3 x Juho Rissanen

Juho Rissanen oli Kuopiossa vuonna 1873 syntynyt maalari. Hänen innoittamanaan lähdin Kuopioon katsomaan Kuopion Kaupunginteatterin Maalari-näytelmän. Matkan aikana tutustuin tähän taiteilijaan laajemminkin.

Maalari

Kuopion Kaupunginteatterin Maalari – Juho Rissanen -näytelmän on kirjoittanut Antti Heikkinen ja ohjannut Taava Hakala.

Näytelmässä keskitytään aikaan, jonka Rissanen vietti Nilsiässä maalatessaan Nilsiän kirkon alttaritaulua. Maalarin oli vaikea löytää malleja, koska paikkakuntalaiset olivat ennakkoluuloisia ja epäileviä.

Juho rissanen maalari
Juho Rissanen heilastelee Saimin kanssa. Saimia näyttelee Lotta Vaattovaara. Kuva Kuopion Kaupunginteatteri

Näytelmässä Juho Rissanen (Ilkka Pentti) alkaa heilastella paikallisen Saimin (Lotta Vaattovaara) kanssa. Näytelmän edetessä Juho  olisi ollut valmis naimaan Saimin, mutta tämä ei halunnut kiertolaiselämää viettävän maalarin vaimoksi.

Maalaus on valmistumassa, mutta Rissanen ei ole ihan tyytyväinen tulokseen – siitä puuttuu henki. Huonoksi onneksi palvelija  kaatoi vahingossa taulun, joka vaurioitui. Maalari  joutui maalaamaan Ristintien uudestaan. Kyläläisten alun nihkeys vaihtuu hyväksymiseen, kun Ristintie on valmis.

Maalari Ilkka Pentti
Ilkka Pentti muistuttaa olemukseltaan Juho Rissasta. Kuva Kuopion Kaupunginteatteri.

Näytelmässä lähes kaikki näyttelijät puhuvat savon murretta. Mielestäni se on hyvä, koska tuohon aikaan, 1900-luvun alussa, Nilsiässä kyläläiset ovat puhuneet murretta eikä mitään yleiskieltä.

Maalari-näytelmän tähti on Ilkka Pentti. Hänen ulkoinen olemuksensa, savolaisen puhetyylinsä ja eläytymisensä ansiosta Juho Rissanen herää henkiin.

Näytelmä on kaikin puolin muuten tasokasta, mutta sivuroolissa olevan mieskolmikon näytteleminen tuo mieleen lähinnä sketsihahmot.

Mielenkiintoinen näytelmä, jonka vuoksi kannatti matkustaa Kuopioon.

Juho Rissanen -näyttely

Juho Rissanen lapsuuden muisto luonnos
Äiti ja pikkutyttö

Kuopiossa ollessani huomasin, että Kuopion Taidemuseossa on Juho Rissasen näyttely. Tottahan toki tämä piti nähdä ja siten saada lisänäkemystä taitelijan töihin. Näyttely on kompakti läpileikkaus Rissasen maalauksiin, luonnoksiin, kirjeenvaihtoon jne.

Juho Rissasen isä kuoli Kallaveden jäälle tullessaan ryyppyreissulta. Juho oli silloin 10-vuotias. Maalari on käsitellyt aihetta useammassa maalauksessaan: Isän kuolema, Lapsuuden muisto ja Ruumissaatto.

Taiteilija kuoli Miamissa 1950.

Kuopion Taidemuseo on auki ti-su klo 10-17. Liput 10 e, eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet ja siviilipalvelusmiehet 5 e; Museokortti käy.

rissanen Hauta-Heikin mummo
Juho Rissanen maalasi Hauta-Heikin mummon 1897.

Kirja

Kuopion Taidemuseossa oli myynnissä Tiina Kekäläisen kirjoittama Juho Rissanen, sisulla ja sitkeydellä -kirja. Ostin tuon kirjan, koska halusin vielä lisää tietoa tästä savolaisesta kosmopoliitista.

sisulla ja sitkeydellä - kirja
Juho Rissanen, sisulla ja sitkeydellä -kirjassa kerrotaan Juho Rissasen elämästä syntymästä kuolemaan.

Kirjasta ja taidenäyttelystä kävi ilmi, että  Rissanen oli varsinainen kosmopoliitti, joka matkusteli paljon eri puolilla maailmaa. Hän tuli toimeen monella kielellä, mutta puhui kaikkia kieliä savolaisella aksentilla.

Kaisa

Näyttelyvinkit: Wardi ja Aarikka

Kulttuuri Kirjat Teatteri