Helsingin ehdottomasti kiinnostavin ravintolauutuus on Ravintola Nolla, joka avautui kaksi viikkoa sitten Liisankadulle Kruununhakaan. Saatat muistaa, miten kirjoitin Nollan popup-ravintolasta vuosi sitten: ”Hävikitön Ravintola Nolla, tästä kuulemme vielä!”
Nyt on sen aika, ja voi pojat!
Nollan takana on kolmen kokin tiimi, jonka ansioluettelo on vaikuttava. Portugalissa syntynyt Carlos Henriques on työskennellyt mm. Chez Dominiquessa ja Olossa, Serbiasta lähtöisin oleva Luka Balac Olossa, A21:ssa, Emossa, Hoshitossa ja Kuurnassa ja Espanjasta Suomeen muuttanut Albert Franch Sunyer Chez Dominiquessa, Olossa ja Grönissä.
Ravintola etsi pysyviä tiloja useita kuukausia, kunnes sopiva tila löytyi Svenska Klubbenin vierestä Liisankadun Pohjoisrannan puoleisesta päästä. Samoissa tiloissa on toiminut aiemmin mm. ravintola Bakfickan ja viimeisimpänä ravintola Kruna.
Kävimme ravintolassa keskiviikkona, jolloin se oli ollut auki vasta seitsemänä iltana. Illallinen oli samalla oma syntymäpäivän juhlaillalliseni.
Houkuttelimme mukaamme kulinaristina tunnetun Natan, jonka oma syntymäpäivä on myös lähipäivinä. Kippis siis pyöreille ja yhteisille 70-vuotisjuhlille!
Nollasta ei voi kirjoittaa mainitsematta ravintolan takana olevaa ideologiaa, joka on hyvin poikkeuksellinen. Odotapas siis vielä hetkinen, pääsen ruokiin vasta hieman alempana.
Ravintolan tavoite on olla hävikitön. Siinä missä tavallinen keskivertoravintola tuottaa jätettä noin 70 tonnia vuodessa, Nolla pyrkii nollaan. Käytännössä jotain sekajätettä syntyy heiltäkin väistämättä, mutta kuulimme sen olevan tällä hetkellä noin 20 kg kuukaudessa eli 240 kg vuodessa.
Miten se sitten on mahdollista?
Ensinnäkin ravintola ei osta mitään raaka-aineita kertakäyttöisissä muovipakkauksissa, eikä pakkauksissa saa olla käytetty myöskään kertakäyttöisiä osia. Toisekseen Nolla kompostoi itse biojätteensä. Harvassa ravintolassa halutaan esitellä jätehuonetta puhumattakaan siitä, että asiakkaat haluaisivat siihen tutustua, mutta Nollassa kannattaa kurkata kompostihuoneeseen. Omistajat myös näyttävät sitä mielellään, ja se sijaitsee suoraan ruokasalin vieressä.
Tässä Luka Balac kertoo, miten heidän superkompostorinsa polttaa biojätteet mullaksi vuorokaudessa! Kone syö myös viinipullojen korkit, mutta niiden maatumiseen menee viisi päivää. Kompostoriin laitetaan myös pahvit, voipaperit ja muut hajoavat materiaalit. Lopputulos on puhdasta multaa, joka palautetaan niille tiloille, joista raaka-aineita ostetaan.
Lähtökohdat kuulostavat siis upeilta ja hyvin pitkälle harkituilta, ja nyt päästään siihen ruokaan.
Kun tehdään fine dining -ravintolaa, ideologia on tärkeä, mutta itse ruoka on tärkeämpi. Vaikka olisi kuinka kauniit ajatukset, ruoan taso on se, joka lopulta määrittelee, onnistuuko ravintola vakuuttamaan asiakkaat.
Kun kävimme vuosi sitten Nollan popupissa, hävikittömyyttä ja hävikkiraaka-aineiden käyttämistä ruoissa korostettiin aika lailla, joten odotin hieman jännittyneenä, millainen kokemus uudessa ravintolassa syöminen olisi. Ei kai vain ideologiaa hierottaisi liian kovaa päin naamaa? Muistaisinko lähtiessäni päällimmäisenä jonkin ihastuttavan ruoka-annoksen vai maailman hienoimman kompostorin?
Ei epäilystäkään: upean ideologian kruunasi vielä upeampi illallinen, joka oli raikas ja yllättävä, ja jokaisen annoksen kohdalla oli jokin wau-efekti. En yksinkertaisesti muista, milloin olisin ollut yhtä vaikuttunut jonkin ravintolan ruoista.
Ruoissa yhdistyvät omistajien portugalilaiset, espanjalaiset ja serbialaiset ruokaperinteet ja suomalaiset luomuraaka-aineet. Illalliselle voi valita joko kolmen tai viiden ruokalajin maistelumenun hintaan 45 € tai 59€. Juomapaketteja saa alkoholittomina ja alkoholillisina, ja esimerkiksi viiden lasillisen alkoholillinen juomapaketti maksaa 40 €.
Söimme tällä illallisella koko listan läpi ja otimme jokaiselle annokselle suositusjuomat.
Alkuun tarjottiin haukea, naurista ja kermaa. Se oli raikas ceviche-tyyppinen kermakakkunen, jossa oli sisällä raakaa haukea ja omenakuutioita, ja se oli päällystetty ohuilla naurissiivuilla. Erittäin vahva aloitus!
Toinen alkuruoka oli vohveli, osterivinokasta ja mangulicaa (serbialaista possua). Erinomainen annos, hapantaikinaan tehty vohveli oli ihastuttavan rapsakka ja kokonaisuus hyvin maukas.
Peuraa, punajuurta ja punaherukkaa oli parhaita tartareita, joita olen koskaan syönyt. Jopa omien sanojensa mukaan hieman liian monta tartaria syönyt Nata oli annoksesta hyvin vaikuttunut. Peuranliha oli saanut kaverikseen punajuurikastikkeen ja raikkaita punaherukoita, ja annoksessa oli hienoinen savun aromi. Törkeän hyvää!
Itse huokailin ihastuksesta tämän pääruoan ääressä. Madetta, perunaa ja mesiangervoa. Täydellisen kypsyinen paistettu made, paistetut perunat ja ehkä paras voikastike, jota olen koskaan maistanut. Made syödään usein keittona, mutta oli todella hauskaa saada sitä näin paistettuna. Tätä haluaisin heti uudelleen!
Menun viimeinen wau oli jälkiruoka: juuriselleriä ja olutmäskiä. Selleri tarjoiltiin jäätelönä! Vaikka sellerin maku oli voimakas ja selkeä, en olisi ikinä arvannut, mistä jäätelö on tehty, jos en olisi sitä tiennyt. Maku oli täyteläinen ja jopa pähkinäinen. Jäätelö, karamellikastike, pienet kakkupalaset ja olutmäski muodostivat mielenkiintoisen kokonaisuuden, ja viimeistään tässä vaiheessa olin jo unohtanut, että olemme syömässä hävikittömässä ravintolassa.
Söimme yksinkertaisesti ravintolassa, jossa jokainen annos oli edellistä parempi ja kokonaisuus oli sekä mielenkiintoinen, yllättävä että tasapainoinen. Hävikittömyys ei itse asiassa näkynyt ravintolassa lainkaan eikä sitä alleviivattu muutenkaan, mitä nyt itse kyselimme omistajilta asiasta. Kun vielä henkilökuntakin oli hyvin välitöntä ja palvelu lämmintä, oltiin aika lähellä täydellisyyttä.
Lähes täydellisessä illallisessa oli vain yksi miinus: jälkiruoan kanssa tarjottu viini oli makealle annokselle liian kuiva. Omistajat olivatkin havainneet saman, ja viini oli vaihtumassa seuraavana iltana toiseen. Tulipa siis vahvistettua heidän käsityksensä asiasta.
Menun ulkopuolelta oli mahdollisuus tilata vielä juustoannos.
Goudaa, maa-artisokkaa ja kahvia oli hauska rapea leipä, jonka päällä oli Helsingin meijeriliikkeen Jätkäsaari-juustoa. Annoksen kanssa tarjottiin makea viinistä ja grappasta sekoitettu juoma, jonka nimen jo unohdin. Se oli todella onnistunut lopetus illalliselle.
Upeaa! Kuten otsikossakin lukee, Nolla kiilaa kertaheitolla kaupungin parhaiden ravintoloiden joukkoon, ja voin suositella sitä lämpimästi ja varauksetta kaikille. Varaa pöytäsi ennen kuin tulee tungosta! Ravintolaan voi tulla myös lasilliselle ja ottaa pientä naposteltavaa baaritiskillä, jos pitkän kaavan illallinen tuntuu liian raskaalta.
Onnea Nollalle, ja seuraavaan kertaan!
