Vahvojen tunteiden esitykset
Parin viikon sisällä katsoin kaksi näytelmää ja yhden oopperaa, joilla oli ainakin yksi yhteinen tekijää: vahvat tunteet. Vahvojen tunteiden esitykset olivat Helsingin Kaupunginteatterin Fanny ja Alexander, Hämeenlinnan teatterin Kaksi kuningatarta ja Oopperan Innocence.
Fanny ja Alexander
Monet ovat nähneet Ingmar Bergmanin Fanny ja Alexander -elokuvan. Helsingin Kaupunginteatterin Fanny ja Alexander -näytelmän toisena kirjoittajana oli näytelmän ohjaaja Paavo Westerberg.
Bergman kirjoitti Fanny ja Alexander -käsikirjoituksen noin 50 vuotta sitten. Näytelmä sijoittuu noin 100 vuoden taakse. Kaupunginteatterin esityksessä mm. osa puvustuksesta oli nykjyaikaista ja osa alkuperäisen näytelmän ajankohdan mukaista.
Näytelmän teemoja: lapsuutta, perhettä. teatteria, väkivaltaa ja uskontoa käsitellään lasten – Fannyn ja Alexanderin – kautta.
Fannynä on Elena Leeve ja Alexanderina Olavi Uusivirta. Molemmat ovat todella taitavia ja uskottavia lapsia ja nuoria. Alexanderin kurittamiskohtaus jää pitkäksi aikaa mieleen. Sitä oli riipaisevaa katsoa.
Eero Ahon Edward Vergerus on suorastaan hyytävä. Mitä kaikkea ihminen voikaan tehdä uskonnon nimissä?
Näytelmän koko miehitys oli napakymppi. Anna-Maija Tuokko Fannyn ja Alexanderin äitinä ja Edwardin vaimona saa hyvin välitettyä tuoreen vaimon ja myöhemmin äidin tunteet, kun lasta kidutetaan. Oli suorastaan ilahduttavaa nähdä pitkästä aikaa Rea Mauranen lavalla Helena Ekdahlin roolissa.
Helsingin Kaupunginteatterin Fanny ja Alexander on vahva, vaikuttava ja järkälemäinen – ei vain näytelmän pituuden (3,5 tuntia) – vaan myös aiheiden ja toteutuksen ansiosta.
Kaksi kuningatarta
Hämeenlinnan teatterissa on usein mielenkiintoista katsottavaa. Niin tänäkin syksynä. Ohjaaja Taru Mäkelä oli tarttunut Friedrich Schillerin Kaksi kuningatarta -näytelmään.
Näytelmän keskiössä ovat kuningatar Elisabeth ja Maria Stuart ja heidän valtataistelunsa sekä hovin kiemurat ja juonittelut.
Ritva Oksanen on kertonut julkisuudessa, että hän oli vuosikausia toivonut, että hän saisi näytellä Elisabethin roolin. Ritva Oksasen Elisabethista näkee, että kuningatar on yksinäinen, jopa pelokas.Suojellakseen itseään ja valtaansa hän on rakentanut suojamuurin ympärilleen. Ritva Oksaselta tämä(kin) rooli oli loistavaa, vahvaa tulkintaa.Pienet eleet kuvastivat kuningattaren valtaa.Ritva Oksasen lavasäteily kantaa katsomoon.
Liisa Peltosen Maria Stuartin entisenä Skotlannin kuningattarena on tietyllä tavalla peluri, joka käy valtataistelua Elisabethin kanssa. Ennen lopun mestauskohtausta Peltonen saa hyvin välittymään uskonnon tuoman rauhan. Liisa Peltonen on hyvä valinta Stuartiksi.
Näytelmän teksti ei ole kaikkein helpointa seurata, koska tekstiä on paljon ja se on vanhahtavaa kieltä. Alun jälkeen katsojat pääsevät näytelmän rytmiin ja juoneen kiinni . Tottahan toki asiaa helpottaa, jos tuntee Elisabethin ja Maria Stuartin historiaa edes pääpiirteittäin.
Kannatti lähteä Hämeenlinnaan katsomaan tätä näytelmää.
Innocence
Kaija Saariahon Innocence-oopperan libreton on tehnyt Sofi Oksanen.
Ooppera alkaa Tuomaksen (Markus Nykänen) ja Stelan (Iida Anatola) häistä, jossa tarjoilijana on Teresa (Jenny Carlstedt). Vuosia sitten Teresan tytär on kuollut kouluväkivallan uhrina, ja äiti kantaa kaunaa ja on katkera. Vähitellen katsojalle selviää, että sulhanen on jollain tavalla sotkeutunut asiaan. Oopperan juoni – koulukiusaaminen – on ajankohtainen.
Oopperan edetessä katsoja joutuu miettimään syyn ja seurauksen vaikutusta. Mikä johti kuolemaan? Onko uhri täysin syytön?
Ooppera pitää otteessaan koko sen keston ajan (alle 2 tuntia, ei väliaikaa).
Arvostukseni Sofi Oksasen teksteihin nousi aivan uudelle tasolle tämän Innocencen myötä.
Nämä kolme vahvojen tunteiden esitykset saivat minut pohtimaan ihmisten käyttäytymistä, syitä ja seurauksia.
Kaisa