Ilmiö: tiedostava ja läsnäoleva kävely

Koronan aikaan olemme kävelleet enemmän kuin aikoihin – tai ainakin minä olen. Mutta olemmeko kävelleet niin, että tiedostamme ympärillä olevan maiseman ja olleet läsnä mahdolliselle kävelykumppanille keskittyen vain näihin seikkoihin? 

Kun sain kutsun tulla tutustumaan Sissi Kärkkäisen ja Ria Sirénin kehittämään SoulwalkHelsinki-kävelykonseptiin, ensin hämmästelin, mistä on kyse. Miten se eroaa ”tavallisesta” kävelystä? Konseptin luoneet Sissi ja Ria totesivat: ”SoulwalkHelsinki -kävely on tiedostavan elämän luontokävelyä suomalaisessa maisemassa. Kävelyiden ydin on pyrkimys kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja läsnäoloon.”

Sissi Kärkkäinen (vas.) ja Ria Sirén (kesk.) ovat kehitelleet SoulwalkHelsinki-kävelykonseptin. Kuva Otto Helkama.

Sää suosi, kun pieni ryhmämme – muistaen turvavälit – käveli Lauttasaaren rannoilla vaihtelevissa maastoissa. Kävellessä keskustelut käynnistyivät ihan luontevasti parin, kolmen henkilön kanssa ilman ohjailua. Välillä pysähtelimme ihailemaan maisemia ja ottamaan kuvia.

Sää suosi, kun kävelimme Lauttasaaren rantoja.

Ria ja Sissi olivat valinneet päätepisteeksi suojaisan kallion, jossa meitä odotti maittava aamiainen.

Valkoisen pöytäliinan päälle katettu aamiainen tuntui ylelliseltä. Aamiaistarjoilusta vastasi Lumière WeeGee.

Sissi ja Ria kertoivat kävelykonseptista, jonka jälkeen alkoi ns. ohjattu keskustelu tarina tarinasta -ajatuksella – eli jokainen sai halutessaan kertoa oman näkemyksensä aamun läsnäolo-teemasta. Jos joku halusi olla hiljaa ja vain kuunnella, sekin oli mahdollista. Ketään ei ”pakotettu” osallistumaan.

Meidän pienessä, neljän toimittajan ryhmässä keskustelu soljui helposti, siinä ei ollut mitään väkinäistä. Aamiainen maistui, mielenkiintoiset keskustelut ja luonto inspiroivat. Oli helppo olla läsnä, ajatukset olivat tilanteessa eivätkä vaeltaneet työhaasteissa. Kolmen tunnin sessio meni kuin siivillä, ja samalla tuli kuin ”vahingossa” käveltyä yli 15000 askelta.

SoulwalkHelsinki-kävelyn aikana tuli tepasteltua yli 15000 askelta. Kuva Otto Helkama.

Sissi ja Ria kertoivat, että he virallisesti käynnistävät kerran kuukaudessa olevat SoulwalkHelsinki-kävelyt kesällä: 10.6., 9.7., 20.8. ja 17.9. (tietysti säävarauksella). Ilmoittautumiset SoulwalkHelsinki-facebooksivujen ja -Instagramin kautta. Osallistujat maksavat vain  aamiaisista 15-20 euroa / henkilö.

Kaisa

Kulttuuri

Testi: Käsivoiteet syynissä

Koronan aikaan pesemme käsiä jatkuvasti. Kädet kuivuvat helposti aivan korpuiksi. Testasimme käsivoiteita ja annoimme plussia ja miinuksia. Mitkä olivat testin suosikit?

A-Derma Intense Repair Hand Cream, 5,65 e / 50 ml

Lupaus: Tehokkaasti hoitava, kosteuttaa, rauhoittaa ja suojaa ihoa.

Miten toimi:
+ täyteläinen koostumus
+ lähes tuoksuton
+ imeytyy nopeasti
+ levityksen jälkeen kädet tuntuvat pehmeitä
+ piti kädet pehmeinä, elleivät ne olleet aivan karheat
+ tämä toimi hyvin myös yönaamiona
+ oli hellä myös ahavoituneella iholla
– pahimmassa kuivuustilanteessa tätä piti lisätä myös käsienpesun välillä

Kenelle: Herkällekin iholle sopiva, kun iho kaipaa rauhoitusta ja pehmeyttä.

Ekopharma Hilla Hands Anti-Age, 14,95 e / 50 ml

Lupaus: Suojaa ja ravitsee ikääntynyttä käsien ihoa sekä tasoittaa ihon sävyä

Miten toimi:
+ pumppupullosta helppo annostella
+ mieto tuoksu
+ imeytyy nopeasti
+ suunniteltu anti age -ikäisille
+ tasoitti hieman ihon sävyä
+ kätevin pakkaus
– jos kädet hyvin kuivat, ei välttämättä riitä

Kenelle: Kun haluat kosteutuksen lisäksi kaunistusta aikuiselle iholle.

Lemon Juice & Glycerine Tehokosteuttava käsivoide, 4,90 e / 75 g

Lupaus: Erittäin kuiville käsille, sisältää kosteuttavaa ja hoitavaa betaiinia ja glyseriiniä sekä vahvistavaa sheavoita ja E-vitamiinia

Miten toimi:
+ kotimainen
+ testin raikkain tuoksu
+ imeytyy nopeasti
+ kosteutti hyvin ja nopeasti, kosteus tosin myös ikäänkuin haihtui nopsaan
+ hyvä hinta-laatusuhde
– kevyt koostumus
– ei välttämättä riitä, jos kädet kovin kuivat

Kenelle: Kun haluat heti kosteuttavan yleiskäsivoiteen.

Nivea 3in1 Repair Hand Cream, 4,50 e / 100 ml

Lupaus: Rauhoittaa kuivaa ja kiristävää käsien ihoa välittömästi. Hoitava koostumus sisältää B5-provitamiinia. Kosteuttaa ja suojaa ihoa 24 tunnin ajan.

Miten toimi:
+ täyteläinen koostumus
+ mieto tuoksu
+ imeytyy nopeasti
+ pehmentää ihoa
+ kosteuttaa tehokkaasti
+ toimii hyvin myös yönaamiona
+ hyvä hinta-laatusuhde
+ riittoisa
+ pakkauksen iso koko
– iso pakkaus ei ole kätevä käsilaukussa

Kenelle: Kun käsien iho on rutikuiva, jopa halkeileva.

Whamisa Hand Cream Silky Moisturizing, 14,95 e / 30 ml

Lupaus: Sisältää ihoa hoitavaa avokadovoita sekä omena- ja vadelmauutetta, fermentoidut kasviuutteet ravitsevat ihoa tehokkaasti.

Miten toimi:
+ mieto tuoksu
+ imeytyy nopeasti
+ pieni tuubi on helppo ottaa mukaan käsilaukkuun
– kallis ajatellen pakkauskokoa
– hoitavuus ei riitä, jos kädet kovin kuivat

Kenelle: Kun haluat ihon tuntuvan heti kosteutetulta, siloisalta ja tuoksuvan hyvältä.

Sinin suosikit: Aderma ja Whamisa.

Kaisan suosikit: Aderma ja Ekopharma

Sini ja Kaisa

Hyvinvointi