylipäätään lähteminen. Kun minulta kysyttiin opintojeni alkuvaiheessa, aionko lähteä vaihtoon, oli vastaus melko varma ei. En kokenut minkäänlaista vetoa ulkomaille, Suomessa on hyvä olla ja elää. En myöskään olisi uskaltanut lähteä yksin ulkomaille, pelkästään toiseen kaupunkiin opintojen perässä muuttaminen oli ollut minulle haastavaa.

Vuosien myötä kuitenkin näin ja kuulin kavereiden vaihtarikokemuksia, ja samalla elämäntilanteeni tasaantui. Vähitellen vaihtoon lähteminen alkoi tuntua asialta, jonka halusin kokea. Ajatuksenani oli lähteä ja katsoa miten sujuu, pääsisihän sieltä kuitenkin aina takaisin kotiin.

Nyt olen kiitollinen, että lähdin. Jo tuohon pieneen ajanjaksoon sisältyi monia tunteita ja kokemuksia, joita en vaihtaisi pois. Näytin ennen kaikkea itselleni, että kyllä minä pärjään ja uskallan. Pelosta huolimatta hyppäsin kohti tuntematonta. Ja sain huomata, että kaikki sujuikin todella hyvin! Muistan sen sekavan tunteen menomatkalla, kun ei tiennyt vielä mistään mitään, mutta silti vain meni, puoliksi itsensä pakottaen. Samaan aikaan pelotti ja kauhistutti, mutta jossain tuon päällimmäisen reaktion alla oli myös outo vapaus ja rauha. Se tunne oli ainutlaatuinen, jotain mitä tuskin kovin montaa kertaa elämänsä aikana saa kokea.

Pääsin hetkeksi pois koulun ja töiden oravanpyörästä. Vaikka pääosin tyytyväinen perusarkeeni Suomessa olen ollutkin, poissa ollessa sitä huomasi, miten kaavamaisesti asioista kuitenkin helposti ajattelee. Ja sitä kaavaa sai vaihdossa, uudessa ympäristössä, uusien ihmisten keskellä hieman rikottua. Sain rohkeutta tarttua toimeen muutenkin, edistää niitä asioita, joita oikeasti haluan tehdä. Liian helposti sitä jumittuu ja aina vain ajattelee, että no, ehkä sitten joskus. Hyvä esimerkki on tämä blogi – vaihto ja sen keskeytyminen oli tarvittu sysäys tämän perustamiseksi.

Sain rohkeutta sosiaalisesti, kun huomasin, miten helposti sain uusia kavereita. (Tästä kiitos myös hyvin järjestetylle vaihtaritoiminnalle Linzissä.) Ja sosiaalisen rohkeuden myötä mukaan tarttui monta uutta ystävää. Lisäksi huomasin, että myös se jo lähtiessä olemassa ollut läheisten muodostama turvaverkko kantoi maan rajojen ulkopuolellakin. Ja se on varmasti tukena tulevaisuuden seikkailuissakin. Parisuhteellekin teki oikeastaan vain hyvää olla hetki erossa.

Sain rohkeutta olla oma itseni, toimia niin kuin itse haluan. Lähdin alusta alkaen sillä ajatuksella, että vaihto on ennen kaikkea kokemus itseäni varten. Omien halujen ja tarpeiden kuuntelu vahvistuikin taas hieman siellä uuden keskellä. Tiivistetysti voisi sanoa, että itsevarmuuteni ja -luottamukseni kasvoi, jo tuon kuukauden aikana.

Koen, että sain osani myös niistä muista perinteisesti vaihtoon liitettävistä opeista. Oli mielenkiintoista päästä edes vähän tutustumaan monien muiden maiden kansalaisiin ympäri maailmaa. Havaitsin ja kumosin omia ennakkoluulojani ja stereotypioitani. Rohkeus käyttää englannin kieltä kasvoi, ja saksan kielen muistiinpalauttelu jatkuu saksan kurssilla edelleen.

Lisäksi muistan taas hetken arvostaa Suomea enemmän. Täällä asiat ovat todella hyvin, vaikka tietysti epäkohtia ja parannettavaakin on. Ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys, että on mahdollista ostaa edullista ja terveellistä opiskelijaruokaa. Että on mahdollista opiskella ilman kymppitonnien lainoja. Että terveydenhuolto ei maksa maltaita. Että ulkona on suhteellisen turvallista liikkua myös pimeän tullen. Että suurin osa virallisistakin asioista hoituu näppärästi verkossa. Listaa voisi jatkaa ja jatkaa.

Olen elänyt ja elän tälläkin hetkellä tyytyväisenä Suomessa. Aiemmin en ole juurikaan haikaillut ulkomaille. Vaihto kuitenkin opetti, että on olemassa maa, jonne kaipaan. Vaihtarikupla oli ihana, mutta siitä ehdin jo saada osani. Alppeja ja Itävaltaa maana sen sijaan en kovin paljoa ehtinyt nähdä. Haaveenani onkin päästä vielä joskus takaisin, kuukaudeksi tai pariksi, kiertelemään ja vaeltamaan, ehkä elämään hetkeksi etäopiskeluarkea. Tätäkään haavetta, tai ainakaan uskallusta sen toteuttamiseen, minulla ei olisi ilman vaihtokokemustani. Sitä kokemusta, että alun perin uskalsin lähteä.

Ymmärrän hyvin, että opiskelijavaihto ei ole kaikkien juttu, eikä tarvitsekaan olla. Jokaisen vaihto on myös erilainen – tämä oli minun kokemukseni. Mutta jos ajatus yhtään kutkuttelee, suosittelen lämpimästi lähtemään, jos se vain on mahdollista.

Jos jotain sattuu tai vaihto ei tunnukaan omalta, pääsee sieltä aina takaisin kotiin. Ja silti käteen voi jäädä  pettymyksen lisäksi paljon muutakin.

ps. Paina toki sydäntä jos tykkäsit!

Aiemmat vaihtoon liittyvät kirjoitukseni löytyvät tästä:

Vaihtokevään keskeytyminen

Pohdintoja vaihdosta

Puheenaiheet Oma elämä Matkat Opiskelu

Uuteen kotiin

Tässä kodissa olen…

…ihaillut monia auringonlaskuja. / …suuttunut, pettynyt ja potenut huonoa omaa tuntoa. / …innostunut opinnoistani. / …stressannut ja ollut väsynyt. / …löytänyt aavistuksen siitä, mihin suuntaan haluan opintojeni kanssa lähteä, ja saanut rohkeutta uskoa tuohon aavistukseen. / …leiponut mutakakun kymmeneltä illalla, koska teki mieli eikä kaapissa ollut suklaata. / …haastanut itseäni. / …tuntenut epävarmuutta. / …hankkinut ensimmäiset viherkasvini ja onnistunut pitämään osan niistä elossa. / …oppinut olemaan myös heikko, ymmärtänyt että aina ei tarvitse pärjätä. / …löytänyt ja kadottanut tasapainon vuorotellen. / …saanut uusia upeita ystävyyssuhteita ja syventänyt vanhoja. / …rakastunut ja rakastanut. / …ollut onnellinen.

Tähän nykyiseen asuntooni, omaan viihtyisään yksiööni minulla on erityinen tunneside. Täällä olen itsenäistynyt, löytänyt oman paikkani uudessa kaupungissa. Aloittanut puhtaalta pöydältä, uskaltanut mennä omia kiinnostuksen kohteitani kohti, vaihtaa suuntaa. Hypännyt mukaan asioihin, joihin en olisi uskonut ryhtyväni vielä tänne muuttaessani. Alkanut elää oikeasti omannäköisä elämää, päästänyt irti monista lapsuuden ja nuoruuden päähänpinttymistä. Ehkä vähän aikuistunutkin.

On kuitenkin tullut aika siirtyä taas eteenpäin, aloittaa uusi elämänvaihe. Tuntuu haikealta luopua tästä kodista, mutta silti juuri oikealta.

Koti merkitsee paljon, kodin täytyy tuntua kodilta. Joihinkin paikkoihin kotiutuu helposti, joihinkin ajan kanssa, joihinkin ei koskaan.  Olen ollut onnekas, kun koti on ollut minulle poikkeuksetta turvallinen paikka, kotona ei ole tarvinnut ikinä pelätä, muuta kuin oman mieleni tuottamia mörköjä.

Ihmiset tekevät kodin, niinhän sitä sanotaan. Ja ainakin omalla kohdallani tuo on pitänyt paikkansa. Lapsuudenkotini on minulle edelleen koti, siksi että siellä on perheeni. Turku alkoi tuntua kodilta vasta silloin, kun löysin täältä kavereita, myöhemmin hyviä ystäviä. Väliaikainen kotiutuminen Itävaltaankin sujui yllättävän nopeasti varmasti siksi, että sain sieltä heti kavereita. Nyt edessä olisi taas muutto, ei kovin kauas, mutta uuteen asuntoon kuitenkin.

Olen varma, että myös uusi asunto tuntuu kodilta, jos ei heti niin melko pian. Siksi, että se on viihtyisä, siellä on tilaa olla oma itsensä, luonto on lähellä. Ja ennen kaikkea siksi kenen kanssa sen tulen jakamaan.

ps. Paina toki sydäntä jos tykkäsit!

Koti Oma elämä Syvällistä