Teatteriarvio: Cabaret-musikaali Turun kaupunginteatterissa

Päädyin viime viikonloppuna aivan yllättäen Turun kaupunginteatteriin katsomaan huikean hyvät arvostelut saaneen Cabaret-musikaalin. Musikaalin on ohjannut Jakob Höglund, joka on vastannut myös musikaalin koreografioista.

Aivan ensimmäisenä on myönnettävä, että en ole koskaan nähnyt Cabaret’n elokuvaversiota, ja ainoa mielikuvani siitä on Liza Minnelli knalli päässä. Näin Cabaret’n kerran teatterissa joskus kauan sitten enkä erityisemmin pitänyt esityksestä, joten ilman näitä arvosteluja en olisi ollut lainkaan kiinnostunut näkemään koko show’ta.  Ja mitä olisinkaan missannut!

Olin viime viikonloppuna käymässä Turussa ja katsoin aiemmin viikolla huvin vuoksi, olisiko Cabaret’hen vielä lippuja jäljellä lauantai-illalle. Lippuja oli yksi, joten ajattelin sen olevan merkki siitä, että lippu oli tarkoitettu minulle. Kun tarkistin vielä, että ehtisin esityksen jälkeen yöksi kotiin (ehdin täpärästi viimeiseen Helsingin-bussiin), ostin sen ja päätin jatkaa Turun visiittiä vielä illallisen ja teatteri-illan verran.

Ja hyvä niin, sillä esityshän oli huikean hieno! Varmasti jokaisessa Suomen teatterissa nähty musikaali on saanut Turussa niin persoonallisen sovituksen, että se kannattaa nähdä, vaikka olisi nähnyt jo ne kaikki muutkin.

Tarina alkaa 1920-luvun lopun Berliinissä, jossa Seremoniamestari (Miiko Toiviainen) toivottaa kaikki tervetulleiksi Kit Kat -klubille ”Willkommen, bienvenue, welcome…” Kit Kat -klubilla kaikki on kaunista ja vähän tuhmaa, ja siellä juhlitaan, tanssitaan, lauletaan ja rakastetaan. Kuka ja ketä, sillä ei ole väliä.

Amerikkalainen kirjailija Clifford Bradshaw (Olli Rahkonen) saapuu kaupunkiin junalla ja majoittuu neiti Schneiderin (Riitta Salminen) emännöimään majataloon. Hän aikoo kirjoittaa kirjaa ja ansaita rahaa antamalla englannin tunteja. Clifford päätyy Kit Kat -klubille ja tapaa klubin nuoren englantilaisen kabareetähden Sally Bowlesin (Anna Victoria Eriksson), joka saa pian potkut klubilta ja kutsuu itsensä asumaan Cliffordin asuntoon. Pian Sally huomaa olevansa raskaana Cliffordille.

Sotilaspojat hakevat hupia naapuriasunnon neiti Kostin (Minna Hämäläinen) oven takaa, ja majatalon emäntä taas tuntee kutinaa hedelmäkauppias herra Schultzia (Mika Kujala) kohtaan.

Iloisen Berliinin riehakas juhlinta jatkuu 1930-luvulle, kunnes juutalaisviha, hakaristit ja natsitervehdykset saavuttavat myös Kit kat -klubin. ”Eihän tässä mitään hätää ole, saksalainenhan minäkin olen”, pohtii juutalainen herra Schultz, joka on aikonut kihlata ei-juutalaisen neiti Schneiderin, mutta katsojat tietävät paremmin, mikä häntä odottaa.

Juhlat päättyvät ja Clifford haluaisi viedä Sallyn mukanaan Amerikkaan, mutta Sally ei ole valmis jättämään Berliiniä ja kabareeuraansa.

Hilpeästä ja pikkutuhmasta alusta huolimatta musikaali ei ole loppujen lopuksi mikään hyvän mielen show, jolla olisi onnellinen loppu, vaan se on monin tavoin traaginen tarina yhden iloisen aikakauden lopusta.

Vaikka menin katsomaan esitystä en lainkaan Cabaret-fanina, olen huomannut viikon aikana palaavani usein ajatuksissani musikaaliin ja hyräileväni kappaleita Willkommen ja Cabaret, joista en ole aikaisemmin edes erityisemmin pitänyt. Jotain minussa siis liikahti eri suuntaan kuin edellisen näkemäni Cabaret-sovituksen kohdalla, ja se on pitkälti Turun ensiluokkaisen työryhmän ja myös koreografioista vastanneen ohjaajan ansiota.

Laulajat ja tanssijat olivat upeita. Varsinkin Miiko Toiviaisen ja Anna Victoria Erikssonin roolit antoivat molemmille mahdollisuuden loistaa, ja sen molemmat näyttelijät tekivätkin. He saivat myös vetää illan vaikuttavimmat musiikkinumerot. Toiviainen loisti muuten myös Haloo Helsingin musiikkiin sävelletyssä Maailma on tehty meitä varten -musikaalissa, ja Erikssonin muistan hyvin mm. HKT:n Kinky Bootsista.

Lavastus oli yksinkertainen mutta toimiva, ja lavalle sijoitetut ovet, tuolit ja näyttämön takana palavat neonvaloputket antoivat tilaa myös katsojan mielikuvitukselle. Musta-puna-valkoinen puvustus oli tyylikäs ja loi illuusion paljaasta pinnasta näyttämättä paljasta pintaa.

Siis kyllä, yhdyn kehujien kuoroon ja suosittelen Turun Cabaret’ta lämpimästi. En ollut aiemmin käynyt teatterissa Turussa, mutta vierailu ei jäänyt varmasti viimeiseksi. Tämän esityksen myötä otan Turun kaupunginteatterin tulevan musikaalitarjonnan ehdottomasti seurantaan.

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen / Turun kaupunginteatteri

Edellinen musikaaliarvioni: Teatteriarvostelu: Päiväni murmelina -musikaalikomedia Helsingin kaupunginteatterissa

Lisää teatteriarvostelujani avainsanan teatteri alla!

Kulttuuri Teatteri

Pelituottajan etätyöviikko

Syksy on kääntynyt vaiheeseen, jossa suurimman osan viikosta päällimmäisenä mielessä ovat työasiat. Olen kertonut jotain työhommistani aiemminkin, mutta nyt kerron hieman enemmän siitä, mitä teen päivittäin pelituottajana, millainen on tyypillinen työviikkoni ja miten töitä tehdään etänä.

Koko tiimini on tehnyt etätöitä nyt seitsemän kuukautta, ja täytyy sanoa, että alkuihmetyksen jälkeen olemme löytäneet tekemiseen melko hyvän mallin.

Yllättävää on, että monien mielestä viestintä on koronan ja etätöiden myötä jopa parantunut, eikä etätöiden tekeminen ole merkittävämmin hidastanut töiden tekemistä. Ehkä se johtuu siitä, että sen suhteen on jouduttu tsemppaamaan aivan erityisesti. Itselleni tämä on tietysti ollut suuri haaste, sillä iso osa työstäni on sitä, että tiedän melko tarkasti, mitä kukin tiimissä tekee ja missä mennään minkäkin peliin tehtävän yksityiskohdan kanssa.

Suurin osa on kuitenkin hyvin tyytyväisiä etätyöskentelyyn ja erityisesti ohjelmoijat ja graafikot arvostavat työrauhaa, jota avokonttorissa ei aina ole.

Millainen sitten on oma etätyöpäiväni tai -viikkoni? Täysin tyypillistä päivää ei työssäni ole, ja tehtävät muuttuvat myös pitkälti sen mukaan, missä vaiheessa pelituotantoa ollaan. Nyt, kun teemme uutta tuotetta emmekä operoi kaupoissa saatavilla olevaa peliä, työni painopiste on pelin ominaisuuksien dokumentoinnissa, tiimin töiden ja aikataulujen suunnittelussa ja uusien ominaisuuksien testauksessa.

Vaikka täysin tyypillistä työviikkoa tai -päivää ei olekaan, tietyt toistuvat palaverit ja työn johtamiseen liittyvät rutiinit rytmittävät tekemistä tähän malliin.

Ja pardon my Finglish. Vakiintunutta suomenkielistä sanastoa pelikehitykseen on hyvin rajallisesti, joten puhun niin kamalaa sekakielistä ammattijargonia, että siitä on alan ulkopuolisen välillä vaikea ottaa selvää. Mutta yritetään silti.

Maanantai

Työpäiväni alkaa, kun olen vienyt 4-v:n päiväkotiin, siis noin puoli yhdeksältä. Teen töitä tavallisesti noin viiteen, ja koululainen tulee iltapäiväkerhosta kolmen ja neljän välillä.

Työskentelen yleensä olohuoneen sohvalla, läppäri sohvan käsinojalla, ja vaimoni tekee omia töitään keittiön sohvalla. Jos molemmat pitävät palavereja, suljen keittiön ja olohuoneen välisen oven, ettemme häiritsisi toisiamme.

Pidän joka päivä heti aamusta lyhyen 10 – 30 min videopuhelun tuotepäällikön kanssa, ja puhumme milloin mistäkin enemmän tai vähemmän ajankohtaisesta asiasta.

Viikon tärkein palaveri on itselleni maanantaina aamupäivällä Google Meetissä pidettävä koko tiimin viikkopalaveri, jossa joka toinen viikko vahvistetaan seuraavan kahden viikon työlista (tehdään siis Sprint Plan) ja joka toinen viikko tarkistetaan, missä ollaan menossa kehityksen suhteen.

Käymme ensin läpi yleiset koko tiimiä koskevat tiedotusasiat ja katsomme, missä menemme koko sovellusversion kehityksen suhteen. Sen jälkeen katsomme, mitkä ominaisuudet on viikon aikana saatu tehtyä, mitä on työn alla ja mitä aloittamatta.

Kahden viikon työrupeaman, sprintin, alkaessa käymme uuteen sprinttiin sisällytettävät asiat läpi karkealla tasolla. Jos jokin uusi muutospyyntö tai bugikorjaus on lisätty aivan hiljattain, se katsotaan läpi yksityiskohtaisemmin.

Google Meetin lisäksi käytämme päivittäisessä viestinnässä Slack-chättisovellusta, jossa on useita eri ryhmiä eli kanavia eri aiheille. Yhdellä kanavalla on koko tiimi, yhdellä keskustellaan grafiikasta, yhdellä kenttäsuunnittelusta jne.

Tiistai

Kaikkina muina päivinä paitsi maanantaisin pidämme aamuisin koko tiimin kanssa n. 10 – 15 minuutin mittaisen ”Daily Standupin”, joka normaalisti hoidettaisiin toimistolla ringissä seisten, mutta nyt Google Meetissä.

Jokainen kertoo vuorollaan mahdollisimman ytimekkäästi, mitä on tehnyt eilen ja mitä on tekemässä tänään. Siinä on mahdollista myös esittää toiveita, jos haluan jonkun tiimissä katsovan kyseisenä päivänä erityisesti jotain asiaa. Jos jokin asia vaatii pidempää läpikäymistä, sovimme jatkavamme sitä samassa puhelussa pienemmällä porukalla, kun koko kierros on käyty läpi.

Muuten palaverit on pyritty pitämään minimissä ja valmistelen ne niin, että niissä on tarkka agenda ja ne eivät ylitä niille varattua aikaa.

Olemme sopineet myös, että kaikki pitävät kokouksissamme web-kameraa päällä useammasta syystä. Ensinnäkin non-verbaalisesta viestinnästä jää puuttumaan paljon, jos kuulee vain äänen. Pään nyökytykset, peukutukset yms. eivät vaadi puheenvuoroa mutta kertovat kaikille, onko henkilö samaa mieltä kun puhuja. Toisekseen olen huomannut, että kokoukseen on helpompi keskittyä kun sekä itse tietää näkyvänsä muille että näkee ruudulla toisia ihmisiä. Käytän Google Meetissä Grid View -näkymää, jolloin näen kaikkien naamat yhdellä kertaa enkä vain sen, joka on äänessä. Sitten on vielä sekin syy, että on vain kivaa ja hyvä ajatus nähdä muita kasvoja edes kerran päivässä.

Tiistaisin pidän usein useita kahdenkeskisiä ”One-on-Oneja”. Kyseessä on epämuodollinen juttutuokio, joita pidän kaikkien tiimiläisten kanssa parin kolmen viikon välein. Vaikka en olekaan suorassa esimiesasemassa heihin, haluan kuulla, mitä heille kuuluu, onko heillä mielessä asioita, joista he haluaisivat keskustella kahden kesken ja voinko auttaa jossain.

Oman esimieheni kanssa vaihdan vastaavat kuulumiset viikoittain, myös tiistaisin, ja käymme läpi omien projektiemme akuutteja tai vähemmän akuutteja asioita.

Keskiviikko

Keskiviikko on usein melko tyhjä palavereista, ja silloin on hyvä kääntää katse itse peliin päin.

Pelin koodista tehdään päivittäin uusi buildi, siis laitteelle asennettavissa oleva sovellusversio, jossa on jotain uutta. Käyn käytännössä läpi kaikki pelin uudet ominaisuudet hyväksymistestausmielessä – siis tarkistan, että ne vastaavat suunnittelijoiden laatimia kuvauksia ominaisuuksista. Jos toteutus vastaa kuvausta, merkitsen sen tehdyksi, muussa tapauksessa kirjaan ylös korjauspyynnöt ja palautan työn takaisin kehittäjälle odottamaan korjauksia.

Joskus löydän varsinaisia ohjelmointivirheitä eli bugeja, ja raportoin ne, ja kun bugi on myöhemmin korjattu, tarkastan korjauksen.

Bugiraportteja ja tuotteemme backlogia, siis listaa peliin koko kehitystyön aikana toteutettavista ominaisuuksista ja niiden osista hallitaan Jira-nimisessä työkalussa, joka ei varsinaisesti liity etätöihin, mutta on erityisesti nyt tärkein väline työn ohjauksessa ja suunnittelussa.

Jirassa on jokaisesta uudesta ominaisuudesta tai parannuksesta Storyksi kutsuttu merkintä (tai ”tiketti”). Tiketin kuvauksesta haluttu toiminnallisuus selviää sekä toteuttajalle että testaajalle, ja se sisältää myös määritelmän siitä, milloin kyseinen tiketti katsotaan tehdyksi, ”Definition of Done” eli DoD. Tämä on tärkeä määrittely, sillä kun isoja kokonaisuuksia tehdään pienissä osissa, DoD kertoo, mihin juuri kyseisen osasen toteutus rajautuu.

Jira-tiketit osoitetaan työstä kulloinkin vastuussa olevalle henkilölle ja työn etenemistä seurataan Jirassa Scrum Boardilla, jonka sarakkeissa tiketit liikkuvat vasemmalta oikealle, tekemättömistä tehdyiksi.

Keskiviikkoisin tiimille on varattu tunnin mittainen kokous, jossa pelin suunnittelijoilla on mahdollisuus käydä läpi pelin designia, jotta muutkin tietävät, mitä uusia ominaisuuksia peliin on suunniteltu, ja voimme keskustella ohjelmoijien kanssa, onko designia vielä tarvetta hioa toteutuksen näkökulmasta. Sovimme viikoittain, onko kokoukselle tarvetta.

Keskiviikko on myös hyvä dokumentointipäivä. Silloin ehdin keskittyä kirjoittamaan esimerkiksi jonkin uuden ominaisuuden määrittelyjä. En ole itse pelisuunnittelija, mutta autan suunnitelmien dokumentoinnissa. Yleensä pelisuunnittelija tekee omat suunnitelmansa Google Slideille, ja minä teen niiden toteuttamiseksi tarvittavat uudet tiketit Jiraan ja siirrän suunnitelmat määrämuotoisesti myös Confluenceen. Confluence on wiki-tyyppinen sivusto, jossa ylläpidämme tuotteen dokumentaatiota.

Keskiviikko on hyvä päivä tälle työlle myös siksi, että seuraavana  päivänä katsomme backlogia yhdessä tiimin kanssa.

Torstai

Viikon toiseksi tärkein palaveri on torstaisin pidettävä Backlog Grooming, jossa katsomme isommalla porukalla, mitä ovat seuraaviin sprintteihin sisällytettävät työt, mitä niiden työmääräarviot ovat ja missä järjestyksessä työt kannattaisi tehdä.

Backlog grooming sisältää konseptina myös backlogilla olevien asioiden lisäämistä, poistamista ja yhdistelyä, mutta sitä työtä teen käytännössä itsenäisesti lähes päivittäin ja pyrin tekemään sekä sen että sprinttien suunnitelmat jo lähes valmiiksi ennen palaveria. Palaverin aiheeksi jää lähinnä varmistaa ohjelmoijilta, suunnittelijoilta ja graafikoilta, että oletukseni ovat olleet oikeat ja kaikki ovat samoilla linjoilla asioista. Useimmiten keskitymme seuraavien sprinttien yksityiskohtiin mutta toisinaan katsomme pidemmälle ja käsittelemme myös tulevien sovellusversioiden sisältöjä.

Perjantai

Perjantai on keskiviikon lisäksi hyvä testipäivä. Yritän saada perjantaisin kokonaiskuvan siitä, mitä viikon aikana on saatu aikaiseksi, jotta se on selvillä seuraavan maanantain viikkopalaverissa. Päivitän Jira-tikettejä ja kyselen keskeneräisten asioiden perään.

Daily standupin jälkeen pidämme tiimin kanssa yhteisen pelisession. Pelaamme yhdessä esimerkiksi uusia kenttiä tai testaamme jotain uutta ominaisuutta, ja keräämme palautteet ja kirjaamme ylös mahdolliset bugit.

Lopetan viikon työt viiden maissa, enkä pääsääntöisesti työskentele iltaisin tai viikonloppuisin. Joskus odotan kuitenkin niin innoissani uutta buildia, että lataan sen vielä illalla lasten mentyä nukkumaan ja pelaan sitä hetkisen. Muihin työkaluihin en kuitenkaan koske ennen seuraavan työpäivän alkua.

Uskon, että etätöistä tulee jatkossakin pysyvä osa työntekoa, ja niitä tehdään joustavasti toimistotöiden rinnalla. Tavat saada ne toimimaan on nyt löydetty ja vakiinnutettu tiimin sisällä.

Yhteydenpito muihin tiimeihin ja kollegoihin toisissa projekteissa on kuitenkin vähentynyt merkittävästi. Odotan kovasti sitä, että palaamme joskus taas toimistolle ja on mahdollista tavata spontaanisti myös muissa projekteissa työskenteleviä työkavereita ja vaihtaa kuulumisia niidenkin kanssa, jotka tekevät aivan muita hommia. Työyhteisössä kun on kyse muustakin kuin pelkistä työsuorituksista ja niiden koordinoinnista.

Aiemmin olen kertonut töistäni mm. seuraavaa:

Työ ja raha Työ