Nyt lähtee kaikki turha
Se alkoi ennen joulua anoppilassa. Päätin, että nyt on aika tyhjentää Rouvan entiseen makuuhuoneeseen jäänyt kirjoituspöytä laatikoineen ja roudata koko hökötys kierrätyskeskukseen. Siinä samassa heittelin pois muutakin romua, jota oli kertynyt hyllyille ja kaapin päälle. Lopputulos oli mukavan paljon lattiatilaa, johon mahtuu asettamaan kassit kyläreissulla.
Seuraavaksi, viime viikonloppuna, otin käsittelyyn ne kirjalaatikot omassa kellarissa. Sitten se jatkui yläkomeroon säilöttyihin muisto- ja valokuvalaatikoihin. Hetken päästä järjestelin pianon vieressä olevia kaappeja ja kolusin eteisen laatikostoja. Homma jatkui tytön huoneen kaappien ja laatikoiden parissa ja siirtyi vielä olohuoneen senkkiin ja cd- ja dvd-kokoelmaan. Tyhjensinpä siinä sivussa muutaman askartelu- ja ompelutarvikelaatikonkin.
Lopputulos: pari kassillista kamaa roskiin. Kolme laatikollista kamaa kellariin. Pari kassillista CD:itä ja DVD:itä mukaan sille kaverille, joka tulee noutamaan ne kaksi laatikollista ja kolme kassillista kirjoja huomenna. Yksi kasa kamaa odottaa viemistä mökille, toiseen olen alkanut kerätä tavaraa, joka lähtee kierrätyskeskukseen.
Aaaaahhh. Tämä on tosi vapauttavaa ja nautinnollista. Ja myös jotenkin koukuttavaa.
On vaikea selittää, miksi tuntuu niin hyvältä luopua tavarasta. Ehkä siksi, että olen lopen kyllästynyt siihen, että
- joka paikka on täynnä tavaraa
- koska joka paikka on täynnä, millekään ei löydy enää tilaa
- suurinta osaa tavarasta, jota joka paikka on täynnä, ei tarvita ikinä. Ei oikeasti ikinä.
No mutta tämä on vasta alkua. Vaikka olen käynyt kaappeja läpi nyt useampana päivänä, monta kaappia ja laatikkoa kaipaa edelleen karsintaa. Ja vaatekomero. Ja eteisen minivaatehuone. Haaveissani on koti, jossa kaikille tavaroille on oma paikka, eikä niitä ole vain sullottu johonkin, mihin ne sattuvat mahtumaan. Ja kysehän ei ole säilytystilan määrästä, sillä sitä on kyllä ihan riittävästi tässäkin asunnossa.
Nyt lähtee kaikki turha. Oikeasti.
