Maaliskuun listaksi kasasin vinkkejä ulkomailla asuville tai monikielisille suomalaisperheille. Kaksikielisyyskirjani ja -tutkimukseni olen toki lukenut, mutta nyt kokosin lähinnä käytännön ideoita, jotka perustuvat kymmenen vuoden kokemukseen kolmikielisessä perheessä elämisestä sekä monikielisten ystäväperheiden sivusta seuraamisesta.

Kirjoitin neuvot erityisesti sellaiselle vauva- tai pikkulapsivaihetta elävälle perheelle, joka on muuttanut tai muuttamassa pitkäksi aikaa Suomen ulkopuolelle ja harkitsee lasten kasvattamista kaksi- tai kolmikielisiksi. Sekä minä että puolisoni kasvoimme omissa kotimaissamme täysin yksikielisiksi, ja siksi tämä kaikki on ollut meille uutta ja ihmeellistä.

1. Puhu lapsellesi. Puhu. Niin paljon kuin voit.
2. Puhu aina lapselle johdonmukaisesti omaa kieltä. Tämä on vanha kaksikielisyyskasvatuksen ohje ja monen vanhemman mielestä jo vanhentunut, mutta tuttavaperheissä olen nähnyt, mitä ohjeen sivuuttamisesta voi seurata. Ohje on sitä tärkeämpi, mitä pienempi lapsi on. Kouluikäisen kanssa säännöstä voi toki välillä joustaa.
3. Hanki lapselle omankielisiä kirjoja, kuunnelmia ja TV-ohjelmia. Yle on tässä mittaamattoman arvokas apu: loistavia kuunnelmia voi ladata Areenasta suoraan omille laitteille.  Jos suurin osa lapsen elämästä pyörii tietyllä kielellä (vaikkapa Saksassa saksaksi), senkielistä kirjallisuutta ei tarvitse kotiin hankkia lainkaan. Jos taas ympäristön kieli on sama kuin toisen vanhemmista kieli, ei ympäristönkielistä kulttuuria voi kotona kokonaan välttää, mutta kannattaa panostaa erityisesti senkieliseen aineistoon, jota lapsi kuulee vähemmän.
4. Pidä tiivis yhteys omaan maahasi. Jos mahdollista, käy lapsen kanssa maassa vuosittain ja kata muut ajat skypepuheluilla sukulaisten ja ystävien kanssa. Tee puheluista rutiini pienestä pitäen. Vaikka lapsi ei aina jaksaisikaan jutella paljoa ruudun edessä, kielen kuuleminenkin on tärkeää. Lapselle vuosi on pitkä aika, ja ystävien ja sukulaisten pariin on helpompi palata, kun yhteyttä on pitänyt vuoden mittaankin.
5. Hanki lapselle omankielistä seuraa. Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä tärkeämmäksi muodostuu kielen merkitys identiteetin rakentumisessa. Lapselle on tärkeää nähdä, että sitä ”kummaa” kieltä, jota hänen kotonaan puhutaan ja jota kukaan muu ei ymmärrä, puhuvat monet muutkin. Lisäksi suomenkielinen leikkiseura vahvistaa myös osaltaan kielitaitoa, jos lapsi kuulee suomea (tai kolmatta kieltä) muuten vain yhdeltä vanhemmaltaan.
6. Jos olet vanhemmista se, jonka kanssa lapsi viettää vähemmän aikaa (esim. arkisin vain pari tuntia illassa) ja toinen vanhemmista puhuu toista kieltä, vastuu heikomman kielen oppimisesta on sinulla. Varaudu siihen, että ellet näe vaivaa, lapsi oppii kielesi vain passiivisesti – eikä siis koskaan vastaa sinulle sinun kielelläsi. Jos haluat lapsen todella oppivan kielesi, joudut panostamaan siihen enemmän kuin puolisosi. Vietä lapsen kanssa kahdenkeskisiä viikonloppuja, ota iltasadun lukeminen jokailtaiseksi rutiiniksi ja pyydä lapsen kanssa enemmän aikaa viettävältä vanhemmalta, että hän soittaisi lapselle päivisin sinun kielelläsi olevia äänikirjoja.
7. Monissa maissa on isoimmissa kaupungeissa ”suomikouluja”, joihin lapset kokoontuvat kerran viikossa tai pari kertaa kuussa oppimaan ja kuulemaan suomea. Tarhaikäisillä kokoontumiset ovat kerhotyyppisiä loruineen ja askarteluineen, mutta isompien kanssa opetellaan jo Suomen historiaa ja kulttuuriakin. Meillä Tuulitukka ja Rumpukarhu kävivät suomikoulua kouluikään asti. (Jos lapsi puhuu suomen ja asuinmaan kielen lisäksi kolmatta kieltä, kannattaa tutustua myös sen kielen koulu-, kerho- tai muskaritarjontaan.)
8. Lapsen kielivirheiden korjaaminen on mutkikas juttu. Ensimmäisten vuosien aikana virheistä ei tietenkään pidä tehdä numeroa: kun lapsi sanoo ”mulla oli unta, että mä lentäsin”, on helppo korjata hienovaraisesti ”ai sä näit unta, missä sä lensit!”. Kun ikää karttuu, tietyistä jatkuvista virheistä voi mielestäni lapselle myös ystävälliseen sävyyn sanoa, jotta lapsi ei ala puhua pysyvästi väärin.
9. Älä vertaile lasta yksikielisiin tai erilaisessa tilanteessa oleviin. Todennäköisintä on, että lapsesi sanavarasto on vielä kymmenvuotiaanakin yksikielistä lasta suppeampi. Samoin taitavastikin kahta tai kolmea kieltä puhuvat lapset lainailevat rakenteita toisista kielistä. Meillä lapset saattavat edelleen sanoa ”voisko Robin nukkua meillä?” (vrt. jäädä meille yöksi), ”mun pitää mennä kauppaan” (vrt. käydä kaupassa) tai ”se ei jättänyt mun kokeilla” (vrt. ei antanut kokeilla). Vertailu on turhaa myös vaikkapa omien kolmikielisten lasten ja toisen kolmikielisen perheen välillä, koska lapset oppivat luonnostaan eri tahtiin ja eri perheissä kuulevat kieliä eri lailla.
10. Hyvinkin opittu kielitaito voi kadota melkoisen nopeasti. Jos sinulle on tärkeää, että lasten kielitaito säilyy, tietty kielellinen rajoittaminen saattaa jossain vaiheessa olla tarpeen. Meillä lapset alkoivat puhua keskenään pelkkää saksaa nuoremman aloitettua koulun. Nyt olemme sopineet, että kotona puhutaan keskenämme ollessamme vain englantia tai suomea, koska kaikki muu elämä tapahtuu saksaksi. Toisissa perheissä on hyväksytty se, että suomesta tulee passiivinen kolmas kieli, jota lapset eivät enää käytä mutta jolla he tulevat tarpeen tullen jotenkuten toimeen.
11. Ja tärkeimpänä: kyllä, kolmi- tai nelikielisyyskin on mahdollista! Suurin osa maailman ihmisistä varttuu vähintään kaksikieliseksi. Älä siis kuvittele, että lapsi ei tulevaisuudessa pärjäisi, vaikka hänen suomensa tällä hetkellä takelteleekin tai vaikkei hän kirjoita yhtä virheettömästi kuin asuinympäristönsä lapset. Anna aikaa ja tukea.

Sain idean viimeviikkoiseen kirjoitukseen ajauduttuani juttelemaan sohvasurffarimme kanssa uskonnoista ja juhlista jokin aika sitten. Hän oli syntynyt ja asunut muutamassa Kaakkois-Aasian maassa, mutta matka Eurooppaan oli hänelle ensimmäinen, ja suuri osa Euroopan juhlista ja tavoista yleensäkin olivat hänelle uusia. Selitin, kuinka olin pari vuotta aikaisemmin kyllästynyt tyhjän juhlimiseen, tutustunut vaihtoehtoisiin juhlaperinteisiin ja luonut perheellemme oman Agnostikon vuosikalenterin. Huomasin, kuinka paljon helpompaa oli kertoa omista epätavallisistakin juhlaperinteistä ihmiselle, jolle joka tapauksessa kaikki kuulosti vähän kummalta (kuten hänen perinteensäkin minulle). Tässä joitakin otteita kalenteristamme:

31.12.-1.1.: Uusivuosi

Kun vuosi vaihtuu uuteen, ollaan salaperäisesti tutun menneen ja tuntemattoman tulevan rajamailla. Ystävät kerääntyvät yhteen, lapsetkin saavat valvoa puolenyön hetkeen. Tehdään menneeseen katsova rituaali, vaikkapa paperille kirjoitetun asian polttoseremonia, jutellaan haaveista ja unelmista ja tehdään ehkä muutama leikkimielinen ennustus. Lapsille on usein merkittävää pohtia, miten vuosi on heitä muuttanutkaan ja miten erilaiselta heidän elämänsä näytti vuosi sitten samaan aikaan. Kun keskiyö koittaa, kilistämme kaikki yhdessä laseja ja toivotamme vuoden tervetulleeksi. Usein tanssi jatkuu vielä myöhään yöhön.

14.2.: Ystävyyden päivä

Perinteisenä Valentinuksen päivänä meillä juhlitaan – muusta maailmasta poiketen ja suomalaiseen perinteeseen nojaten – nimenomaan ystävyyttä. Meillä korostuvat erityisesti kaukana olevat ihmissuhteet, koska koko perheellä on tärkeitä ihmisiä eri puolilla maailmaa. Askarrellaan, kirjoitetaan ja lähetetään postikortteja joillekin, viestitellään toisten kanssa ja kolmansille soitetaan videopuhelu. Jutellaan ystävyyden merkityksestä ja kerrotaan kaukana(kin) oleville ihmisille, että he ovat meille tärkeitä.

Maalis-huhtikuu: Pääsiäinen

Pääsiäisenä juhlitaan Easter– ja Ostern-sanan alkuperäismerkityksessä kevään heräämistä. Käydään perheenä metsäkävelyllä ja kerätään vehreitä nokkosia. Ihmetellään luonnon uudelleensyntymistä pitkän talven jälkeen ja koristellaan koti silmuilla olevilla oksilla. Sitten valmistetaan juhla-ateria, johon kuuluu nokkoslettujen lisäksi muita vihreitä ruokia: vaikkapa valkosipulissa vokattua parsakaalia ja viherpirtelöä. Kevään heräämistä symboloivat lisäksi puput ja pääsiäismunat, ja lapset saavat etsiä suklaamunia puutarhasta. Painetaan ensimmäiset vihannesten siemenet multiin ja ikkunalaudalle itämään.

Syyskuun viimeinen sunnuntai: Satojuhla/kekri/Thanksgiving

Sadonkorjuujuhlaan kutsutaan ystäviä ja naapureita brunssille puutarhaan. Iloitaan ruoasta, jonka maa on meille kuin tyhjästä tuottanut. Oma kasvimaa on kukkeimmillaan, vaikka keskikesän marjojen ja vihannesten aika onkin jo ohi. Kattaukseen kuuluu kaikkea, mikä lähiympäristössä juuri silloin on kukkuroillaan: kurpitsaa, salaatteja, luumuja, omenoita ja paljon muuta. Aurinko lämmittää vielä niin, ettei ulkona joudu palelemaan.

3.10. Maailman yhtenäisyyspäivä

Lokakuun kolmantena täällä juhlitaan Saksojen yhtenäisyyden päivää Itä- ja Länsi-Saksan yhdistymisen muistoksi. Kaikkien virallisten pyhien kohdalla, jolloin koulut ja kaupat ovat kiinni ja koko Saksa juhlii, juhlitaan meilläkin aina jotain; olisihan järjetöntä ripotella omia juhlapäiviä sinne tänne ja alkaa sitten vaatia vapaapäiviä koulusta ”kun meillä on Chomsky-päivä”!* Saksojen yhdistyminen on itsessäänkin toki juhlimisen arvoinen asia, ja lapset kuulevat siitä joka vuosi jo koulussa paljon. Olemme kuitenkin laajentaneet näkökulmaa ja juhlimme maailman yhtenäisyyspäivää. Teeman alla voi käsitellä monenlaisia painavia aiheita, kuten valtioiden epätasa-arvoa, siirtolaisuutta, köyhyyttä, nykyajan orjuutta ja myönteisiä hankkeiden ongelmien ratkaisemiseksi.

24.-25.12. niukkuuspäivä ja joulu

Jouluna, Yulena, juhlitaan oikeastaan kahta asiaa. Yhtäältä talven synkintä ja pimeintä hetkeä, joka kuitenkin kääntyy kevääseen päin, aurinko tekee paluun ja päivät alkavat pidetä. Toisaalta kiitollisuutta kaikesta siitä, mitä meillä on talven pimeydessä ja hiljaisuudessakin: toisemme, läheisemme. Koti koristellaan kuusenoksilla, kynttilöillä ja muilla pienillä valoilla sekä auringosta muistuttavilla kimaltavilla köynnöksillä, ja annetaan ja saadaan lahjoja. Koti täyttyy mausteiden tuoksusta, joita ei vuoden muina aikoina käytetä.

Joulua edeltää niukkuuspäivä, jolloin syödään vain näkkileipää, puuroa ja vettä. Muistetaan niitä, joille niukkuus ei ole kerran vuodessa tehtävä valinta. Leivotaan ja viedään salaa ”tonttuina” joululeivonnaisia jollekulle, vaikkapa naapureille. Pyritään auttamaan myös apua tarvitsevia, ja ainakin tehdään lahjoituksia tärkeisiin kohteisiin.

Joulupäivänä pidetään suuret sukupäivälliset, jossa ”suku” ymmärretään kuitenkin laveasti ystäviksi, sillä eihän meillä Saksassa sukua ole. Käydään yhdessä puusaunassa; istutaan kaikki notkuvan pöydän ääreen ja syödään valtaisa, pääösin keskitalven juureksista tai satokautena säilötyistä aineksista koostuva, perinneruokia sisältävä ateria; sitten lauletaan ja soitetaan kauniita joululauluja yöhön saakka.

*)Ei ole.