Kansallisteatterin Sapiens on tarina tarinoita kertovasta ihmisestä
Voi mikä ihana kulttuurisyksy nyt onkaan menossa! Viime viikolla pääsin katsomaan Kansallisteatterin, W A U H A U S –kollektiivin ja Uuden tanssin keskus Zodiakin toteuttamaa näyttämöteosta Sapiens, joka perustuu Yuval Noah Hararin saman nimiseen kirjaan.
Kuuntelin kirjan äänikirjana pari vuotta sitten ja hämmästyin, kun luin, että teoksesta on sovitettu näytelmä. Kirja ei ole juonellinen kertomus eikä siinä ole henkilöhahmoja tai dialogia, ja se kattaa ihmiskunnan koko historian homo sapiensin kehityksen alusta nykypäivään saakka. Miten tietokirjaksi luokiteltavasta teoksesta voi siis tehdä näytelmän?
Kansallisteatterissa esitettävä sovitus kirjasta ei olekaan aivan perinteinen näytelmä vaan näyttelijöiden pääosin äänettöminä kuvittama näyttämöteos, jossa ääneen pääsee vain tarinan kertoja. Kirjan on sovittanut näytelmäksi Minna Leino, näytelmän ohjauksen ja koreografian takana ovat Anni Klein ja Jarkko Partanen, ja tarinaa kertoo luontodokumenteista tuttu ääni, Jarmo Heikkinen.
Sapiens antaa oman selityksensä paitsi modernin yhteiskunnan kehitykselle myös sille miten ja miksi ihmislaji valloitti maapallon.
Tähän on johtanut kolme merkittävää harppausta kehityksessä: Kognitiivisessa vallankumouksessa ihmiselle kehittyi kyky kommunikoida toistensa kanssa abstrakteista asioita, maataloudellisessa vallankumouksessa metsästäjä-keräilijästä tuli paikallaan pysyvä viljelijä, ja lopulta tieteellinen vallankumous teki ihmisestä maailman vaarallisimman eläinlajin.
Kautta aikojen ihmiset ovat selittäneet maailmaa ja luoneet järjestystä yhteiskuntaan keksimällä tarinoita ja uskomalla toistensa kertomiin tarinoihin.
Näiden tarinoiden ohjaamina toimimme tänäkin päivänä: uskonnot, ihmisoikeudet, kansallisvaltiot, rahan arvo, kapitalismi, demokratia, osakeyhtiöt – kaikki ovat tarinoita asioista, joita ei oikeasti ole olemassa ja joiden olemassaolo lakkaa, kun riittävän moni päättää olla enää uskomatta niihin. Esimerkiksi usko valtioon tai monarkkiin sen johtajana voi päättyä yhdessä yössä.
Välillä näyttelijöiden liike pysähtyy, ja he ovat kuin hahmoja luonnontieteellisen museon vitriinien dioraamoissa. Toisinaan lavalla käyskentelee museovieras laput korvilla ihmettelemässä entisaikojen ihmisiä puuhissaan.
Museomaisuutta korostaa myös se, että kaikki näyttelijät esiintyvät kumiset naamiot kasvoillaan, täysin ilmeettöminä. Yksittäiset näyttelijät tai hahmot eivät nouse esiin muita isompina, ja myös muutamat repliikit on toteutettua playbackina kertojan äänellä. Koreografiat ja tanssit ovat merkittävä osa kokonaisuutta, ja ne tuovat moniin kohtauksiin sopivasti kepeyttä ja huumoria.
Alkuperäinen kirja on niin iso järkäle, että paljon ajatuksia siitä on tietysti pitänyt jättää pois, mutta kokonaisuus on tasapainoinen valinta kirjan kantavista ajatuksista.
Lempikohtaukseni oli tarina Vilma Viineristä, joka perustaa leipomon ja ottaa lainaa sen rakentamiseen. Tämän tarinan takana on toinen tarina talouskasvuun perustavasta pankkijärjestelmästä, ja se kuvaa hauskasti ja yksinkertaisesti, miten pankit lainaavat rahaa, jota niillä ei oikeastaan edes ole.
Kun Vilma ottaa lainaa ja maksaa sillä laskunsa rakennusfirmalle, rakennusfirma tallettaa rahat pankkiin. Pankki voi tämän jälkeen lainata rahat Vilmalle uudestaan, jotta Vilma voi maksaa rakennusfirman uudet laskut, ja näin voi tapahtua useita kertoja. Joka kerta rakennusfirma rikastuu, mutta rahan määrä pankissa ei oikeasti kasva. Näytelmä ei kuitenkaan kritisoi asioita vaan katsoja saa itse oivaltaa, että asiassa saattaa olla jokin ongelma.
Sapiens esitetään ilman väliaikaa, ja sen kesto on tunti ja 40 minuuttia. Pidempäänkin esitykseen olisi ollut varmasti materiaalia, mutta tässä muodossa pituus tuntui sopivalta.
Näytelmä jättää ilmaan samat kysymykset kuin kirjakin. Ihminen on nyt täyttänyt maapallon ja saavuttanut maailman herruuden, mutta onko ihminen nyt onnellisempi kuin ennen? Ovatko nykyistä maailmanjärjestystä ylläpitävät tarinat järkeviä ja milloin usko johonkin niistä lakkaa? Entä mikä on ihmisen tulevaisuus?
Varsinkin viimeinen kysymys on tänä päivänä niin ajankohtainen, että vähän ahdistaa.
kansallisteatteri.fi/esitys/sapiens
Kuvat: Katri Naukkarinen, Kansallisteatteri
Pressilippu saatu Kansalliteatterilta.
Muita ajankohtaisia teatteriarvioitani:
