Juhannuksen helpot ruuat
Juhannuksen helpot ruuat ovat arvossaan, jos olet menossa juhannusta viettämään omalle tai ystävien mökille. Ruoan olisi hyvä olla viittä vaille valmista ja helposti kuljetettavaa. Tässä sinulle ratkaisu.

Grilliruokien teko on aina maistuva ja helppo ratkaisu juhannustarjoiluun. Jos suunnitteilla on useampi ateria, on mukava syödä välillä muutakin.
Kokeilepa juhlan kunniaksi kahdesti marinoitua naudan fileetä. Voit valmistella sen jo hyvissä ajoin ja vain viimeistellä perillä.
Marinointi takaa makoisan lopputuloksen, ja liha myös säilyy paremmin. Uudet perunat fetaversiona sopivat loistavasti lihan kumppaniksi.
Jos punaviini tuntuu liian raskaalta, kokeile muodikkaita roseeviinejä myös lihan kumppaniksi — toimii.
Näin syntyy juhannuksen helpot ruuat.
Tuplasti marinoitu naudan filee
noin 8 annosta
noin 1½ kgnaudan sisäfileetä
Marinadi 1
¾ dl öljyä
3 rkl soijakastiketta
1½ tl suolaa
1 tl rosmariinia
½ tl rouhittua mustapippuria
Marinadi 2
½ dl sitruunamehua
½ dl öljyä
2 rkl viskiä tai vettä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1—2 punaista chilipalkoa hienonnettuna
2 rkl täysjyväsinappia
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria rouheena
1 dl lehtipersiljaa hienonnettuna

Koristeeksi
lehtipersiljaa
Mittaa ensimmäisen marinadin aineet tukevaanmuovipussiin ja ravistele sekaisin.
Nosta talouspaperilla kuivattu filee pussiin marinadin joukkoon. Sulje pussi ja puristele marinadi ympäri lihaa. Nosta pussi jääkaappiin ja anna maustua mielellään yön ajan. Kääntele muutaman kerran.
Ota filee huoneenlämpöön noin tunti ennen kypsentämistä.
Nosta filee uunivuokaan ja paina paistomittari fileen paksuimpaan kohtaan.

Kypsennä lihaa 150-asteisessa uunissa, kunnes sisälämpötila näyttää noin 57 astetta.
Ota liha uunista, peitä foliolla ja anna jäähtyä.
Sekoita toisen marinadin ainekset keskenään. Leikkaa jäähtynyt filee ohuiksi viipaleiksi ja kaada marinadi päälle. Sekoitele, jotta marinadi leviää viipaleille.


Anna lihan maustua jääkaapissa vähintään muutaman tunnin tai mielellään yön yli.
Tee liha tähän vaiheeseen kotona ennen mökkimatkaa.
Nosta lihaviipaleet ennen ruokailua tarjoiluvadille ja koristele persiljalla. Tarjoile lisänä fetaperunoita.
Fetaperunat
8 annosta
noin 1½ kg varhaisperunoita
200—300 g feta– tai salaattijuustoa
4—6 varhaissipulia
1 ps (200 g) pakasteherneitä
Mausteöljy
4 valkosipulinkynttä
¾ dl rypsiöljyä
3 rkl sitruunamehua
1 rkl luomusitruunan raastettua kuorta
½ tl suolaa
¼ tl mustapippuria myllystä
Pese perunat ja puolita isoimmat. Keitä vedessä napakan kypsiksi 15—20 minuuttia.
Kuori ja silppua mausteöljyn valkosipulit. Sekoita kaikki öljyn ainekset keskenään uuninkestävässä vuoassa.
Levitä keitinvedestä valutetut perunat kuumina vuokaan kastikkeen joukkoon. Kääntele.

Huuhtele ja hienonna sipulit. Säästä varret koristeeksi (silppua valmiiksi pakasterasiaan odottamaan) ja ripottele vaalea osa perunoille.


Tähän asti voit valmistella lisäkkeen jo kotona. Peitä astia huolella ja pane jääkaappiin odottamaan mökille menoa. Ennen matkaa ota pakastehernepussi ja nosta perunoiden päälle kylmäkalleksi.
Mökillä: Murenna feta perunoiden päälle. Kypsennä perunoita joko grillissä tai 200-asteisessa uunissa noin25 minuuttia. Levitä herneet perunoiden päällepaistamisen viimeisen viiden minuutin aikana.

Somista ruoka sipulinvarsisilpulla. Ja jos mökiltä löytyy, niin lisäksi tuoreilla yrteillä.

Vinkki!
Jos haluat, viipaloi retiisejä antamaan perunoille väriä ja raikasta makua.

Pinkit viinivinkit
• Ranskalainen Rose Pinknik (22,99 e/1,5 l, vakiovalikoima) roseeviini näppärässä laatikossa. Hennon roosanvärinen kuiva viini on kepeästi mansikkainen ja omenainen. Harmoninen juoma ja erilaisten ruokien seuraan sopiva.
• Italialainen Divici Organic Prosecco Rosé Extra Dry (12,69 euroa, vakiovalikoima) on raikas, pirteä, päärynäinen ja sitruksinen luomukuohujuoma maljaksi tai ruokien kanssa.
• Ranskalainen Bestheim Crémant Rosé Brut (13,48 euroa, vakiovalikoima) on paahteinen, sitruksinen ja omenainen kuplajuoma. Hyvä hinta-laatusuhde niin maljaksi kuin ruokajuomaksikin.
Herkullista juhannusta!
Marita Joutjärvi, resepti ja kuvat