Kirjat ovat kodin kauhistuksia

Täysinäiset kirjahyllyt kertoivat ennen kodin sivistystasosta. Nyt kirjahyllyt pilaavat sisustuksen ja alentavat asunnon myyntiarvoa.

Näin kävi asuntoaan myyvälle ystävälle: ”Hirveästi kirjoja, ei meillä kyllä ole tämmöistä”, asunnonkatsojat kauhistelivat. Ei mennyt usean kirjahyllyn ja tuhansien kirjojen koti kaupaksi. Mutta sitten kun kämppä oli tyhjillään, kaupat syntyivät heti ja pyyntöhintaan.

Kirjat ovat kadottaneet arvonsa kotien välttämättömyyshyödykkeinä ja sisustuselementteinä. Katsokaapa vain asuntojen myynti-ilmoitusten tai sisustuslehtien kuvia. Ei niissä näy kirjoja. Sen sijaan ruokailu- ja löhöilytiloista on kuvamateriaalia sitäkin runsaammin kuvastamassa yhteisöllisyyttä ja viihtymistä, hyggeä.

Rupesin itsekin tarkastelemaan kriittisesti omia kirjakokoelmiani. Ja vieläpä Kon marin hengessä. Siihen eivät pursuavat kirjahyllyt istu, eivätkä työ-, yö- ja sohvapöydät, joiden päälle on kasaantunut puolimetrisiä kirjapinoja.

Kirjoilla on huono jälleenmyyntiarvo. Niiden arvo putoaa suhteessa vielä nopeammin kuin auton. Lähes 30 euron uuden kirjan hinta kirpputorilla on max viisi euroa. Useimpia kirjoja on turha tarjota antikvariaatteihin, joiden määrä on myös vähentynyt. Kirjastojen kierrätyshyllyihin voi ylijäämiä viedä ja sieltä ne vielä häviävät melko nopeasti uusille lukijoille.

Viikon kestäneen karsinnan jälkeen huushollistani katosivat muun muassa seuraavat teokset:

–          Iso pino tyttären lukiokirjoja (toisin kuin ennen, opetussuunnitelmissa kirjat vaihtuvat vuosittain)

–          Tyttären Aku Ankan taskukirjoja ja heppakirjoja (ei ottanut ruoja mukaansa muuttaessaan omilleen)

–          Omia kielten oppikirjoja 1970-luvulta (jos vielä innostun ranskan tai espanjan opiskelusta, ostan uudet ja hauskemmat)

–          Dekkareita ja jännäreitä (vaikka kirjan nimi ei palauttaisi juonta mieleen, parin ensimmäisen sivun jälkeen tiedän murhaajan ja loppuratkaisun)

–          Itsehoito- ja self help –oppaita (vettä hanhen selkään, en minä niistä mitään opi)

–          Keittokirjoja (onhan niitä kiva katsella, mutta tuleeko toteutettua? Tuskin)

–          Bestsellereitä menneiltä vuosikymmeniltä (ja mikähän näissäkin aikoinaan veti?)

–          Kartta- ja taidekirjoja (seuraavassa muutossa tätä painolastia ei ole)

–          Vihkiraamattu (erosin miehestä ja kirkosta jo viime vuosituhannella)

–          Omat päiväkirjat (ei jälkipolville!)

Tuntuu kuin suomalaiset jakautuisivat näissä kirja-asioissakin entistä selkeämmin kahteen leiriin. Facebookin kirjallisuusryhmien postausten perusteella toisille kirja on kulttiesine. Siitä ei luovuta, eikä sitä lainata muille. Kirjojen ystävät postaavat mielellään kuvia uusista hankinnoista tai horjuvista kirjapinoista.

Toisille tärkeintä ovat täydet kokoelmat, joiden puuttuvien osien metsästämiseen käytetään aikaa ja vaivaa. Sitten äärimmäisinä ovat riippuvaiset, book holics. Käynti kirjakaupassa aiheuttaa aina ostoretkahduksen ja tärvelee raha-asiat. Lukeminen imaisee heidät mukaansa niin, että perhe tulee laiminlyödyksi ja ihmissuhteet katkeilevat.

Mikä on sinun suhteesi kirjoihin ja kirjahyllyihin?

Irmeli Salo