Profiilit saapuvat Netflixiin

Tämä postaus on tehty yhteistyössä Netflixin kanssa.

Netflixiä käyttävät perheet ovat varmasti havainneet, että palvelu ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla, kun käyttäjiä on enemmän kuin yksi. Kun koko perhe katsoo ohjelmia yksillä tunnuksilla, systeemin on vaikea päätellä, millainen käyttäjän ohjelmamaku todella on. Eikä ihmekään, jos peräkkäin on katsottu lastenanimaatioita ja eroottisesti virittynyttä kauhukomediaa.

Netflix-ei profiileja.png

Netflix kertoo kavereille, mitä katselet, jos niin haluat.

Lapsille Netflixissä on jo aiemmin ollut oma Lapset-osio, josta aikuisten ohjelmat puuttuvat kokonaan, mutta lapsen katsomat ohjelmat ja niille annetut tähdet vaikuttavat kuitenkin koko perheen ohjelmasuosituksiin. Ja sitten on vielä sekin puoli, että kahden aikuisen ohjelmamaut eivät todennäköisesti mene aivan yksi yhteen. Jos toinen pitää ohjelmasta mutta toinen ei, kumman maun mukaan tähdet pitäisi antaa?

Onkin ilo saada kertoa, että tänä kesänä Netflix lanseeraa palveluunsa profiilit, jolloin perheenjäsenet voivat säätää oman ohjelmamakunsa yksilöllisesti ja antaa ohjelmille omat henkilökohtaiset arvionsa tähtinä.

img_0020.png

Sain profiilit itselleni koekäyttöön jo nyt, hieman etuajassa, ja pääsin testaamaan niitä aivan ensimmäisten joukossa maailmassa! Testaaminen jäi kyllä lähinnä kokeiluksi, sillä profiilituki tuli vasta muutamaan laitteeseen, ja oma Samsungin blu-ray-soittimeni ei ollut niiden joukossa. Kokeilu rajoittui siis iPadiin ja selaimeen. Kaikille laitteille profiilit tulevat kesän aikana.

Profiilit tehdään selainkäyttöliittymässä profiilien hallinnan kautta. Lapsen profiiliin voi asettaa, minkä ikäisille sopivaa sisältöä palvelu näyttää.

Netflix-profiilit.png

Profiilien hallinta

Tämän jälkeen profiilit ovat käytössä kaikissa laitteissa. Jokainen käyttäjä saa omat ohjelmasuosituksensa ja voi säätää Netflixin asetuksien kautta, millaiset ohjelmat kiinnostavat eniten tai vähiten. Myös ohjelmille annettavat tähdet ja Facebook-jakoasetukset ovat käyttäjäprofiilikohtaiset. Näin lapselle näytetyt ohjelmat eivät enää häiritse omia suosituksia eivätkä näy omille Facebook-kavereille suositeltuna sisältönä.

IMG_0021.PNG

Nyt isi voi sanoa, että lasten animaatiot eivät kiinnosta

IMG_0022.PNG

Rouvan ei tarvitse nähdä omalla listallaan scifiä ja fantasiaa. Eikä hän haluaisi näistä suosituksistakaan nähdä kuin Lukijan, mutta hän ei olekaan vielä säätänyt omaa makuprofiiliaan.

IMG_0023.PNG

Lapsi näkee vain lastenohjelmia.

* * *

Netflix on myös lanseerannut tänään (18.6.2013) uuden perheille tarkoitetun sivun http://netflix.com/families, jossa mm. Stream Teamin bloggarit Heather (dooce.com), Charlie (howtobeadad.com) ja Ana (spanglishbaby.com) kertovat, miten heidän perheensä käyttävät palvelua ja miten se helpottaa lapsiperheen elämää. Sivulle on kerätty myös lapsiperheille sopivia ohjelmia.

Netlix-families.png

* * *

Vaikka kerroin edellä, että isiä ei kiinnosta lastenanimaatiot, olen kyllä hyvin kiinnostunut Netflixin ja DreamWorksin yhteistyön tuloksista. Netflix julkaisi nimittäin eilen (17.6.2013) tiedon, että he alkavat julkaista DreamWorksin kanssa vain Netflixiä varten tehtyjä animaatiosarjoja, joissa seikkailevat DreamWorksin elokuvista tutut hahmot. Sisällöt tulevat saataville myös Suomeen, mutta niitä joudutaan kuitenkin odottelemaan ensi vuoden puolelle.

Edellisen Netflix-postaukseni jälkeen olen ehtinyt katsella mm. 56 jaksoa Arrested Developmentia, muutaman lisäjakson House of Cardsia ja pari jaksoa jännittävää Siltaa (Broen). Lisäksi olen saanut paljon suosituksia, joista mainittakoon itselleni aiemmin tuntematon scifi-sarja Doctor Who sekä draamasarja Helteinen helmikuu Thaimaahan muuttaneista ruotsalaisista.

Hommasin kesää varten myös sim-korttipaikalla varustetun iPadin ja siihen rajattoman tiedonsiirron mahdollistavan liittymän. Taitavat jäädä mökinkunnostushommat tänä kesänä viime vuotista vähemmälle.

 

Netflix-yhteistyöstä: Tämä postaus on Netflixin sponsoroima ja osa yhteistyökampanjaa. Kirjoittaja saa korvauksen siitä, että vaivautui muutamaksi päiväksi Kaliforniaan, katsoo tv:tä netistä ja kirjoittaa siitä pari kertaa blogiinsa. Ei hassumpaa, vaikka työtähän tämäkin on.

Lisää Netflixistä:

Kulttuuri Leffat ja sarjat

Taste of Turku

Tässä jutussa syödään Tintåssa, di Trevissä ja Pizzariumissa, vieraillaan Turun linnassa ja Wäinö Aaltosen museossa sekä yövytään Caribia-hotellissa. Kävimme siis Turussa.

IMG_6633.jpg

Eppu ja Posankka

Turun-miniloma sai alkunsa, kun sain Sokos Hotelsilta kutsun koko perheelle tulla koeyöpymään johonkin uuteen Sokos Hotelsin Break-konseptiin kuuluvista hotelleista. Turun Caribia tuntui parhaalta vaihtoehdolta, ja ajankohdaksi valitsimme Rouvan loman alun, siis viime viikonlopun.

Kun kerroin aiemmin saaneeni eräässä turkulaisessa ravintolassa hieman liiankin rentoa palvelua, bloggarikollega Eeva Kolu lupasi seuraavalla Turun-matkallamme näyttää muita paikkoja. Pidin tämän mielessäni ja sovinkin treffit Eevan ja hänen poikaystävänsä kanssa.

Vasta sen jälkeen huomasin, että päivä oli juuri sama päivä, jolle olin jo ostanut liput Taste of Helsinkiin. Muutaman kirosanan jälkeen laskeskelin, että ehdimme kyllä illalliselle Turkuun, vaikka päivällä maistellaan vielä Helsinkiä Töölönlahdella.

Illallinen Tintåssa

Tintåta voisi luonnehtia suomalais-libanonilaiseksi ravintolaksi, josta saa myös pizzaa. Pizzat ovat kuulemma todella hyviä, mutta meitä houkutti libanonilainen lammasvarras taboulehsalaatin kanssa. Alkuun mansikka-vuohenjuustoleipä.

IMG_6559.jpg

Varras oli mehevää ja mielenkiintoisesti maustettua ja tabouleh raikasta ja juuri oikealla tavalla libanonilaisittain tehtyä. Tabouleh ei kuulemma saisi olla niin vehnäistä ja valkoista kuin se on usein Suomessa, vaan sen kuuluisi olla vihreämpää.

IMG_6563.jpg

Jälkiruoaksi hotkaisin pannacotta-annoksen ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Tai kuvaa ottaa.

Loistovalinta, suosittelen. Myös ravintolan kauniin tilan vuoksi.

IMG_6568.jpg

Päivällisburgerit di Trevissä

Seuraavana päivänä päivällistimme samalla porukalla italialais-espanjalais-yleismaailmallisessa di Trevissä.

IMG_6766.jpg

Listalla on vähän kaikenlaista, mutta burgereita suositeltiin. Rouva otti di Trevin perusburgerin, ja minä valitsin pulled pork burgerin. Possu oli mureaa ja annokseen kuuluneet ranskalaiset rapeita.

IMG_6781 (1).jpg

Jälkiruoaksi tilasin jättimäisen crema catalanan ja pohdin, miten se oikeastaan eroaakaan crème brûléestä.

IMG_6804.jpg

Ruoat olivat maukkaita ja miljöö todella hieno. Ruokalistaa voisin ehkä vähän tiivistää ja miettiä, mitä keittiötä haluaisin edustaa kaikkein mieluiten.

IMG_6773.jpg

Pizzaa Pizzariumissa

Maanantaina, ennen kuin jatkoimme matkaa, nautimme vielä pizzat Hansakeskuksen Pizzariumissa. Ja siis todellakin nautimme. Sijainnin ei pidä antaa hämätä: nämä pizzat olivat parhaita, joita muistan syöneeni aikoihin.

IMG_6825.jpg

Lounasaikaan tarjottavissa pizzapaloissa oleva pohja leivotaan roomalaisesta pizzataikinasta, jota kohotetaan 48 tuntia. Lounasajan ulkopuolella tarjotaan myös pyöreää pizzaa, jossa on puolestaan napolilaistyyppinen taikina. Lounaspizzojen täytteet haetaan viereiseltä torilta, ja täyteyhdistelmät vaihtelevat päivittäin torin tarjonnan mukaan. Täydellistä.

IMG_6837.jpg

IMG_6853.jpg

Ja miten hyvää voi olla pizzapohja, joka on voideltu Nutellalla?

IMG_6865.jpg

Tällainen Helsinkiinkin!

 * * *

Wäinö Aaltosen museo: ”Suurin kaikista on rakkaus?”

Sunnuntaina ehdimme käydä myös katsomassa kulttuuria. Valitsimme Wäinö Aaltosen museon, joka on tilana hieno ja jonne oli juuri avautunut rakkausaiheinen Suurin kaikista on rakkaus? -näyttely.

Ihastuin erityisesti Tiina Heiskan öljyväritöihin (ensimmäinen kuva alla) ja Markus Kåhren Pidot-videoinstallaatioon (toinen kuva alla), jossa katsoja tuntee salakuuntelevansa toisten ihmisten pöytäkeskusteluja ravintolassa.

IMG_6745 (1).jpg

IMG_6749.jpg

Hauskaa oli naureskella myös Kaija Papun Kaikki oli täydellistä -teokselle, jossa 103 polaroidkuvattua henkilöä jatkaa lausetta En halunnut harrastaa seksiä, koska…

IMG_6738.jpg

IMG_6744.jpg

* * *

Kävimme myös tarkastamassa Turun linnan. Edellisestä kerrasta olikin jo 16 vuotta: kävimme nimittäin ensimmäisenä seurusteluvuonnamme Rouvan kanssa junarengasmatkalla Etelä-Suomessa, ja Turku linnoineen oli silloin reitillämme. Linna oli edelleen paikoillaan.

IMG_6640.jpg

IMG_6642.jpg

Oikeastaan Rouva raahasi minut linnaan katsomaan siellä esillä olleita Saara Ekströmin videoteoksia, joista Rouva piti kovasti mutta joita oli kyllä nähtävillä harmittavan vähän.

Tietysti oli hauskaa nähdä linnakin pitkästä aikaa. Seuraavan kerran sitten, kun tyttökin alkaa ymmärtää asioita.

IMG_6668.jpg

* * *

Caribia-hotellissa ehdimme pulikoida tytön kanssa toisena iltana.

IMG_6809.jpg

IMG_6814.jpg

Vaikka pieni nautti kovasti vedessä olemisesta, uskon, että vielä hauskempaa kylpylässä on muutaman vuoden vanhemmilla lapsilla, jotka pääsevät esimerkiksi tähän vesiliukumäkeen. Oikeastaan olisi tehnyt mieli laskea se itse, mutta yksin se olisi ollut jotenkin vähän surullista.

IMG_6818.jpg

Olimme iloisia siitä, että hotellista järjestyi lemmikkihuone, joten Eppukin pääsi mukaan. Olimme sekä hämillämme että iloisia myös siitä, että perillä huone paljastui sviitiksi, jossa oli erilliset makuu- ja olohuoneet. Olihan se tietty huomattavasti miellyttävämpää yöpyä yksivuotiaan lapsen kanssa niin, että hänet sai nukkumaan oven taakse, kun äiti ja isä keikkuivat hereillä pikkutunneille asti toisessa huoneessa.

Koeyöpyminen oli siis erittäin onnistunut, ja jatkoimme matkaamme energisempinä kohti seuraavaa etappiamme. Se taisi olla sen Break-konseptin perimmäinen tavoitekin.

Että moro nyvvaan Tampereelta!

* * *

Loppuun vielä muutama maisemakuva lauantaiselta koiranulkoilutuslenkiltä Aurajoen rannassa.

IMG_6600.jpg

IMG_6622.jpg

IMG_6611.jpg

IMG_6617.jpg

IMG_6619.jpg

IMG_6615.jpg

 

Sokos Hotels tarjosi bloggarille perheineen kaksi yötä Break Sokos Hotel Caribiassa.

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Matkat