Dosentit ja Saituri – nautittavaa teatteria
Kansallisteatterin Dosentit ja Saituri ovat teatteria parhaimmillaan. Hyvät tekstit, onnistuneet roolitukset ja ammattitaito takasivat esitysten nautittavuuden.
Saituri
Molièren Saituri on klassikko, jonka varmaan monet teistäkin on nähnyt. Kertauksena näytelmän juoni lyhykäisyydessään. Perheen isä Harpagon on malliesimerkki itarasta henkilöstä: mikään ei saisi maksaa mitään. Tästä kärsivät niin lapset kuin kotikin. Harpagonilla on rahakätkö, joka paljastuu, koska Harpagonilla on sairaalloinen tarve tarkistaa rahakätkönsä. Erilaisten käänteiden myötä tilanne selviää. Mutta oppiiko Harpagon mitään? Tuleeko hänestä yhtään sympaattisempi vai pysyykö hän yhtä saitana?
Näytelmän on suomentanut Arto af Hällström. Kieli on saanut nykyaikaista otetta. Nokkela sanailu pääsee oikeuksiinsa. Vesa Vierikko vastasi ohjauksesta. Vaikka Kansallisteatterin Saituri on saanut modernin otteen, se kuitenkin kunnioittaa alkuperäistä tekstiä, ja esillepanossakin on sopivasti sekoitettu menneisyyttä ja nykyisyyttä.
Markku Maalismaa esittää Harpagonia, saituria, ja loistavasti esittääkin. On riemastuttavaa seurata hänen pienen pieniä eleitään, pieniä sormen liikkeitä ja silmien välkettä. Hän on näytelmän tähti, ilman muuta. Tosin muukin näyttelijäkunta tekee hienoa työtä. Maalismaan lisäksi nautin Paula Siimeksen Frosinesta, juonittelevasta naisesta.
Naamioinnin suunnittelusta vastasi Petra Kuntsi. Lavastus ja pukusuunnittelu olivat Tarja Simonen käsialaa. Tämä kaksikko ansaitsee isot kiitokset. Esityksen visuaalisuus on huippuluokkaa. Tarja Simone oli taitavasti yhdistänyt nykyaikaisia elementtejä epookkipukujen joukkoon. Lavastuksessa näkyy, miten koti on kärsinyt liiallisesta pihiydestä.
Koko Saituri oli riemastuttavaa ja viihdyttävää katsottavaa.
Oli mielenkiintoista nähdä, miten Vallilan väliaikaistilat toimivat. Olin positiivisesti yllättynyt, miten hyvin tila sopi teatterikäyttöön. Jopa lämpiö oli yllättävän viihtyisä.
Dosentit
Juha Jokela tunnetaan terävistä ja ajankohtaisista teksteistään. Kansallisteatterin Dosentit jatkaa samalla linjalla.
Näytelmässä sosiaalipsykologian professori Johanna Virtanen (Ria Kataja) tutkii, miksi moni yliopiston kollega voi kehnosti, miksi monet lähtevät töihin ulkomaille. Johannan entinen oppilas, suorasanainen Fiona (Marja Salo) auttaa Johannaa tutkimuksessa.
Yliopiston johto ei ole kiinnostunut tutkimuksen tuloksista. Tutkimuksesta syntyy kirja, joka synnyttää keskustelua julkisuudessa. Somekanavat täyttyvät kommenteista, jotka eivät välttämättä ole kovinkaan miellyttäviä. Tuloksena on maalittaminen. Tämän ansiosta Johanna joutuu puntaroimaan omia arvojaan.
Näytelmä on Ria Katajan juhlaa. Hän soljahtaa Johanna Virtasen rooliin täydellisesti, uskottavasti. Vahva roolisuoritus. Marja Salo suorasanaisena Fionana on sopivasti ärhäkän haastava. Hannu-Pekka Björkman näyttelee Johanna Virtasen entistä aviomiestä, joka vuosiin ei ole saanut aikaiseksi akateemisia julkaisuja, mutta nyt haluaisi hivuttautua Johannan ja Fionan kirjaan.
Mielenkiintoinen näytelmä, joka laittaa katsojan miettimään yliopistojen rahoituskuvioita ja tutkijoiden tilannetta, mutta myös sosiaalisen median hallitsemattomuutta, maalittamisen kohteeksi joutumista.
Kaisa
Lue arvostelut muista syksyn näytelmistä
Teatteri: tunteiden koko kirjo