Lounasta kahdelle

”Syötte liian hyvin. Ruoassanne on liikaa rasvaa, liikaa suolaa, liikaa sokeria… Se, että teette kotiruokaa ja valmistatte päivittäin aterianne alusta loppuun, ei välttämättä teekään ruoastanne erityisen terveellistä.”

Leena Karo pysähtyi miettimään näitä sanoja tehdessäni lounasta kahdelle.

Tunnettu ravitsemusihminen varoitti äskettäin meitä kotikokkaajia ja nautiskelijoita. Hätkähdin syystäkin. Hän taisi puhua juuri minulle. Yrityksiäni luoda ruokailun huippuhetkiä keskelle arjen menoa yritettiin tässä selvästi latistaa!

lounasta kahdelle ruoka-aineita

Kyllä, syömme joka päivä varmaankin liian hyvin. Pyhä ei juuri eroa arjesta. Minulle on suorastaan kunnia-asia, että arkiateriamme ovat maittavia. Ne nostavat mielialaamme samalla tavalla kuin aiemmin lounaat työpaikkaruokalassa.

Käytän kokatessani kermaa ja voita, ripottelen reilusti suolaa pastaan ja perunoiden keitinveteen, teen aina ranskalaisen salaattikastikkeen, pilkon jäätelöä marjojen joukkoon tai vatkaan niiden seuraksi kermavaahtoa.

Hyvän yhteisen arkihetkemme kruunaa lasi viiniä tai alkoholitonta olutta.

Sen jälkeen, kun jäin työelämästä, paneuduin entistä intohimoisemmin yhteen mieliharrastuksistani, ruoanlaittoon.

Leena Karo
Leena Karo tekee lounasta kahdelle ja miettii ravitsemusihmisen sanoja.

Olen ajatellut, että kun ruokaa on joka päivä tehtävä, se on mukavampaa, kun siihen oikein kunnolla paneutuu.

Niinpä ateriointi on meillä pientä juhlaa, joka päivä.

Syömme lounaan kahden kesken mieheni kanssa. Katan pöydän kauniisti, sopivat lasit, lautaset ja servetit.

Aloitamme pienellä alkupalalla, sitä seuraa jotakin lämmintä, vielä päätteeksi pala juustoa ja leipää ja jälkiruoaksi hedelmiä, marjoja tai jäätelöä. Nykyään enemmän kalaa ja vihanneksia ja vähemmän lihaa.

Juttelemme ja kuuntelemme Ylen Ykköstä, puolenpäivän uutisia tai sitä seuraavia puheohjelmia.

Koen, että saan onnistumisen elämyksiä ja tekemisen iloa kokatessani.

Jos joku kysyy, kuka on esikuvani, niin kyllä se on ranskalainen ystävättäreni Marie-Odile, joka osasi valmistaa isolle perheelleen erinomaista ruokaa hyvinkin tavallisista ja edullisista raaka-aineista. Vuodet Ranskassa kouluttivat minuakin ja siellä oppimiani ruoka-ajatuksia noudatan edelleen.

Kannatan terveellisyyttä, mutta äänestän nautinnon ja ruokahurmion puolesta.

Tänä keväänä näin ranskalaisen elokuvan Tie sydämeen. Siinä Juliette Binoche valmistaa sellaisia henkeä salpaavan upeita maalaisruokia, joita minä harrastelijana tottakai haluaisin osata tehdä. Olin elokuvaa katsoessani ihan taivaissa.

Lounasta kahdelle tie sydämeen
Tie sydämeen -elokuva vei Leenan taivaaseen.

Mutta ei se Juliettekaan niitä ihanuuksia itse osannut tehdä!

Ne nimittäin valmisti kuvauksia varten arvostettu, maankuulu Michelin-kokki Pierre Gagnaire.

Tähtään edelleen arkiruokaharjoituksissani nautinnollisiin aterioihin ja toivotan inspiraatioita muillekin lounaskokeille.

Leena Karo

Leena Karon ruokaohje: viininmaistajan pippuripihvi

Ruokaviraston ravitsemussuositukset

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Hyvä olo