Tutkimusmatkani oopperan maailmassa etenee, ja viime viikolla vuorossa oli Giuseppe Verdin La Traviata Kansallisoopperassa.

Markus Nykänen, Marie Fajtovà

La Traviata on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista oopperoista, ja moni varmasti tunnistaa sen vähintään nimeltä, vaikkei tuntisi yhtään sen kappaleista. Olen kuullut koko oopperan ja joitain sen yksittäisiä lauluja joskus radiosta ja halusin nähdä sen nyt myös Kansallisoopperan lavalla. Muina vaihtoehtoina Verdin tuotannosta tällä kaudella olisivat olleet Rigoletto ja Trubaduuri, mutta La Traviata kiinnosti näistä kaikkein eniten.

Erityisesti huomioni herättivät oopperan naispääosan, Violettan, vaativat osuudet kappaleessa Sempre Libera. Oopperan tunnetuin kappale lienee kuitenkin juomalaulu, Libiamo, jonka tunnistat varmasti, kun googlaat kappaleen.

Ooppera on ollut Kansallisoopperan ohjelmistossa vuodesta 1988, ja näimme esityksen numero 190.

Oopperan tarinaan tutustuin vasta oopperataloon astuttuani, ja tarina olikin yllättävän dramaattinen. Libretto perustuu Alexander Dumas nuoremman kirjaan Kamelianainen, joka kertoo keuhkotautia sairastavasta ja siihen lopulta kuolevasta kurtisaanista, Violettasta. Violetta elää säihkyvää ja juhlien täyteistä elämää mutta sairastuu tappavaan tautiin. Hän muuttaa yhteen häneen rakastuneen Alfredon kanssa mutta joutuu jättämään miehen tämän isän painostuksen vuoksi.

Violettan roolissa kuultiin tsekkiläistä Marie Fajtováa, ja Alfredon roolin teki Markus Nykänen. Alfredon isää esitti Jaakko Kortekangas. Hienosti kaikki lauloivat, mutta jotta osaisin arvioida heidän suorituksiaan tarkemmin, olisi oltava enemmän vertailukohtia.

Olen kuitenkin huomannut, että olen alkanut vähitellen päästä sisälle oopperoihin ja arvostaa erityisen taidokkaita suorituksia ja vaativia rooleja. Vaikka jokin kappale ei melodialtaan olisi mieleenpainuvin, saatan kuunnella ihaillen laulajan suoritusta: puhtaita huiluääniä, trillejä ja äänen vaivatonta dynamiikkaa. Oopperalaulajia voisikin verrata huippu-urheilijoihin, jotka ovat harjoittaneet oman erityisosaamisensa tasolle, jolle tavallinen kuntoilija ei voi noin vain päästä, ja osaaminen vaatii paitsi lahjakkuutta myös hurjasti fyysistä työtä, harjoitusta ja lihaskuntoa.

Jaakko Kortekangas, Marie Fajtová

Vaikka tarina on dramaattinen, monet oopperan lauluista ovat iloisia juoma- ja juhlalauluja. Sovituksessa ei ole tässä produktiossa otettu vapauksia tai haettu erikoisuutta, vaan se on lavastettu ja puvustettu hyvin klassisesti.

Sovituksessa hämmensi hivenen se, miten kolminäytöksinen ooppera oli tehty väkisin kaksinäytöksiseksi. Toteutus voisi olla vähemmän alleviivaavaa, ja nyt ihmetytti, miten esityksessä oli selkeä tauko ensimmäisen ja toisen näytöksen välissä, jolloin myös saliin syttyi valot mutta yleisö ei poistunut väliajalle. Varsinainen väliaika oli taas toisen näytöksen keskellä. Sama toistui myös esityksen toisella puoliskolla toisen ja kolmannen näytöksen välissä. Myös laulajat kävivät näillä tauoilla kumartamassa välikiitoksensa. En tiedä, miten yleistä tämä on oopperoissa, mutta itse en ollut aiemmin nähnyt vastaavaa.

Teoksena viime keväänä näkemäni Pjotr Tsajkovskin Jevgeni Onegin oli kokonaisuutena vaikuttavampi, mutta olen iloinen, että La Traviatakin on nyt nähty. Ja kun Verdin Rigolettoa tai Nabuccoa on seuraavan kerran tarjolla, tartun mahdollisuuteen.

Kuvat: Heikki Tuuli, Suomen kansallisooppera.

Lippu esitykseen saatu Suomen kansallisoopperalta.

Aiemmin kirjoitin näin Jevgeni Oneginista ja Taikahuilusta.