We Will Rock You -musikaali on huippusolistien ja visuaalisen suunnittelun taidonnäyte

We Will Rock You -musikaalin ensi-ilta koitti vihdoin Helsingin jäähallissa. Sen piti olla jo viime vuoden toukokuussa, mutta esityksiä siirrettiin kahdesti, ja tämän viikon uutisten valossa ehdin jo huolestua, toteutuuko musikaali vieläkään. Pelätyt tapahtumarajoitukset eivät kuitenkaan astuneet voimaan, joten Maria Sidin ohjaamaa ja Queenin musiikkiin pohjautuvaa musikaalia päästiin esittämään vihdoin yleisölle. Ja kylläpä olinkin odottanut päästä taas musikaalikatsomoon!

We Will Rock You -musikaali ei kerro Queenista, vaan käsikirjoittaja Ben Elton on kirjoittanut bändin kappaleiden ympärille dystooppisen fantasiatarinan, joka vie katsojat tulevaisuuteen.

Juoni

Maapallo on nimetty iPlaneetaksi, ja sitä hallitsee Globalsoft Corporation, joka päättää, mitä ihmiset katsovat ja kuuntelevat. Elävä musiikki ja yksilöllisyys on kielletty, ja vain Globalsoftin ohjelmallisesti tuotettu musiikki on sallittua. Nuorisoa kutsutaan Gaga-nuoriksi, ja jokaisen tulee näyttää ja pukeutua samalla tavalla.

Jossain kytee kuitenkin kapina, ja Boheemeiksi kutsuttu ryhmä haluaa palauttaa elävän musiikin ja rockin takaisin maailmaan ja lukee löytämiensä vanhojen laulujen sanoja kuin uskonnollisia tekstejä.

Boheemeista tietämätön Galileo (Lauri Mikkola) on tarinan messias, joka kuulee näitä laulujen sanoja päänsä sisällä ja toistelee niitä tietämättä, mitä ne tarkoittavat ja mihin ne liittyvät. Hän löytää Gaga-nuorten joukosta muusta porukasta erottuvan tytön (Saara Aalto), jolle hän antaa nimeksi Scaramouche.

He lähtevät yhdessä taistelemaan Globalsoft Corporationia ja sen ilkeää johtajaa Killer Queenia (Nina Tapio) vastaan ja tutustuvat Boheemeihin ja heidän johtajaansa Buddyyn (Jussu Pöyhönen).

Huippusolistit

Helsingin We Will Rock you tarjoaa visuaalisesti mahtipontisen ja musiikillisesti upealta kuulostavan show’n, johon on löydetty huikeita solisteja. Lauri Mikkola ja Saara Aalto ovat suorastaan häikäiseviä ja vetävät vaativia melodioita niin suvereenisti, että esitystä kannattaa mennä katsomaan ihan jo heidän vuokseen.

Pienemmässä Ozin roolissa nähty Jennie Storbacka ei kalpene Aallon rinnalla, ja olisin suonut hänelle useampiakin kappaleita esitettäväksi. Aina yhtä upea Nina Tapio on takuuvarma esiintyjä, joka laulaa komeasti mitä vain.

Joonas Tikkasen lavastukset, videot ja valot ovat näyttävät kuin stadionkonsertissa, ja visuaalisuutta täydentää Teemu Muurimäen futuristinen puvustus.

Queenia suomeksi

Esityksen laulut kuullaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta suomeksi. Laulujen suomenkieliset sanoitukset on tehnyt Mariska, ja ne ovat erittäin onnistuneet. Who Wants to Live Forever taipuu helposti muotoon Ken tahtoo aina elää, I Want to Break Free on luontevasti Mä tahtoisin pois ja Crazy Little Thing Called Love jammaa muodossa Sekosöpörakkaus.

Hieman enemmän mielikuvitusta ja kääntäjän taiteellista vapautta ovat vaatineet mm. Under Pressure – Kivilinna, Seven Seas of Rhye – Suitsuti Shangrilaa ja ehkä omasta mielestäni kekseliäin käännös Another One Bites the Dust – Kepeät mullat (vaan).

Kaikille tuttujen We Will Rock You, We Are the Champions ja Bohemian Rhapsody -kappaleiden kääntämättä jättämisen ymmärrän, vaikka olisinkin kuullut mielelläni, miten ne olisivat kääntyneet suomeksi, mutta Fat Bottomed Girlsin jättäminen englanninkieliseksi oli hieman erikoista.

Lasten kanssa

Olin katsomassa esitystä kahden 9-vuotiaan kanssa, ja esitys sopi mielestäni hyvin myös heille. He pitivät show’sta, vaikka heiltä menivätkin monet vitsit ja viittaukset pop-kulttuuriin ja Suomi-rockin lyriikoihin täysin ohi. Se ei haitannut, että he eivät tunteneet kappaleita etukäteen.

Pelkäsin hieman etukäteen, miten kovalla musiikki soisi, sillä Jäähalli vaatii äänentoistolta enemmän volyymiä kuin teatterisali. Lapset varautuivat esitykseen korvatulpin, ja he pitivätkin niitä mielellään. Itselleni äänenvoimakkuus ei ollut permannon takaosassa lainkaan liiallinen.

Käsikirjoitus

Musikaalin heikoin osa on Ben Eltonin kirjoittama tarina. En voi välttää vertaamista Abban biisien ympärille tehtyyn Mamma Mia -musikaaliin, joka on jukebox-musikaalina poikkeuksellisen onnistunut. Siinä missä Mamma Mian tarina on sympaattinen ja Abban biisit tuntuvat kuin tehdyiltä sitä varten, We Will Rock You tuntuu monin paikoin naiivilta ja kappaleet päälleliimatuilta.

Alkuasetelmassa on kyllä osuvaa ja varsinkin pandemian jälkeiseen aikaan ajankohtaista kritiikkiä sitä kohtaan, miten maailmanlaajuisesti toimivalla softafirmalla on liian paljon valtaa ja miten ihmiset tapaavat toisiaan vain verkossa ja eri sovelluksissa. Paikoin dialogi onnistuu naurattamaan, mutta kovin paljon voimakkaampia tunteita tarina ei herättänyt. Siellä täällä heitetyt ja sinänsä hyvin Suomeen lokalisoidut repliikit, joissa käytettiin tunnettujen rock-lyriikoiden fraaseja naurattivat alkuun, mutta vähempikin olisi pidemmän päälle riittänyt.

We Will Rock You on kuitenkin mennyt käsiohjelman mukaan 19 maassa, sen on nähnyt 16 miljoonaa ihmistä, ja Lontoossakin se pyöri peräti kaksitoista vuotta, joten selvästi esitys voi toimia hyvin, kun muut elementit ovat kunnossa. We Will Rock Youn voi hyvin katsoa taidokkaasti toteutettuna rock-konserttina, keskittyä nauttimaan upeista solisteista ja visuaalisuudesta ja laittaa aivot narikkaan dialogin ajaksi.

Koronarajoitukset

Koronarajoitukset näkyivät katsomossa seurueiden väliin jätettyjen tyhjien penkkien muodossa, ja turvaväleistä oli helppo pitää kiinni väljässä Jäähallissa. Lähes kaikilla katsojilla oli myös maskit päässä. Toivon todella sekä katsojien että koko tapahtuma- ja kulttuurialan puolesta, että turvatoimille löytyy syksyllä järkevät muodot, jotka pitävät teatteriesitykset pyörimässä ja kannattavina myös järjestäville tahoille.

 

Pressilippu esitykseen saatu We Will Rock You -musikaalin tuotannolta.

Kuvat: Cata Portin.

 

Aiempia arvostelujani:

Lisää aiheesta tagien teatteri ja musikaalit alla.

Kulttuuri Teatteri

Viikko kotilomailua

Palasimme mökiltä kotiin viikko sitten, kun sääennustukset näyttivät epävakaisempia ilmoja.

Toivoimme jopa kunnon rankkasateita, sillä puutarha on kärsinyt kuivuudesta ja kasvien kasteluun on käytetty tänä kesänä jo aivan riittävästi aikaa. Pientä apua tulikin taivaalta, mutta valitettavasti sateet ovat yhä jääneet vähäisemmiksi kuin ennusteissa. Onneksi helteet sentään päättyivät.

Viime viikko oli viimeinen lomaviikko sekä Rouvalle että pojalle, ja itse jatkan lomiani vielä tämän viikon tyttären kanssa. Viime viikolla toteutimme pojan kesälomatoiveen, joka oli retki Eläinmuseoon katsomaan dinosauruksia.

Samalla retkellä kävimme lounaalla Hietalahden hallin portugalilaisessa Petiscariassa, josta saa jälkiruoaksi tuoreita pastel de nata -leivoksia.

Museon jälkeen pyöräilimme illalliselle Teurastamon B-Smokeryyn.

En ollut jostain syystä käynyt koskaan aiemmin B-Smokeryssa, ja ihastuin siihen niin, että vein Jyväskylästä vieraisille tuoneen ystävänikin syömään samaan paikkaan toisena iltana. Ribsit ja brisketit olivat todella mureita ja niin maukkaita, että jopa minun oli saatava ribsejä lisää, vaikken mielelläni koske sormillani ruokaani.

Kävin hänen kanssaan myös Basbas Kulmassa, ja kerta oli ensimmäiseni sen jälkeen, kun ravintola muuttui viime vuonna viinibaarista täysipainoiseksi illallisravintolaksi. Oli ilo havaita, että ravintola on yhtä tasokas ja tunnelmaltaan lämmin kuin yläkerran Basbas-bistro.

Kotona lomailussa on se hyvä puoli, että loma tuntuu aivan riittävän pitkältä. Vanhempi lapsikin on toivonut jo monta kertaa koulun alkavan pian, ja itsellenikin ensi viikolla alkavat työt tuntuvat raikkaalta tuulahdukselta lähinnä perheen kanssa vietetyn kesän jälkeen. Nyt näyttää tosin siltä, että työt jatkuvat yhä etätöinä.

Työasioista olen kyllä päässyt hyvin irti, mitä nyt muutamia kertoja olen pelannut oman pelini kenttiä eteenpäin.

Viimeiselle lomaviikolleni ei ole muita suunnitelmia kuin katsoa tyttären kanssa muutama elokuva, kuntoilla ja touhuilla kotona jotain pientä. Menemme ehkä perjantaina katsomaan tyttären kanssa We Will Rock You -musikaalin ensi-illan Helsingin jäähallissa, tosin tämän päivän koronauutisten jälkeen en ole lainkaan varma, toteutuuko koko tapahtuma.

Sain kyllä itse jo toisen koronarokotteen, ja olisin valmis vilauttelemaan koronapassia, jos sellaista aletaan syksyllä vaatia.

Tällä kesälomalla emme siis poistuneet kertaakaan Helsingistä (mitä nyt itse kävin kerran Espoossa bänditreeneissä). Yritin kyllä kysellä, haluaisiko joku tehdä jonkin retken viime viikolla, mutta Eläinmuseo tuntui riittävältä, ja kaikilla tuntui olevan kotona niin paljon puuhaa, ettei retkille ollut tarvetta. Ehkä ensi kesänä sitten.

Perhe Ravintolat Lapset Vanhemmuus