Hyvää joulua piparkakkupuutarhamökiltä!

Kaikki jouluvalmistelut saatiin tehtyä ajoissa. Piparkakkutalokin valmistui jouluaaton pikkutunneilla.

IMG_8226-2.jpg

Se on saanut tänä vuonna muotonsa Herttoniemen puutarhamökiltämme. Sen ikkunat on tehty nallekarkeista, ja koristeena käytin perinteisesti ranskanpastilleja.

Tänä vuonna muistin, että nallekarkit laitetaan ikkuna-aukkoihin vasta, kun osia on paistettu jo viisi minuuttia. Loput kolme minuuttia rittävät sulattamaan nallekarkit lasiksi. 

IMG_8241-2.jpg

Ei tällä Hesarin piparkakkutalokilpailua olisi voitettu, mutta olen mökkiin itse oikein tyytyväinen. Ja piparkakkutalon tekeminenhän on minulle yhtä olennainen osa joulua kuin joulukuusi. Viime vuotta lukuun ottamatta olen tehnyt jonkinlaisen mökin joka vuosi niin pitkään kuin muistan.

IMG_8237-2.jpg

Kuusen takaa pilkottaa tv, jossa pyörii parhaillaan Niko Lentäjän Poika. Kun se loppuu, on aika käynnistää loppu-illan protokolla ja syödä joulun perinteinen blini-illallinen. Ja joululahjat ilmestyvät sen jälkeen jostain. 

IMG_8218-2.jpg

Oikein iloista joulua kaikille! Nähdään taas ensi viikolla!

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Vanhemmuus

Ai niin, se joulu

Viimeinen viikko on mennyt niin tiiviisti laulun merkeissä, että joulun lähestyminen on blogissa lähes unohtunut. Tosielämässä tilanne ei ole lainkaan yhtä huono. Katso nyt, joulukuusikin on jo saatu paikoilleen.

IMG_8153-2.jpg

Rouva keitteli viime viikolla tytön kanssa toffeita, joita annettiin myös lahjoiksi.

IMG_7832-2.jpg

IMG_8143-2.jpg

Päiväkodin aikuiset saivat Rouvan leipomat saaristolaisleivät, ja yksi jäi kotiinkin joulua varten.

IMG_2137.jpg

Ja piparit! Niitä on leivottu ja koristeltu parinakin päivänä. 

IMG_2126.jpg

Taikinaa on ehkä maisteltu ihan vähän puolin ja toisin.

IMG_2123.jpg

Joulun varsinainen kruununjalokivi, piparkakkutalo, valmistuu tänäkin vuonna vasta tänään.

Toivottavasti. Ajattelin myös tehdä samanlaisia ikkunapipareita kuin viime vuonna.

IMG_2165.jpg

Toistaiseksi ainoastaan tyttäreni on saanut omat pipariluomuksensa valmiiksi asti.

IMG_2162.jpg

Seuraavaksi haen kinkun ja alan keitellä porkkanoita ja lanttuja laatikoita varten.

Hauskoja jouluvalmisteluja sinullekin! Vielä on lähes vuorokausi aikaa! 😀

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Vanhemmuus