Viehättävä Rauma
Muutama vuosi sitten olin vierailulla ystävien luona Satakunnassa. Heidän luotaan lähdimme ajelemaan suuntana Rauma.

Olin aikaisemmin käynyt Raumalla pari kertaa työmatkalla luennoimassa pukeutumisesta ja vaatemateriaaleista. Niillä matkoilla minulla ei kuitenkaan ollut aikaa kierrellä kaupungilla. Sen vuoksi tämä loma-ajelu Raumalle kiinnosti. Ystäväni tunsi kaupungin suhteellisen hyvin, koska hänen siskonsa asuu siellä.
Vanha Rauma

Satakuntalainen Rauma on perustettu vuonna 1442. Sen asukasluku on noin 39000. Meri, saaristo ja merenkulku ovat aina leimanneet Raumaa.
Kaupungin keskustassa oleva vanha Rauma on täynnä viehättäviä puutaloja. Sen kapeille kujille voin kuvitella menneiden vuosisatojen ihmisiä kävelemässä. Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Vanha kaupunki ei kuitenkaan ole mikään ulkoilmamuseo, vaan taloissa asutaan ja työskennellään.
Vanha Rauma valittiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuonna 1991 ainutlaatuisena esimerkkinä elävästä ja hyvin hoidetusta vanhasta pohjoismaisesta puukaupungista.

Murre
Rauman murretta ei nimitetä murteeksi, vaan se on rauman giäl.
Rauman slogan on: ”Ol niingon gotonas.”
Rauman giäl on kyllä hauskaa kuultavaa. Olen muutaman kerran päässyt kuulemaan ihmistä, joka taitaa tuon murteen. Jostain syystä tuon murteen kuuleminen huvittaa minua, saa hyvälle tuulelle, vaikka en totta totisesti ymmärräkään kaikkea. Teepä hauska giäl-testi.

Tapahtumia
Rauma tunnetaan Pitsiviikostaan. Pitsiviikko on tänä vuonna 20.-28.7.2024. Tämä on jo 54. kerta Pitsiviikkoja. Pitsinnypläyksen lisäksi silloin voi tutustua avoimiin pihoihin, Sammallahdenmäen pronssikautiselle hautaröykkiöalueelle tai kuunnella päivän jaarituksia – ja paljon, paljon muuta.
Jos sinua kiinnostaa käsityöt ja taide, Rauma on mitä parhain matkakohde, sillä vanhoissa puutaloissa on taiteilijayhteisö kiinnostavine taitelijoineen ja tietysti kannattaa katsastaa myös Rauman taidemuseon näyttelyt. Rauman taidemuseo on vanhassa kaupungissa, ja sen rakennukset ja pihapiiri ovat hyvin säilyneet.

Kirkko
Uusissa kohteissa käyn yleensä yhdessä kirkossa. Raumalla se oli Pyhän Ristin kirkko, joka ehdottomasti kannattaa nähdä ja tutkia tarkkaan sen yksityiskohtia.

1400-luvun lopulla fransiskaaniveljet alkoivat rakentaa kirkkoa luostarilleen. Kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1512. Kun katolinen luostari lakkautettiin, kirkko jatkoi toimintaansa luterilaisena Pyhän Ristin kirkkona.
Kaksilaivaisen harmaakivikirkon kuorissa on kauniit keskiaikaiset holvi- ja seinämaalaukset. Ne esittävät raamatullisen pelastushistorian.

Kirkon torni on rakennettu vuonna 1816 ja siihen käytettiin kiviä tuhoutuneen Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunioilta. Valkeaksi kalkittu torni on toiminut maamerkkinä merenkulkijoille.

Muun muassa hienot kattokruunut, seinä- ja holvimaalaukset sekä saarnastuoli tekivät minuun vaikutuksen. Hauskana yksityiskohtana kirkonpenkissä istuu Kerttu Horilan tekemä naispatsas, joka viereen voi istahtaa ”laulamaan”.
Kirkon osoite on Luostarinkatu 1.

Kake
Raumalla kaupunkiin ei tutustuta Hop on, hop off -bussilla, vaan Kake Kaupunkijunalla, joka on traktorin vetämä ”juna”. Sen kyydissä pääsee kiertämään vanhaa Raumaa ja palasen merenrantaa. Kierros kestää vajaan tunnin ja maksaa 7 euroa ja juna lähtee kauppatorilta.
Kahville
Piipahdimme Kontion kahvilaan, joka löytyy Vanhasta Raumasta, osoite Kuninkaankatua 9. Herkulliset leivonnaiset pyöräytetään omassa leipomossa. Idyllisen kahvilan tunnelma on kiva.
Jos taas torikahvit kiinnostelee, nautipa pystökaffet, kuten raumalaiset sanovat, Pitsin Pystökaffessa. Ja silloinhan kahvin kanssa nautitaan munkki.
Jos olet länsirannikon suunnassa, piipahda Raumalla.
Kaisa
Muita kotimaan matkailuvinkkejä: