Kesälomavinkki: kaappien siivoaminen – syyt jatkuvan shoppailun takana

En tiedä kovin montaa ihmistä, joka ei ei haaveilisi uudesta elektroniikasta, urheiluvaatteista tai meikeistä. Sisustustakin voi aina uusia. Miksi ihmeessä koko ajan löytyy jotain shoppailtavaa? Loma on hyvää aikaa ns. siivota kaapit ja pysähtyä miettimään, mikä on sinun syysi ostella koko ajan uusia juttuja? Tämän luettuasi ymmärrät omaa toimintaasi paremmin ja saatat vahingossa vaikka säästää rahaa tärkeämpiin kohteisiin (lomamatka, harrastukset jne.) <3

Olen viimeiset kolme vuotta muuttanut joka vuosi. Ensin paikkakunnalta toiselle ja sitten asunnosta toiseen, kun edellinen asunto osoittautui bileparatiisiksi (=en tarvinnut omia stereoita). Muutoissa on se hyvä puoli, että on aivan pakko inventoida samalla kaapit, koska kaikkea ei jaksa kantaa asunnosta toiseen. Samalla on myös kohdattava silmästä silmään totuus: miten paljon rahaa olenkaan käyttänyt kaiken tämän hankkimiseen? Mitä olen tällä ostelulla tavoitellut? Onnea?

Mitä sinun kaappisi uumenista löytyy? Mitä piilottelet itseltäsi ja muilta?

Tänä vuonna ei ole (vielä ainakaan) ollut tarvetta muuttoon, joten päätin ottaa kirppiskojun ja viedä sinne omaisuuttani myytäväksi. Tunnetusti homma lähtee aina vähän käsistä ja aloin siivoamaan kaappeja ”myy kaikki, mitä et tarvitse” -periaatteella. Joka ikinen esine, mitä en oikeasti ole tarvinnut, raahattiin kojulle. Esiin nousi taas sama ajatus: miksi ihmeessä olen edes ostanut näitä vaatteita (joissakin oli vielä hintalappu kiinni)? Olin vuoden aikana ajautunut taas samaan tilanteeseen: vaikeassa elämäntilanteessa piristin itseäni shoppailemalla. Se tuntui erityisen oikeutetulta ”koska oli sairas” ja ”koska oli paha olla”. Ihan ok tapa selviytyä, mutta  en voinut enää käyttää sitä selitystä (onneksi)!

Ehkä meidän pitäisi enemmän oppia ensin kuuntelemaan, mitä tarvitsemme ja kertomaan se ääneen? Kukaan ei muuten voi tietää, kun asioita piilotellaan kaapin uumenissa. Mikään ei muuten korjaannu.

Muutamia syitä shoppailulle

Tunne siitä, että nyt täytyy kyllä ostaa jotain uutta, syntyy jostain. Olisiko joku seuraavista sinun syysi? Kun tajuaa, mitä tunteita tai ongelmia shoppailulla yrittää korjata, on helpompaa alkaa hillitä asiaa. Ehkä saatat tehdä itse asialle jotain tai ymmärtää itseäsi paremmin. Loma on hyvää aikaa tarttua näihin. Voi olla, että oma syysi ei edes ole mainittuna, mutta pysähdy miettimään sitä silti. Mitä sinun kaappisi uumenista löytyy?

Shoppailemalla voidaan täyttää tyhjiötä elämässä

Shoppailu on yksi niistä keinoista (lohtusyömisen lisäksi), jolla jopa täysin huomaamatta täytämme jotain tyhjiötä elämässämme. Emme välttämättä mieti, että olemmeko onnellisia vaan kyse voi olla jostain pienemmästäkin asiasta. Tyhjiö voi olla yksinäisyyttä, läheisyyden kaipuuta tai pelkoa – pahaa oloa, jota halutaan piilotella syvemmälle kaapin uumeniin. Ostamalla jotain uutta ja viehättävää, koemme hetkellistä onnellisuuden tunnetta ja luulemme tehneemme jotain oikein. Suosittelen testaamaan, kuinka kauan ostamisesta tullut hyvän olon tunne kestää? Onko jokainen euro sen arvoinen? Shoppailua jatkuu niin kauan, kunnes itse ongelma on ratkaistu… Pahimmassa tapauksessa ikuisuuden.

Shoppailu on ikään kuin lohtusyömistä. Sillä haetaan samanlaista endorfiinia, kuin syömisestäkin. Jos itseltään vain kieltää ”älä osta mitään” tai ”älä syö donitseja”, pyörii ajatus koko ajan päässä. Siksi asiasta ei pääse oikeastaan eteenpäin, kun vasta ymmärtämällä, miksi toimimme näin (tai rautaisella itsekurilla). Samalla hyvän olon tunnetta pitäisi opetella löytämään arkisemmista asioista.

Onnellisuuden tavoittelusta saisi kirjoitettua kokonaisen kirjan. Varmasti vielä muutaman jatko-osankin, joten en pureudu nyt siihen sen enempää. Sen voin kyllä kertoa, että kaupasta ei osteta päivittäistä onnea. Ostoskassi tuottaa onnea valitettavasti ehkä muutaman tunnin. Hyvän olon tunne voi olla kuitenkin niin voimakas, että hakeudumme siihen aina uudelleen… (vrt. riippuvuudet)

Hyväksyntää ja arvostusta esineillä

Valitettavan yleistä on hakea hyväksyntää ulkopuolelta: parisuhteista, somesta, elämäntyylistä jne. Itseasiassa saatamme hakea hyväksyntää kaikkialta muualta paitsi itseltämme. Niin yksinkertaista kuin se onkin, kun opettelee hyväksymään itsensä, ei tätäkään tarvitse enää tehdä. Et tarvitse uusimpia Adidaksen kenkiä tai Michael Korsin laukkua ainakaan sen takia, että joku kehuisi sitä (tai sinua) ja kokisit jonkinlaista hyväksyntää sen takia. Todellisuudessa emme tarvitse ns. ”passiin leimaa”, että meidät on hyväksytty sellaisina kuin me olemme. Itsensä hyväksyminen ei tapahdu yhdessä yössä, vaan joudut harjoitella sitä joka päivä. Ehkä sinussa on ilman uusimpia kenkiäkin jotain aivan ihanaa?Hyväksynnän tunnelukosta voit lukea lisää täältä.

Olen ostellut ”kivoja juttuja”, eikä missään oikeastaan ole mitään järkeä. Kaapistani löytyi kaikki sateenkaaren värit kuin suoraan Teletapeista. Silti käytän aina samoja vaatteita…

Vaatekaapissasi ei ole mitään järkeä

Tunnustan heti syyllistyväni tähän. Olen ostellut ”kivoja juttuja”, eikä missään oikeastaan ole mitään järkeä. Kun juhlat ovat edessä, joudun taas lähteä ostelemaan uutta päällepantavaa. Sitten joudun lähtemään kauppaan oikean syyn kanssa.  Päätinkin ottaa nyt minimalistisen linjan: vaatekaappistani löytyy yhteensopivia asuja, joihin voi yhdistellä koruja jne. En tarvitse kaikkia sateenkaaren värejä – varsinkaan, kun ne eivät taas syksyllä sovi säähän. Paras siivouslöytöni kaapista oli pupunkorvat (?!). Päätä siis joku linjaus, joten säästyt ”kaiken kivan” ostelulta. Minimalistinen vaatekaappi ei tarkoita juuttisäkkiin pukeutumista, vaan tutustu aiheeseen vaikka täältä.

Siivotessa kaapin perältä löytyi hyvin mielenkiintoisia asioita. Pupunkorvat ja futisnappikset? Milloin olen näitä tarvinnut? 😀

Persoonan rakentaminen ostelemalla

Tätä ongelmaa ei ehkä ole ollut vielä muutama kymmenen vuotta sitten. On jo oikeastaan yksi taiteen suuntaus pukeutua tietyllä tavalla ja ilmaista omaa persoonallisuutta. Tässä ei tietenkään ole mitään vikaa, jos rahasi eivät uppoa kokonaan vaatekaappiin. Reality check on tässä kohtaa ihan ok: riippuuko koko tyylisi siitä, että kallis merkkilaukku roikkuu kädessäsi? Mitä muuta arvokasta sinussa on? 

Palkitseminen

Tämä on oma suosikkini. Oli rankka viikko, palkitsen itseni. Oli hieno suoritus, voisin ostaa jotain itselleni. Samaa selitystä voi käyttää syömiseen. Palkitseminen on oikeasti tosi tärkeää, mutta ostelemalla tavaroita aito oikea palkitseminen helposti ohitetaan. Palkitsemisen ydin ei ole pokaalin vastaanottaminen (vertaa ostoskassin vastaanottaminen myyjältä) vaan oikeasti olemalla kiitollinen, tyytyväinen ja arvostamalla omaa suoritustaan. Parasta olisi muistaa sitä vielä seuraavallakin viikolla. Usein meillä on arjessa kuitenkin niin paljon vauhtia, että sekin unohtuu sinne töiden ja roskapussien väliin. Palkitsen varmasti jatkossakin itseäni kivoilla jutuilla, mutta olen päättänyt kohdistaa ne enemmän hyvinvointiini. Paras mielihyvä saadaan kuitenkin siitä, kun nautitaan onnistumisen tunteesta ja muistutetaan itseämme siitä vielä pitkään. Muistutetaan siitä vielä etenkin vaikeina aikoina, jolloin voimme selvitä seuraavankin esteen yli. Siinä vaiheessa ei pelkällä pokaalilla tai ostoskassilla tee yhtään mitään.

Oletko sinäkin pessimistinen onnistuja? Vähättelet saavutustasi ja pahimmillaan ohitat sen olankohautuksella?  Mietit, että jotain olisi vielä voinut tehdä paremmin… Lue vaativuuden ja pessimistisyyden tunnelukoista täältä.

Siivoa kaapin lisäksi myös nämä!

Lisäsin siivousprojektiini vielä muutaman asian:

  • poista Instagram -seurattavista kaikki, jotka vääristävät maailmankuvaasi jollain tavalla. Kaikki sellaiset, jotka saavat oman elämäsi tuntumaan vähäpätöiseltä. Poista koko Instagram, jos se ahdistaa sinua. Tiedän monia onnellisia ihmisiä, jotka eivät edes osaa käyttää instaa.
  • lisää seurattavaksi muutama sellainen Instagram -tili, jotka muistuttavat sinua todellisuudesta: somemaailman ja instagramin välisestä kuilusta. Seuraa sellaisia tilejä, jotka muistuttavat sinua tärkeistä asioista elämässä ja tukevat tielläsi.
  • siivoa arjestasi ns. turhia kuluja, kuten itse siivosin esim. CMoren kuukausitilauksen, jota en edes käyttänyt. Rahaa jää tällä tavalla täysin huomaamatta talteen tärkeämpiä juttuja varten.
  • tee tarkistus ystävä- ja kaveripiiriisi. Onko mukana arjessasi ihmisiä, jotka jatkuvasti väheksyvät, epäilevät ja aliarvioivat kykyjäsi? Pysähdy miettimään, vaikuttaako se olotilaasi ja tee tarvittaessa asialle jotain.

Kun käyttämättömät tavarat on viety kierrätykseen tai myyty kirpputorilla, mahtuisi kaappiin uusia tavaroita. Mieti silloin, onko tavaran määrällä koskaan ollut merkitystä onnellisuutesi suhteen? Ehkä jatkossa voisit säästää rahaa ja toteuttaa niitä asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi tai sijoittaa enemmän omaan hyvinvointiisi <3

P.S. Pupunkorvat jätettiin vielä kaappiin mahdollisia tulevia naamiaisia varten. Vaatekaappini värimaailma ei muistuta enää Teletappeja ja valikoima on huomattavasti pienempi. 😀

Lue myös:

Reippaan tytön (tai pojan) syndrooma ja lepo – kaksi vaikeasti yhdisteltävää asiaa!

Miksi emme uskalla toteuttaa unelmiamme oman reseptimme mukaan? Miten minä uskalsin?

Miksi magnesiumia lisäravinteena? Katso oirelista!

L-Teaniini – lisäravinne, joka helpottaa elämääsi!

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Terveys

Kuukauden tuote: Egyptin taikasalva (Egyptian Magic) – toimiiko se oikeasti?

Egyptian Magic -monitoimivoide* on julkkistenkin piireissä (Madonna, Eva Mendez jne.) esiin noussut luonnonkosmetiikan ihmevoide – ei kuitenkaan pelkästään naisille!  Kärsit sitten kuivasta ihosta (atopia), epäpuhtaasta ihosta, kuivista kantapäistä tai kaipaat parranajon (tai sheivauksen) jälkeen voiteen estämään tulehdusta ihossa… Lue tarkemmat käyttökohteet ja oma kokemukseni tuotteesta <3 Loistava monitoimituote korvaamaan monta purkkia kaapissa!

Jos joku olisi vielä kolmekin vuotta sitten sanonut, että tulen vaihtamaan kosmetiikkaa (jota rakastan) luonnonkosmetiikkavaihtoehtoihin, olisin varmaan nauranut ääneen. Käsitys luonnonkosmetiikasta oli tuolloin (minullakin) jotain seuraavaa: tehottomia, kalliita ja tylsiä yrttisalvoja ja valuvia meikkejä. En koskaan olisi uskonut itsekään, mutta luonnonkosmetiikkapuolelta löytyy yksinkertaisesti tehokkaampia tuotteita. Huikeaa huomata, miten ihan lähimmässä K-Citymarketissa löytyy varaa valita ja monet yleismerkit ovat rakentaneet lisäaineettomia ekovaihtoehtoja.

Tiesitkö, että ns. normaalissa kosmetiikassa käytetään yleisesti mm. lentokoneen siipien jäänestoainetta (propyleeniglykolia)?

Sekä miehet, että naiset pumpppaavat ihonsa kautta joka vuorokausi huomattavia määriä kemikaaleja. Maksan haastava tehtävä on pärjätä nykypäivänä kehon tärkeänä puhdistajana kaikesta voide-, hiusväri- ja lääkemääristä. Palvelemme ehkä siis luonnon lisäksi myös itseämme valitessamme hieman kehoystävällisempiä vaihtoehtoja. Ei pelkästään sekään, mutta nyt olen huomannut, että tältä osastolta saattavat löytyä ne yksinkertaisesti parhaat tuotteet. Tämä egyptin ihmesalva on yksi niistä tuotteista, jonka säilyttäisin varmasti meikkipussissani, jos saisin jättää vain yhden tuotteen. Sillä on yksinkertaisesti niin monta toimivaa käyttötapaa.

Silotatko ihosi epäpuhtaudet ja kuivuuden mieluummin silikonituotteilla vai pureudutko itse iho-ongelmaan?

Mitä Egyptian Magic -voide sisältää?

Me ihmiset usein toivotaan ravintolisiltä, luonnonkosmetiikalta ja jopa ruoalta jotain jännittäviä sisältöjä ja tehoja – helppoa ongelmanratkaisua. Naisille kosmetiikka on usein myös hemmottelua. Tämä tylsältä näyttävä purkki sisältää kuitenkin luonnon kovimmat antimikrobiset raaka-aineet sekä tehokosteuttajat.

Voide sisältää:

  • oliiviöljy
  • mehiläisvahaa
  • hunajaa
  • propolista (mehiläisvahakittiä)
  • kuningatarmehiläisen hyytelöä
  • siitepölyä

Voide ei sisällä:

  • lisäaineita tai parabeeneja
  • hajusteita (ei haise oikeastaan millekään)
  • vettä, alkoholia

Kun googlailee sisällön ainesosia, ei tule yllätyksenä, miksi ne ovat tuotteeseen päätyneet. Pelkästään yksittäisten ainesosien vaikutusta ihonhoidossa on ylistetty jo jonkin aikaa. Aiheesta saisi vaikka romaanin verran tekstiä, mutta tiivistettynä ainesosat ovat erittäin antioksidanttirikkaita (luonnon omat vitamiinit ja suojat), kosteuttavia (luonnon omat öljyt) sekä antimikrobisia eli epäpuhtauksia tuhoavia (sienet, finnit, ihottumat). Propoliksella on nimenomaan juuri antiseptisiä eli desinfioivia vaikutuksia.

Mihin kaikkeen Egyptian Magic- voidetta voi käyttää? Oma kokemukseni

Lista tuotteen käyttökohteille on oikeasti älyttömän pitkä. Itse olen käyttänyt tätä pääsääntöisesti iltaisin yövoiteeksi ja kovettuneille ihoalueille (esim. metsässä hajonneet kantapäät).

Tuotetta voi käyttää vähän ”joka paikkaan”, mutta tässä yleisimmät suositellut käyttökohteet:

  • kasvo- ja vartalovoide
  • epäpuhtaan ihon hoito (finnit, näppylät, ihoärsytys jne.)
  • kasvo- tai hiusnaamio
  • kuivat kantapäät ja muut iho-alueet
  • kutiava iho
  • parranajon jälkeen (tai sheivauksen)
  • vauvan vaippaihottumaan
  • auringonoton jälkeen
  • arvet
  • huulivoide
  • hiustenhoitoaineena

Kärsin normaalisti hyvin epäpuhtaasta ihosta, joka johtui oikeastaan viimeisen vuoden sairastelusta ja suoliston surkeasta kunnossa. Taustalla on myös atopiataipumusta. Ihoani en meinannut saada millään kuntoon ja koska esimerkiksi leuka oli niin tulehtunut koko ajan, ovat arvet edelleen läsnä. Kuitenkin jostain kohtaa ihoa saattoi irtoilla paloja kuivuuden takia. Luin, että pitkässä käytössä voide auttaisi myös arpien häivyttämiseen, joten testaan sitä myös sen suhteen…

Aloitin tuotteen käytön noin puolitoista kuukautta sitten. Sen jälkeen olen nitistänyt enää ehkä muutaman vaivaisen finnin kasvoiltani. Irtoavia ihonpalasiakaan ei ole näkynyt. Olen tässä pohtinut, onko tämä voide ihoni sankari vai olenko tehnyt jotain muuta konkreettista? Onko aurinko parantanut ihoni? Ehkä on vain pakko myöntää, että olen vihdoin löytänyt tuotteen, joka toimii minulle (vihdoin).

Egyptian Magic – Plussat ja miinukset

+ yksi voide, joka auttaa todella moneen ongelmaan

+ supertehokas kosteuttaja

+ riittoisa purkki

+ tähän mennessä tehokkain epäpuhtauksien karkoittaja

– tylsä purkki, joka ei houkuttele. Näyttää enemmänkin kengänkiillotusaineelta kuin luonnonkosmetiikalta

– naisena kaipaisi sitä tuoksua, joten sen puolen joutuu hankkimaan jostain muualta

– jos käyttää laajemmin koko keholle, tulee ehkä hintavaksi

Loppuarvosana 9/10. Pisteitä jää siis uupumaan enää tuoksun puuttumisesta ja rumasta purkista. En toisaalta ihmettele, että tuote on pysynyt markkinoilla jo 20 vuotta, koska sisältö puhuu puolestaan.

Jos etsit itsekin oman kuontalosi tehopurkkia, klikkaa itsesi Hyvinvoinnin Tavarataloon tänne*, josta tuote löytyy tämän kuun (heinäkuun) loppuun asti tarjouksessa!!! 

PS. Vinkkaa mulle, jos tiedät: ekoripsivärin, joka ei varise ja kestää kaikki päivän tunteet (niitä on jonkun verran 😀 ) sekä meikkivoiteen, joka ei tukkisi ihohuokosia ja pysyisi kasvoilla. Laita viestiä kommenttiboxiin alle tai vaikka viestiä instagramin puolella marisusk <3

Otathan blogini seurantaan instagramin lisäksi myös Biohakkerielämää -facebook -sivuilla, niin pysyt ajan tasalla uusien blogitekstien julkaisuista! Aivan ihanaa sunnuntaita kaikille 🙂

Lue myös:

Reippaan tytön (tai pojan) syndrooma ja lepo – kaksi vaikeasti  yhdisteltävää asiaa

Miksi emme uskalla toteuttaa unelmiamme oman reseptimme mukaan? Miten minä uskalsin?

Miksi magnesiumia ravintolisänä? Katso oirelista!

Kauneus Hyvä olo Terveys Iho