Muistopäivä nostaa esiin kipeät tarinat

Muistopäivä on Kansallisteatterin uutuusnäytelmä, joka kertoo 1930-luvulla Suomesta Neuvostoliittoon loikanneista ja heidän karusta kohtalostaan.

Mainos / lippu saatu / Kansallisteatteri

Muistopäivä-näytelmä on Elli Salo kirjoittama ja se pohjautuu eri arkisto- ja tutkimusaineistoihin. Vaikka taustalla on tutkimustietoa, pöytäkirjalausuntoja yms., näytelmän tarinat eivät ole yksi yhteen kenenkään yksittäisen henkilön tarinaa.

Eletään vuotta 1931, Suomessa on taloudellinen lama ja poliittinen levottomuus. Iso osa kansasta eli köyhyydessä ja poliittinen ilmapiiri oli kireä. Veljessodan punikkien on vaikea saada työtä. Tätä taustaa vasten ja myös ideologisista syistä arviolta noin 15000 ihmistä loikkasi Neuvostoliittoon. Monet loikkarit haaveilivat työstä, ruuasta ja paremmista oloista kuin Suomessa.

Näytelmä alkaa siitä, kun loikkarit maksavat venekyydistä Viroon. Aili (Pirjo Lonka) lähtee tyttärensä Aunen (Inke Koskinen) ja vauvan kanssa Neuvostoliittoon lähteneen miehensä perässä. Rauha (Annika Poijärvi) on menettänyt miehensä eikä hänellä ole mitään, joten hän päättää lähteä paremman toivossa. Heino (Miiko Toiviainen) on ollut Tammisaaressa vankileirillä, punikille ei tarjota työtä, joten hän lähtee aatteen ajamana. Heinon sisko Lyyti (Marja Salo) lähtee matkaa ”syömään”, kuten hän asian ilmaisee. Veneen omistaa Osku (Rasmus Slatis), joka palkkaa Viljamin (Geoffrey Erista) mukaan. 

Aili (Pirjo Lonka) lähtee matkalle pienen vauvansa ja Aune-tyttärensä kanssa. Kuva Kansallisteatteri.

He lähtevät Helsingin Tervasaarenrannasta ja päätyvät Narva-Jõesuu -alueelle. Eihän se aivan toiveiden mukaan mene. Koko porukka otetaan kiinni. Vuosien aikana heitä kuljetetaan etapista toiseen, karanteenileiriltä pakkotyöleireille halki Neuvostoliiton. Lopulta he päätyvät Uralille. He eivät pääse eroon puutteesta, nälästä, syöpäläisistä yms. Silti Heinon usko aatteeseen ja Neuvostoliittoon ei horju.

Riikka Oksasen ohjaus toimii erinomaisesti. Koko ensemble on loistava. Eivät vain näyttele rooliaan, vaan puhaltavat roolihenkilöt eloon. Loistavaa työtä.

Janne Vasaman lavastus on onnistunut. Rullakot toimivat vankivaunuina. Kuva Kansallisteatteri.

Janne Vasaman pelkistetty ja oivaltava lavastus sopii erittäin hyvin näytelmään. Se korostaa tiettyjä kohtauksia ja toisaalta ei vie huomiota tekstistä. Ville Virtasen valo- ja videosuunnittelu tukevat esitystä. Lasse Lipposen koreografia ansaitsee kiitosta.

Musiikki johdattelee ja luo tunnelmaa. Muusikkoina Eva Louhivuori ja Ilkka Tolonen.

Miiko Toiviainen Heinona ja Marja Salo Lyytinä ovat sisaruksia. Heino on palavasti kommunisti, Lyyti haluaa Neuvostoliitossa vain syödä. Kuva Kansallisteatteri.

Muistopäivä ei varmaan jättänyt ketään kylmäksi, vaan tavalla tai toisella kosketti jokaista katsojaa, mutta myös näyttelijöitä.

Kun näytelmä loppuu, ja yleisö siirtyy lämpiöön, sen seinälle on heijastettu tuhansien ihmisten nimet, syntymä- ja kuolinvuodet. He kaikki ovat todellisia henkilöitä, jotka aikoinaan joutuivat kokemaan Stalinin vainot. Riipaisevaa.

Muistopäivä on näytelmä, joka synkästä aiheestaan huolimatta kannattaa nähdä.

Kaisa

Muistopäivä on nähtävissä Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä, esityspäivät löytyvät täältä.

Lue myös Täällä Pohjantähden alla -arvioni.

Kulttuuri Teatteri

Pomar-jalkineet, laatua joka sauma

Pomar-jalkineet tehdään käsityönä laadusta tinkimättä. 

Mainos / mediamatka / Pomar

Olen käynyt lukuisilla vaate- ja kosmetiikkatehtailla, mutta kenkätehtailla en ollut käynyt. Ilahduin saatuani kutsun lähteä Pärnuun Pomarin tehtaalle katsomaan, miten Pomarin Core-Tex -kenkiä tehdään.

Pomar-jalkineiden historia lyhyesti

Pomar sai alkunsa Pomarkussa 65 vuotta sitten. Yrityksen nimi oli ensin Veljes-Kenkä, joka muutettiin myöhemmin Pomarfiniksi. Nykyisin nimi on napakasti Pomar.

Osa nahoista leikataan leikkuumuottien avulla. Taitavan ammattilaisen työtä oli ilo seurata, kun hän asetteli muotin aina niin, että leikkuujätettä jää mahdollisimman vähän.

1990-luvulla yhtiö oli ensimmäinen suomalainen kenkätehdas, joka sai lisenssin Gore-Tex -kenkien tekemiseen. Tämä yhteistyö jatkuu edelleen.  1990-luvulla yhtiö avasi oman kenkätehtaan Pärnussa. 1990-luvulla Päivi Fonsen miehensä kanssa otti vetovastuun yhtiöstä.

Pärnun tehtaalla työsuhteet ovat pitkiä.

2000-luvulla Pomar laittoi Gore-Tex -kenkiin liukumattomat kumipohjat ja Memory Foam -pohjalliset. Niiden ansiosta kengillä oli entistä miellyttävämpi kävellä.

2010-luvulla mallistoihin tuli palkittu huopasaapasmallisto.

2020-luvulla kengissä käytetään Gore-Tex -kalvoa, jossa ei ole PFA:ta.

Gore-Tex -kalvot laitettu tekeillä oleviin kenkiin.

Pomar on edelleen perheyhtiö, jossa on jo kolmas sukupolvi työssä. Vuonna 2024  omistajat valitsivat ensimmäisen kerran perheen ulkopuolisen toimitusjohtajan, ja Juha Latvalan aloitti yhtiön luotsaamisen.

Pomar-jalkineet ja kädentaidot

Alle 3 % maailman jalkineista valmistetaan enää Euroopassa. Pomar kuuluu tähän vähemmistöön. Pomar-jalkineita tekee kymmenet ammattilaiset Pärnussa. Henkilökunta viihtyy työssään, eikä vaihtuvuutta juurikaan ole. Palkkalistoilla on sellaisia henkilöitä, jotka ovat tehneet 30 vuotta Pomar-kenkiä. Valtaosa tuotannosta tehdään yrityksen omassa tehtaassa. Ulkopuoliset alihankkijat yritys on valinnut tarkasti.

Pomar haluaa olla mahdollisimman läpinäkyvä, joten tehtaalle pääsevät tutustumaan erilaiset ryhmät ja median edustajat.

Kengäntekijät ovat todellisia käsityöläisiä, koska monet työvaiheet tehdään todellakin käsin.

Kiertelimme tehtaalla tutustuen vaihe vaiheelta kenkien valmistukseen. Kaikki alkaa tietysti  kuhunkin kenkämalliin sopivan nahan valinnasta. Amatööri ei välttämättä osaisi erottaa kahden nahan eroja, mutta ammattilainen näkee ja tuntee käsissään, mikä nahka pitää mittansa ja mikä on kuin purukumia, venyy liikaa. Pomarin käyttämät nahat ovat Leather Working Group- eli LWG-auditoituja. Nahoilla on korkeimman vastuullisuustason ylittävä Gold Standard -sertifikaatti, ja kaikki nahat ovat lihatuotannon sivutuotantoa. Huopatuotteissa käytetty villa on mulesing-vapaata. Mallistossa on myös muutamia vegaanisista materiaaleista tehtyjä kenkiä.

Valmistuksen loppupuolella kengissä on vielä ohuet nauhat, jotka ovat pitäneet kengät mallissaan eri työvaiheissa.

Pomar-jalkineet syntyvät käsityönä. Jopa kenkien osien leikkuu nahasta käsin on usein nopeampaa kuin koneella.Tosin Pomarilla on myös kone käytössä. Ammattitaitoinen työntekijä asettelee leikkuumuotit nopeasti ja näppärästi nahan päälle niin, että leikkuujätettä syntyy minimaalisesti.

Gore-Tex -kalvoa ei voi laittaa miten tahansa kenkiin. Ompelukoneessa pitää olla tietynlainen neula. Lisäksi jokainen sauma pitää teipata, jotta vesi ei tihku ompeleen kohdalta sisälle. Valmistusprosessissa testataan vedenpitävyys. 

Tehdaskierroksen aikana yllätyin, kun näimme yhdellä työpisteellä palavan kynttilän. Mitä ihmettä? Sillekin on syy. Työntekijä polttaa langanpätkän, jottei se lähde purkautumaan.

Pohjien liimaus tapahtuu osin käsin, eli työntekijä levittää liimaa pohjiin ja asettelee pohjan paikalleen ennen kuin kengät laitetaan koneeseen.

Olin hyvin vaikuttunut kymmenistä eri työvaiheista ja henkilökunnan ammattitaidosta. Kun tuota kaikkea ajattelee, ymmärtää hyvin, että Pomar-jalkineet maksavat enemmän kuin halpatuotantona jossain hikipajassa tehdyt.

Mars mereen!

Kun olimme tutustuneet tuotantoon ja kuulleen Gore-Tex -luennon, laitoimme Pomarin Gore-Tex -jalkineet jalkaan ja säätä uhmaten kävelimme hotellin rantaan. Tuuli kovaa, merellä oli vaahtopäitä ja vettä satoi vaakatasossa. Saimme kehotuksen kävellä kengät jalassa mereen ja testata, pysyvätkö sukkamme ja jalkamme kuivina. Ja kyllähän ne pysyivät.

Pomar-jalkineet pitivät jalkani kuivana, vaikka kävelin meressä.

Nuo saamani maiharityyliset kengät tulevat käyttöön. Helsingissähän talvikelit vaihtelevat kuivasta loskaan, lumisesta superliukkaaseen. On tärkeää, että kengillä pysyy pystyssä, jalat pysyvät lämpiminä ja kuivina kelistä ja säästä riippumatta.

Olin vuosia sitten ostanut Pomarin huopapäällysteiset Gore-Tex -kengät, joita olen käyttänyt ahkerasti kävelylenkeillä. Kengät ovat edelleen erinomaisessa kunnossa, eivätkä jalat ole kastuneet koskaan, vaikka olen kävellyt niillä niin loskassa kuin lumessakin.

Jos lasketaan, mitä ne kengät ovat tähän mennessä maksaneet / käyttökerta, saadaan naurettavan pienen summan. Kengät maksoivat aikoinaan noin 120 euroa, ja ostohetkestä on ainakin 7 vuotta ja noina vuosina olen käyttänyt niitä noin 6 kuukauden ajan. Jos lasketaan, että noina kuukausina olen käyttänyt niitä 20 päivänä / kuukausi, käyttökertoja on 120 kertaa / vuosi, ja kun kengät ovat 7 vuotta vanhat, käyttökertoja on tuona aikana syntynyt 840. Käyttökerran hinnaksi tulee 0,14 euroa (120 euroa jaettuna 840:llä).

Tuotteiden ostohinnan kalleutta tai edullisuutta pitäisi aina arvioida oletetun käyttökertojen mukaan.

Video Pomar-kenkien valmistuksesta

Katso videolta, miten Pomar valmistaa Gore-Tex -kenkiään. Videon lopussa myös kahlaustesti.

Kaisa

Lue myös Sini Kesäsen muutaman vuoden takaisesta tehdasvierailusta Pomarin tehtaalle.

Muoti Ostokset