Liian vanha kuluttamaan?
Kosmetiikkamainonta on toivon markkinointia. Näin kuvasi markkinointiproffa luennolla tunnetun ihonhoitosarjan mainosta naistenlehdessä. Ilmoituksessa oli kaunis kolmekymppinen nainen mainostamassa ryppyvoidetta. Olin silloin parikymppinen ja samaa mieltä. Mielestäni noin vanha nainen kaipasi todellakin toivoa.
Nyt elettyjen vuosikymmenten jalostamana olen tietenkin toista mieltä. Mainonnassa ja markkinoinnissa mikään ei kuitenkaan näytä muuttuneen vuosikymmeniin. Edelleen ikääntyneen ihon tuotteita markkinoidaan pääosin nuorilla kasvoilla. Toki silloin tällöin iäkkäämpiäkin kasvoja näkyy.
Liian vanhoja kuluttamaan – onko väite harhaa?
Ylipäätään me kaksi miljoonaa kolmesataa tuhatta yli 50-vuotiasta suomalaista kelpaamme markkinointikohteiksi aniharvoin. Yleinen oletushan tuntuu olevan, että yli nelikymppinen on valintansa tehnyt, eikä hän muuta kulutustottumuksiaan enää sen jälkeen.
Kuinka väärässä oletus onkaan! Liian vanhoja kuluttamaan? Emme todellakaan ole, ainakin kun katselen yli viisi-kuusikymppistä lähipiiriäni. Me kokeilemme kaikenlaista uutta, matkustelemme ja ylläpidämme kulttuurilaitoksia käymällä ahkerasti teatterissa ja konserteissa. Olemme somessa. Katsomme telkkaria suoratoistona, sillä mainokset eivät osu eivätkä uppoa.
Velat on maksettu, asunnot, autot ja kesämökit hankittu. Pysymme ajantasalla perheen nuorison ansiosta. Osallistumme lastemme ja lastenlastemme elämään aktiivisesti. Nuorten ehdoilla tietenkin.
Mutta yleinen oletus on, että tässä istumme kiikkustuolissa sukkaa kutoen vanhoissa virttyneissä vaatteissa. Milloin olet nähnyt vaatemainoksessa tyylikkään yli viisikymppisen, johon haluaisit samaistua?
Ylen sivuilla aiheesta kirjoitti osuvasti kosmologian emeritysprofessori, tietokirjailija Kari Enqvist. Hänen mukaansa palveluja ja hyödykkeitä tyrkytetään ikäryhmään, jossa on vähän ihmisiä ja vähiten varoja. Nuorisolle.
Tämä näkyy myös ravintoloissa. Viimeksi huomasin asian, kun menimme ystäväpariskunnan kanssa trendiravintolaan syömään. Olimme varanneet pöydän hyvissä ajoin, jotta ehdimme ilman kiirettä konserttiin. Toiveena oli kiva pöytä ikkunan läheltä, jotta kauempaa tulleet vieraamme näkisivät myös pääkaupungin katuvilinää syödessään.
Pöytämme sijaitsi perimmäisessä nurkassa vessan vieressä. Tarjoilijaa saimme välillä odottaa pitkäänkin, kun viereiseen pöytään tuli joukko trendikkäitä kolmekymppisiä.
Palvelu tuntui tyssäävän siihen. Viittelöinti ja katsekontakti ei auttanut. Mutta ruoka oli hyvää. Valitettavasti se ei yksin riitä. Ei jatkoon eikä suosituksiin kavereille.
Vaikuttaja Tiia Koivusalo pohti ikäsyrjintää blogissaan. Niin tuttua asiaa meillekin Naiselossa. Monen monta kertaa olemme poistuneet tilaisuuksista vähin äänin, kun olemme muuttuneet niissä näkymättömiksi pilvenhattaroiksi.
Emme jää kuitenkaan itkemään, vaan surffaamme eteenpäin. Kyllä tässä maassa riittää tarjontaa muillekin kuin pintakoreutta ja nuoruutta arvostaville.
Luottobrändit syrjään
Surullisinta tässä on, että olen parin viime vuoden aikana hylännyt monta aiempaa luottobrändiäni. Tuotteet ovat edelleen hyviä, mutta en ole enää brändin kohderyhmää. En voi tai halua samaistua nuoriin kasvoihin tai niiden välittämiin arvoihin. Kun kerrotaan tuettavan ikääntymistä nuorilla kasvoilla, mielestäni se vaikuttaa lähinnä epätoivoiselta.
Ymmärrän toki, että Suomen kokoisessa pienessä maassa pitää laajentaa asiakaspintaa, sillä minun ikäpolveni alkaa olla jo toinen jalka haudassa. Mutta miksi ei voi laajentaa ja pitää huolta jo olemassa olevista uskollisista asiakkaista? Mehän usein maksammekin tuotteista enemmän, kun emme älyä kilpailuttaa palveluita kerran vuodessa.
Oletko sinä kohdannut ikäsyrjintää? Jos, oletko pahoittanut mielesi, muuttanut ostokäyttäytymistäsi vai porskuttanut eteenpäin?
Sini
Sinua voisi kiinnostaa myös
