Näin teet trendikästä peltiruokaa

Viikonloppuna tai lomaillessa on kiva tehdä ruokaa, joka syntyy niin sanotusti ”yhden astian menetelmällä”. Uunissa valmistuvat peltiruoat ovat nyt niin IN. Eikä ihme. Esivalmisteluiden jälkeen, kun uuni on hoidellut hommansa, suurin vaiva on huudella porukka pöytään.

Näistä aineksista syntyy reilu ja maukas uuniruoka yhdellä pellillä.

Valmista noin tunnissa

SITRUUNAINEN BROISKU-KASVISPELTI
noin 6 annosta

noin 1 kg (6 kpl) broilerin fileepihviä
1 pkt (120 g) broileripekonia (esim. Jyväbroiler, Atria)

MAUSTESEOS
1 sitruunan kuori
3 valkosipulinkynttä
2 rkl hunajaa
1 tl rosmariinia
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
2—3 rkl rypsiöljyä

PAAHDETUT KASVIKSET
noin 800 g perunoita (jauhoinen lajike, esim. Rosamunda)
1 (noin 500 g) parsakaali
2 punasipulia
5 valkosipulinkynttä
2 sitruunaa (toinen, josta kuori on raastettu)
3—4 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
2 tl sormisuolaa
1 tl timjamia
1 tl oreganoa
½ tl mustapippuria
1 rs (250 g) terttukirsikkatomaatteja

PANE uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

YHDISTÄ mausteseos. Raasta sitruunan kuori. Hienonna valkosipuli. Sekoita kaikki ainekset öljyyn.

LEVITÄ mausteseos lihojen päälle.

KIETAISE kunkin leikkeen ympärille pekoniviipale, saumakohdat alle. Anna maustua huoneenlämmössä.

Kokeile tavallisen pekonin asemesta broileripekonia.

PESE perunat huolella. Leikkaa ne kuorineen pituussuunnassa kuuteen osaan. Lohko parsakaali nupuiksi ja leikkaa kova varsi ohuiksi tangoiksi. Kuori sipulit ja lohko. Viipaloi kuoritut valkosipulinkynnet. Halkaise sitruunat.

Älä vain heitä parsakaalin kantoja pois. Leikkaa ne vaikka tangoiksi ja pane nuppujen kanssa kypsymään.

KUMOA kasvikset ja perunat kulhoon. Mittaa päälle öljy sekä hunaja ja ripottele mausteet. Ravistele niin, että mausteet tarttuvat kasviksiin.

Pyörittele kasviksia öljyssä ja mausteissa niin, että kukin pala saa osansa.

LEVITÄ kasvikset suureen uunivuokaan tai leivinpaperoidulle uunipellille.

NOSTA kasvisten lomaan pekoniset broilerit.

ASETTELE joukkoon terttutomaatit ja kaavi nuolijalla kulhosta mausteliemet niiden päälle.

Parhaan tuloksen saat, kun ainekset eivät ole liikaa päällekkäin.

KYPSENNÄ noin 40 minuuttia, kunnes liha ja kasvikset ovat kypsiä.

PURISTELE syödessä kypsästä sitruunasta annoksen päälle mehua. Koristele annos halutessasi tuoreella rosmariinilla.

Näin on helppo syödä puoli kiloa kasviksia päivässä. Vaihtele halutessasi eri vihanneksia. Kastikkeeksi sopii vaikka wasabilla maustettu aioli eli valkosipulimajoneesi.

VINKKI

Tarjoile halutessasi ruoan seurana aiolia, wasabiaiolia tai yrttisilpulla, suolalla, pippurilla ja makealla chilikastikkeella maustettua maustamatonta jogurttikastiketta.

VIINIVINKKI

Mausteisen broiskupellillisen seurassa maistuu vakiovalikoiman helmikuun uutuus, itävaltalainen The Butcher Cuvée White (13,99 €), joka kuivana, sitruksisena ja makoisan hedelmäisenä valkoviininä maistuu loistavasti broileriruoan kumppanina. Hurjan etiketin ja nimen takaa löytyy tositarina teurastajasta. Hänestä, teurastaja Johann Schwarzista, sukeutui ystävien tuella viinintekijä. Kyseinen viini on miehen ensimmäinen tuote suomalaisille. Maistele viiniä myös kala- ja äyriäisruokien kanssa.

Ranskan Alsacista vakiovalikoiman Black Tie by Pfaff (14,98 €) on kuiva, pirteän hedelmäinen ja miellyttävän hapokas valkoviini. Se on tehty Riesling ja Pinot Gris -rypäleistä. Maistele viiniä myös merenelävien, sushin ja vuohenjuustoruokien kumppanina.

Marita Joutjärvi, ruokatoimittaja

Hyvinvointi

Aurinkosuojaa tarvitaan jo nyt!

Nyt jos koskaan kannattaa napata valon antama energia hyötykäyttöön. Ota ohjelmaan päivittäinen ulkoilu, mutta muista sitä ennen laittaa aurinkosuojaa kasvoille.

Puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä asiasta. Olin itse jo myöhässä aurinkosuojan kanssa, siitä muistuttavat pari pigmenttiläiskää poskipäillä. Sikäli harmillista, että olen yrittänyt vaalentaa niitä koko talven. Tehokkainta onkin yrittää ehkäistä niiden syntyä. 

Valitse suojavoide ihosi ja kukkarosi mukaan. Kaikkien suojatehoon voit luottaa, kunhan käytät tuotetta sen käyttöohjeen mukaan.

Tummien läiskien lisäksi auringon tekosia ovat rypyt ja kimmoisuuden hiipuminen, siis ihon vanheneminen. Ja ikävä kyllä se ei näy heti, vaan vasta vuosien tai vuosikymmenien kuluttua.

Älä kuitenkaan huijaa itseäsi suojakertoimilla, mielestäni esimerkiksi SK 15 on yhtä tyhjän kanssa. Ihotautilääkäreiden suositus on käyttää SK 50, jossa on sekä UVA- että UVB-suojat. Saman suosituksen olen saanut myös kosmetologeilta.

Vaikka 50 suojakerroin kuulostaa korkealta, todellinen vaikutus kasvoilla on pienempi, sillä kerralla kasvoille levitetty määrä on yleensä pienempi kuin testeissä, joissa kertoimien tehoa mitataan.

Minä olen hyväksi havainnut yhdistelmän, jossa laitan iholle ensin SK 50 sisältävän kosteusvoiteen, sen päälle suojakertoimellisen primerin, meikkivoiteen ja painelen lopuksi poskipäille ja kohtiin, joihin läiskät yleensä tulevat, vielä kerroksen aurinkovoidetta SK 50.

Vaatihan se viitsimistä, mutta kannattaa. Iho kyllä päivettyy, mutta väri on tasaisempi. Kokonaan näinkään vahva suojamuuri ei pidä läiskiä loitolla kasvoiltani.

Voiteissa ja niiden koostumuksissa on paljon eroa.

Jos haluat varmistaa, että suoja on hyvä myös ryppyjä ja maksaläiskiä vastaan, valitse tuote, jossa on SK 50 sekä ihoa hoitavia ainesosia. Esimerkiksi Sisley Sisleya (247 e/50 ml) ja Sensai Cellular Silky Bronze ( 109 e/50 ml) ovat koostumukseltaan kuin hoitovoiteita, mutta sisältävät hyvän UVA-suojan.

Garnier Ambre Solaire Sensitivessä (17,30 e/40 ml) on mukavan juokseva koostumus, joka tuntuu sopivan keveänä myös rasvoittuvalla iholla ja iho jää mataksi. Voidetta voi levittää myös silmänympärysiholle.

Pigmenttiläiskiin taipuvaiselle Ducray Melascreen UV Light Cream, (24 e/40 ml), joka vaalentaa ja tasoittaa ihon sävyä samalla kun se suojaa auringolta.

Jos haluat tuotteen, jossa on vain mineraalifilttereitä, kokeile Mossan SPF 30 (20,25 e/50 ml), joka levittyy hyvin eikä jätä ihoa valkoiseksi.

Täsmäsuojaa silmänympärysiholle saa kätevästi levitettyä ja lisättyä pitkin päivää Lierac Sunissime SPF 50 -puikolla (32 e).

Myös huulet voivat kärähtää etenkin vesillä, Blistex Ultra Lip Balm –huulivoiteessa on 50 suojakerroin (3 e).

Lisäsuojaa pitkin päivää voi levitellä kätevästi Clarins Invisible SPF 50 -suojapuikolla (26 e/17 g).

Muistathan:

Levitä lisäsuojaa aina kahden tunnin välein. Tämä on tärkeää etenkin, jos olet suorassa paahteessa pidempään.

Suojaa silmät aurinkolaseilla! Varjostava lippa ei riitä suojaamaan silmiä, sillä hajasäteilyä pääsee silmiin ympäristöstäkin.

 Sini

Tuotteet pr-näytteitä.

Hyvinvointi