Paras huulivoide löytyi sokkotestissä

Mainos / tuotteet saatu testiin / IS Clinical, Lavera, SVR, Weleda

*) sisältää mainoslinkin

Tiukka testiryhmä käytti tunnistamattomiksi teipattuja huulivoiteita 1,5 kuukauden ajan. Mikä oli paras huulivoide? Se selviää tästä jutusta.

Näin testi tehtiin

Testiin pyydettiin neljä huulivoidetta, jotka teipattiin tunnistamattomiksi ennen kuin viisi testaajaa sai ne käyttöönsä. Testaajat saivat tietää vain kunkin tuotteen lupaukset, mutta ei esimerkiksi tuotemerkkiä tai hintaa. Testiaika oli reilut 1,5 kuukautta.

IS Clinical Youth Lip Elixir, 72 e / 3,5 g

Paras huulivoide IS Clinical

Lupaus: Ylellinen ja äärimmäisen kosteuttava eliksiiri aralle huulten iholle. Se pehmentää, kosteuttaa ja täyteläistää huulia. Sisältää tehokkaimpia kliinisesti tehokkaaksi todettuja kasviuutteita ja antioksidantteja.

Plussat ja miinukset:
+ Pehmeä koostumus.
+ Maku miellyttävän mieto.
+ Tuntui huulilla pehmeältä.
+ Neljän mielestä pehmensi ja hetkellisesti kosteutti huulia. Kahden mielestä piti huulet pehmeinä aika pitkään, joten voidetta piti lisätä vain muutaman kerran päivän aikana.
+- Tuoksuttomuus jakoi mielipiteitä.
– Putkiloa täytyi pyörittää pitkään ennen kuin voidetta tuli ulos – ja sitten voidetta tulikin jo liikaa kerraksi ja voide jäi huulille valkoisena. Käyttö vaati harjoittelua.
– Erittäin ohut, lirumainen koostumus.
– Kolmen mielestä tuotteena ei erityisen ylellisen tuntuinen. Mistäköhän tuotelupauksen ylellisyys oikein kumpuaa?
– Voidetta piti lisätä useasti päivän aikana.
– Neljän mielestä kosteutuskyky oli aika olematon.
– Yhden mielestä hieman pisteli huulia.
– Miinusta käytettävyydestä.

Pisteet: 3

Myynnissä mm. valtuutetuissa hoitoloissa

Lavera Basis Sensitiv Lippenbalsam, 4,90 e / 4.5 g

Paras huulivoide Lavera

Lupaus: Hellävarainen luomujojobaöljyä ja luomumanteliöljyä sisältävä huulivoide, joka ravitsee kuivia ja herkkiä huulia. Vegaaninen koostumus antaa pitkäkestoista kosteutusta, estää huulia kuivumasta ja tekee niistä pehmeät ja sileät.

Plussat ja miinukset:
+ Hyvä, kiinteä koostumus.
+ Levittyi helposti huulille.
+ Maku sopivan neutraali.
+ Tuntui pehmeältä ja sileältä huulilla.
+ ”Perinteinen”, hyvä huulirasvaputkilo.
+ Ravitsi ja kosteutti kuivia huulia. Kolmen mielestä huulet eivät tuntuneet kuivilta käytön aikana, vaan pehmeiltä ja miellyttäviltä vielä illallakin.
+ Piti lisätä vain 2–3 kertaa päivän aikana. Jopa pakkaspäivinä piti huulet hoidettuina.
+ Esti huulia kuivumasta.
+ Toimi myös huulipunan alla.
– Piti lisätä usein päivän aikana.
– Yhden mielestä huulet tuntuivat illalla samalta kuin ilman käyttöä.
– Kahden mielestä hieman outo tuoksu.

Pisteet: 3,5

Lavera-tuotteita myy mm. Prisma

SVR Levres Topialyse Lip Balm, 7,95 g/ 4 g

SVR huulivoide

Lupaus: Huulivoide on erityisesti suunniteltu hoitamaan herkkiä, vaurioituneita ja kuivia huulia. Tuotteen sisältä karnaubavaha luo suojakalvon huulille, kun taas auringonkukkaöljy ja risiiniöljy ravitsee ja kosteuttaa huulia. Sulava rakenne liukuu huulilla jättäen täysin näkymättömän, tarttumattoman pinnan, joka suojaa ulkoisilta ärsykkeiltä. Sisältää suuren pitoisuuden kasviöljyjä, eikä sisällä mineraaliöljyjä. Se sisältää vain 12 ainesosaa ja koostumus on 99,9 % luonnollista alkuperää.

Plussat ja miinukset:
+ Tuntui huulilla hoitavalta ”perusvoiteelta”.
+ Neutraali maku.
+ Ei häiritsevää tuoksua.
+ Kolmen mielestä ravitsi ja kosteutti huulia, tunne säilyi pitkään.
+ Kolmen mielestä piti lisätä vain pari kertaa päivässä.
– Kahden mielestä todella kova koostumus, joten voidetta piti painaa ja hinkata huuliin sen uhallakin, että pelkäsin voiteen katkeavan.
– Kolmen mielestä piti lisätä usein päivän aikana – hinkkauksesta huolimatta voidetta ei tuntunut jäävän juurikaan huuliin.
– Kolmen mielestä huulet tuntuivat illalla samalta kuin ilman käyttöä

Pisteet: 3

SVR-tuotteita myyvät apteekit

Weleda Skin Food Lip Balm, 12,90 e / 8 ml

Paras huulivoide Weleda

Lupaus: Ravitseva huulivoide kuiville ja rohtuneille huulille. Sisältää ekologisia ja 100 % luonnollisia ainesosia. Huulivoide suojaavalla ja korjaavalla mehiläisvahalla, joka muodostaa suojaavan kerroksen ulkoisia ärsykkeitä vastaan.

Plussat ja miinukset:
+ Jännä tuoksu, josta ei oikein saanut kiinni.
+ Tuubista oli helppo annostella.
+ Kostea, miellyttävä, sulava koostumus.
+ Tuntui huulilla kostealta ja ravitsevalta. Imeytyi hyvin huulten ihoon.
+ Miellyttävä huulituntuma.
+ Tuubin pään pehmeän muotoilun ansiosta levittäminen huulille oli mutkatonta. Käyttäjäystävällinen tuubi.
+ Kosteutti kuivat ja rohtuneet huulet hyvin.
+ Huulet tuntuivat illalla käytön jälkeen ravituilta ja suojatuilta.
+ Testatuista paras huulivoide.
– Kahden mielestä piti lisätä useita kertoja päivän aikana.

Pisteet: 4,5 TESTIN PARAS HUULIVOIDE

*) myynnissä mm. Lykossa

Kaisa ja testaajat

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä sokkotestit:

Paras heleyttävä seerumi – yksi sai lähes täydet pisteet sokkotestissä

Ripsiseerumi pidentää ja tuuheuttaa ripsiä? Sokkotesti

Sokkotesti: Paras päivävoide etsinnässä

Kauneus Iho

Baltic Princess -laivan kasvojenkohotus ja uusi konsepti

Mainos / pr-matka / Tallink Silja Suomi

Baltic Princess -laiva oli kolme viikkoa telakalla. Tuona aikana sen yleiset tilat saivat todellisen kasvojenkohotuksen.

Baltic Princess sisääntulo
Sisääntuloaula infotiskeineen on nyt valoisa ja avara.

Turun ja Tukholman väliä kulkevan Baltic Princess -laivan sisääntuloa, ravintoloita, kosmetiikka- ja lasten / lahjatavarashoppia ja tax freetä on uudistettu niin, että hyvä kun laivan tunnisti samaksi, jolla olin ollut aikaisemmin. Kauppojen välisiä kulkuyhteyksiä  on selkeytetty. Laivan suosituimpiin ravintoloihin kuuluva Grill House on saanut täysin uuden ilmeen, kun kaikki vanha oli poistettu ja tavallaan aloitettu ”puhtaalta pöydältä”. Myös Piano Bar oli pessyt kasvonsa.

Baltic Princess kosmetiikkamyymälä
Kosmetiikkamyymälän katto teki minuun suuren vaikutuksen. Se oli wau. Kuva Anna Dammert

Vaikka Piano Barissa kyse oli osauudistuksesta eli paljon oli säästetty vanhaa, on lopputulos uudistunut. Baarissa ei ole tehty rakenteellisia uudistuksia ja valaistuskin on entinen.

Baltic Princess ja suunnittelija
Marjut Nousiaisen taustalla olevat verhot olivat ennen ikkunoissa ja nyt seinällä.

– Baaritiski ja pianokoroke ovat entisillä paikoillaan, mutta ne ovat saaneet uutta ilmettä. Lattiat uusittiin. Baarin tuoleista osa on sellaisia, jotka oli uusittu vähän ennen telakointia, joten ne säästetiin. Tummat tuolit, joissa on tähän laivaan suunniteltu raidallinen verhoilu, tuovat hyvän lisän. Kierrätimme vanhat, kermansävyiset ikkunaverhot. Nyt ne ovat seinustalla. Ikkunaverhot ovat nyt ilmavammat kuin ennen. Laivalla sisustuksen elinikä tulee aika nopeasti täyteen. Jos tuotteet ovat hyväkuntoisia, niitä pyritään aina hyödyntämään. Se on haaste suunnittelijalle: uudet kohdat näyttävät uusilta ja kiiltäviltä, niin vanhat voivat pompata ikävästi esiin. Tässä baarissa onnistuimme mielestäni hyvin niin, ettei uutta ja vanhaa erota, toteaa Design Studion Marjut Nousiainen, joka vastasi uudistuksesta yhdessä Franz Designin ja Aprocos Interiot Designin kanssa.

Baltic Princess baari
Vaikka Piano Barissa oli säästetty vanhaa, ilme oli kuitenkin freesattu. Kuva Anna Dammert

Ravintoloiden, kauppojen ja sisääntulon uusi ilme on aikaisempaa raikkaampi, valoisampi ja nykyaikaisempi. Kaiken kaikkiaan selvästi parempi.  Mielestäni uudistuksesta vastanneet suomalaiset design-toimistot onnistuivat urakassaan.

BP-laivan myymälä
Näyttävä matto johdattaa matkaajan  mm. lahjatavaroiden ja lasten tuotteiden shoppiin.

Uusi konsepti

Laivan keittiöpäällikön Marko Koskinen oli aikaisemmin työskennellyt Kämpissä, joka tunnetaan mm. afternoon tea- eli iltapäväteetarjoiluistaan. Koskisen myötä Baltic Princessin uusin konsepti on nyt afternoon tea, joka tarjoillaan laivan Happy Lobster -ravintolassa klo 13.30 – 17.00 (Suomen aikaa).

Marko Koskinen kertoi, että kaikki muut iltapäiväteen tarjoilut tehdään laivalla paitsi macaronsit tulevat luottotoimittajalta. Teet tulevat Teeleideiltä ja Teepolulta.

laivan afternoon tea
Iltapäiväteellä pääsee nauttimaan suolaisia ja makeita herkkuja.

Pääsin nauttimaan iltapäiväteehetkestä. Kolmikerroksinen tarjoiluastia oli täynnä herkkuja. Teevaihtoehtoja oli kuusi. Mielestäni kokonaisuus oli oikein onnistunut.

Afternoon tea -tarjoilun hinta on ennakkoon tilattuna 39 euroa ja laivalta ostettuna 42 euroa. Syötävää oli riittävästi eli vatsa tuli täyteen iltapäiväteetarjoiluista.

Tutustu tarkemmin iltapäiväteemenuseen .

Jos et ole aamiaisihminen, kokeile Baltic Princessin brunssia, joka tarjoillaan Happy Lobster -ravintolassa klo 10.30 – 12.00 (Suomen aikaa).
Brunssilla leikkeleet, skagen, vihannekset ja juustot tuodaan pöytään, samoin lämmin ruoka, joita oli kolme vaihtoehtoa. Smuutit, jugurtit, jälkkärit yms. noudetaan buffetista.

laivan brunssin leikkeleet
Brunssilla tarjoilija tuo pöytään runsaan leikkele- ja juustotarjottimen.

Brunssin hinta on ennakkoon tilattuna 35 euroa ja laivalta ostettuna 38 euroa.

Herkullinen brunssi on niin runsas, että se korvaa lounaan.

laivan brunssi
Osa brunssin tarjoilusta poimitaan buffasta.
Baltic Princess ja brunssin lämmin ruoka
Brunssilla on kolme lämmintä ruokavaihtoehtoa. Tässä lohi hollandaisekastikkeella.

Happy Lobster -ravintolan isoista ikkunoista oli kiva ihastella merta ja Tukholman saaristoa.

Voit tutustua laivan ravintolatarjontaan.

Baltic Princess ja keittiöpäällikkö
Keittiöpäällikkö Emil Ehrman kertoi, että kiireisenä päivänä laivassa voidaan valmistaa noin 1000 annosta. Kuva Anna Dammert

Muutama fakta

Baltic Princess on valmistunut vuonna 2008 Aker Finnyards Helsinki New Shipyard -telakalla Suomessa.

Laiva seilaa Suomen lipun alla.

Laivan pituus 212 m

Laivaan mahtuu max 2800 matkustajaa

Laivan ravintoissa kuluu lohta 2700 g / kk

Maitoa kuluu 10000 l / kk

Kananmunia 72000 kpl / kk

Kaisa

Sinua voisi kiinnostaa myös tämä:

Turusta päivä Tukholmassa -risteily ja näkymiä Tukholman kattojen yllä

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Matkat