Ja niin hän alkoi pyöräillä

Pyöräilyn aloittaminen oli tytölle suoraan sanottuna tahmeaa.

IMG_4968-2.jpg

Olin saanut jostain päähäni, että apupyörät hidastaisivat pyöräilemään oppimista, joten aloitimme harjoittelun vuosi sitten ilman apupyöriä. Kiinnitin pyörään kyllä työntöaisan, mutta harjoittelu sen kanssa ei ollut lainkaan niin mukavaa kuin olin ajatellut. Siitä ei oikein meinannut tulla mitään, ja tyttö kaatui aina, jos päästin vähänkin irti aisasta. Lopulta hän ei halunnut enää edes yrittää.

Emme pyöräilleet montakaan kertaa kesän aikana, kunnes syksyllä taivuin kiinnittämään apupyörät takaisin

IMG_4964-2.jpg

Kevään tullen lähdimme yrittämään uudelleen, edelleen apupyörien kanssa, ja kappas: apupyörät eivät hipaisseetkaan maata. Kokeilimme vielä uudelleen, ja koska se sujui yhtä hyvin, ehdotin, että kokeilisimme pyöräillä jälleen ilman apupyöriä. Voisimme mennä siirtolapuutarhan alueelle, jossa ei ole muuta liikennettä.

Ajelimme puutarhamökille metroasemalta apupyörien kanssa, ja perillä irrotin ne. Tyttö hyppäsi pyörän selkään ja – hupsis – alkoi vain ajaa kuin vanha tekijä.

IMG_4950-2.jpg

IMG_4937-2.jpg

Hän jatkoi harjoittelua innoissaan koko päivän ja pyöräili puutarha-alueen polkuja edestakaisin. Kaatumatta, horjumatta, jännittämättä.

Harjoittelu sujui niin hyvin, että hän sai ajaa pyörällä takaisin metroasemallekin, ja lupasin että voimme alkaa nyt harjoittelemaan pidemmillä matkoilla.

IMG_5036-2.jpg

Vaan pyörähän taitaa olla käymässä jo pieneksi, ja tyttö tarvitsisi uuden fillarin.

Onko suosituksia? Siinä pitäisi kuulemma olla kori edessä.

IMG_5041-2.jpg

 

Edelliset pyöräilypostaukseni:

Kommentit (19)
  1. Onnea tytölle, tästä se matka alkaa 🙂 näinpä taisin jo vuosi sitten vannoa, että kyllä tuolla oppii. Luotan Tunturi Ponin taikaan 🙂

    1. Kiitos! Ja niinhän hän oppikin 🙂

  2. XXL:ssä on kuulemma joku kevyt, hyvä ja halpa lastenpyörä myynnissä. Mallia en muista, mutta hinta jotain puolet noista Frogbikeseistä. Kannattaa ostaa suht kevyt, painavimmat on reilusti yli 10kg ja sehän on jo yli puolet lapsen painosta!

    1. Niin, mitäköhän tuo Nopsa painaa? Teräsrunko siinä on, eli on kyllä varmaan alumiinirunkoista painavampi.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *