Äänikirja vai painettu kirja? Kumpi vaan tai molemmat!
Kumpi sinua miellyttää enemmän: äänikirja vai painettu kirja? Äänikirjan myötä kirjalllisuuden kuluttaminen voi lisääntyä merkittävästi.
Lähes aina, kun lähden koiran kanssa ulos, laitan toiseen korvaan langattoman nappikuulokkeen ja napsautan äänikirjan päälle (Kun vain toisessa korvassa on nappi, pystyn havainnoimaan ympäristöä enkä jää koiran kanssa vaikkapa ohi suhahtavan pyörän alle). Koiran omistajana minulla on päivässä useampi tunti sellaista aikaa, että voin helposti uppoutua ääneen luetun kirjan maailmaan. Kirjallisuuden kuluttamiseni onkin kasvanut räjähdysmäisesti sen jälkeen, kun koira tuli taloon, ja parhaimmillaan tahti on noin kirja per viikko.
Julkisessa keskustelussa kuunteleminen ja lukeminen asetetaan harmillisen usein vastakkain ja keskitytään puhumaan siitä, onko äänikirja vai painettu kirja kirjojen kuluttamisen tapa jotenkin huonompi tai parempi. Ymmärrän tämän keskustelun siitä näkökulmasta, että kuukausimaksullisten kirjapalveluiden suosion valtava kasvu on muuttanut kirjojen tuottajien ansaintalogiikan aivan täysin, ja on kaiketi jo yleisesti tiedossa, että kustantaja ja kirjailija saavat kuunnellusta kirjasta selvästi vähemmän tuloa kuin painetusta kirjasta.
Äänikirja vs. painettu kirja?
Arvokeskustelu on mielestäni ansainnan kannalta paikallaan, ja itsekin tunnen toisinaan suorastaan huonoa omaatuntoa siitä, että minun kulutustottumusteni takia kirjailijat tienaavat ehkä vähemmän kuin ennen. Muuten minusta on turha yrittää asetella lukemista ja kuuntelemista jonkinlaiseen paremmuusjärjestykseen. Useimmitenhan kyse on enemmän ajankäytöstä: äänikirjaa voi kuunnella samalla, kun tekee jotakin muuta, esimerkiksi ulkoiluttaa koiraa.
Kun katson viimeisten noin puolen vuoden aikana lukemieni kirjojen listaa, huomaan, että ylivoimaisesti eniten kuuntelen kotimaista kaunokirjallisuutta. Poimin kirjavinkkejä lehtiarvosteluista ja somesta selvästi enemmän kuin lukuaikapalvelun omista suosituksista – niissä suosituimpia genrejä ovat true crime, dekkarit ja romantiikka, jotka eivät oikein ole minun juttuni.
Kuukausimaksullisessa äänikirjapalvelussa nautin siitä, että palvelussa on lähes rajaton valikoima, joten kun luen jostakin kiinnostavalta vaikuttavasta kirjasta, voin heti tsekata, miltä se vaikuttaa ja päättää sitten, lisäänkö sen virtuaaliseen kirjahyllyyni vai en. Kärsimättömänä ihmisenä maksan mielelläni siitä, että pääsen aina heti käsiksi kiinnostavaan teokseen – kirjastomainen jonottaminen ei sovi minulle muuten kuin ihan yksittäisten kirjojen osalta.
Kääntyvätkö kaikki kirjat äänikirjoiksi?
Toistaiseksi olen törmännyt ihan vain muutamiin kirjoihin, jotka olisivat ehkä olleet parhaimmillaan luettuna. Tällaisia olivat mm. Pajtim Statovicin loistava ja riipaiseva Bolla, jossa liikutaan eri aikatasoissa, ja äänikirjassa on toisinaan vaikea heti päätellä, missä nyt ollaan ja kuka puhuu. Joissakin kirjoissa tällaiset haasteet on ratkaistu esimerkiksi niin, että äänikirjalla on useampi lukija, ja sen ansiosta lukija pysyy kärryillä siitä, kuka puhuu. Tällainen oli esimerkiksi Anni Kytömäen ihana Margarita.
Tietokirjoissa on joskus omat haasteensa – esimerkiksi Timo Miettisen perusteellisessa ja kuitenkin kansantajuisessa Eurooppa-teoksessa jokaisen henkilönimen perässä on suluissa hänen syntymä- ja kuolinvuotensa, ja niiden lukeminen teki kirjan kuuntelemisesta raskasta. Myös iso määrä erilaisia paikan- ja henkilönnimiä voi olla ongelma varsinkin, jos äänikirjan lukija lausuu niitä väärin. Tanskalaisen Svend Brinkmannin teoksessa Mitä on olla ihminen tutustuttiin muun muassa Ranskassa sijaitseviin Lascaux’n luolamaalauksiin, ja lukija lausui paikannimen jatkuvasti laskuu (po. laskoo). Harmitti! (Ääntämisohjeiden tekeminen lukijalle on muuten kustantajan vastuulla, joten palautetta suoraan kustantajalle menemään).
Entä äänikirjan lukija?
Lukijalla on toki muutenkin valtavan iso merkitys sen kannalta, minkälainen kokemus kuuntelemisesta tulee. Kaikilla meillä äänikirjojen kuluttajilla on varmastikin suosikkimme ja inhokkimme ja joskus joku kirja nousee ihan uusiin sfääreihin nimenomaan siksi, että lukija on niin hyvä. Tällainen kokemus oli minulle muutenkin loistava Pirkko Saision Passio, jonka Saisio itse lukee. Passio on rönsyilevä ja äärimmäisen runsas tarina, jossa on valtava määrä henkilöhahmoja. Se olisi voinut tehdä siitä hankalan äänikirjana, mutta tarina piti otteessaan, eivätkä hahmot menneet kirjaa kuunnellessa sekaisin.
Moni näyttelijä on äänikirjojen lukijana ihan huippu. Omia suosikkejani ovat mm. Krista Kosonen, joka teki äänellään ja tyylillään Meri Valkaman upeasta Sinun, Margot -romaanista vielä paremman ja Pertti Sveholm, joka lukee muun muassa huikean Rosa Liksomin Hytti numero kuuden – se oli äänikirjana niin hyvä, etten uskaltanut mennä katsomaan elokuvaa, jottei tämä muisto muuttuisi.
Äänikirjoja voi muuten kuunnella myös maksutta. Useimmilla kirjastoilla on valikoimissaan sekä ääni- että e-kirjoja, ja niihin pääsee käsiksi netin kautta kirjastokortilla. Myös Yle Areenasta löytyy äänikirjoja, esimerkiksi Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä –sarja ihanan Erja Manton lukemana. Proustin saattaminen äänikirjaksi ja kaikkien saataville on todellinen kulttuuriteko ja se sitä paitsi toimii äänikirjana yllättävän hyvin. Loputtoman pitkät ja rönsyilevät virkkeet saavat aikaan ihmeellisen hypnoottisen tunnelman, jossa pääsee hienolla tavalla sukeltamaan kertojan mieleen ja elämään.
Anna Tuomikoski, joka toimii projektiasiantuntijana e-kirjastohankkeessa
Lisää lukuvinkkejä: