Ville Rusanen loistaa Oopperan kummituksessa

Kävin katsomassa Oopperan kummitus -musikaalin Kansallisoopperassa. Ville Rusanen on esityksen tähti.

Oopperan kummitus eli The Phantom of the Opera on Andrew Lloyd Webberin musikaali. Se perustuu ranskalaisen Gaston Leroux’n Oopperan kummitus -romaaniin, goottilaiseen kauhutarinaan, vuodelta 1910.

Juoni

Oopperan kummitus Ville Rusanen
Baritoni Ville Rusanen esittää Ooperan kummituksen pääroolin. Kuva Kansallisooppera / Emma Suominen.

On vuosi 1861. Oopperassa on uuden oopperan harjoituskausi. Harjoituksessa kulissin vastapaino tippuu. Kaikki sanovat, että oopperan kummitus on aiheuttanut sen. Diiva Carlotta ei suostu enää laulamaan roolia, jolloin kuorotyttö Christine saa roolin.

Ooperan kummitus on mies Erik-nimeltään. Hänellä on ollut syntymästä saakka epämuodostuneet kasvot. Ihmiset ovat pelänneet  ja inhonneet Erikiä, jopa hänen äitinsä on kavahtanut epämuodostunutta poikaansa.

Erik asuu Pariisin oopperatalon alapuolella olevissa katakombeissa. Hän on saanut ihmiset uskomaan, että oopperassa kummittelee.

Erik ei ole saanut arvostusta, vaikka hän on musiikillisesti lahjakas.

Erik rakastuu Christineen, joka hän opettaa laulamaan kuin enkeli.

Valitseeko Christine lapsuudenystävänsä Raoul de Chagnyn tai Erikin?

Neljäs kerta toden sanoo

Olen nähnyt Ooperan kummituksen yhteensä neljä kertaa: ensimmäisen kerran Lontoossa, kaksi kertaa Helsingissä vuonna 2015 ja nyt jälleen Helsingissä. Eikä Helsingin ole tarvinnut ”hävetä” Lontoon esitykselle. Helsingissäkin esityskieli on englanti.

Kun Oopperan kummitus aikoinaan tuli Kansallisoopperan ohjelmistoon, se toi aivan uusia katsojia, sellaisia, jotka eivät ole koskaan käyneet oopperatalossa. Oopperan kummitushan ei ole ooppera, vaan musikaali. Sen melodinen musiikki on tarttuvaa ja se jää mieleen. Meidän tavistenkin on helppo hyräillä sitä.

Baritoni Ville Rusanen on loistaa Erik, Oopperan kummitus. Hänen äänensä sopii loistavasti rooliin. Lisäksi hän osaa eläytyä rooliinsa niin, että ylinäyttelemistä ei ole.

Christinenä nähtiin upea sopraano Marika Hölttä.

Oopperan kummitus christine
Christinenä laulaa Marika Hölttä. Kuva Kansallisooppera / Emma Suominen.

Ohjauksesta vastasi Tiina Puumalainen. Tummanpuhuvista lavasteista vastasi Teppo Järvisen, ja koreografiasta Osku Heiskanen. Dramaattiset valot ovat Timo Alhasen käsialaa.

Ooperan kummitus on Oopperan ohjelmistossa 23.10.2024 saakka.

Kaisa

Ooperan kummituksen musiikkiin voit tutustua täältä

Sykähdyttävä Jevgeni Onegin -ooppera

Kulttuuri Teatteri

Kirjasuosituksia: Jukka-Pekka Palo ja Martti J. Kari

Alkusyksyn aikana olen lukenut useampia kirjoja – tai oikeastaan olen kuunnellut ne. Tässä kirjasuosituksia, kirjoja, jotka kannattaa lukea.

’) lisältää mainoslinkin ja tarjouksen

Martti J. Kari

kirjasuosituksia Martti j kari

Toimittaja Laura Halmisen Martti J. Kari – Käsikirjoitukset eivät pala -kirja  (Docedo) on tiedustelueverstin testamentti, joka valottaa Venäjä-suhteita, sotilastiedustelun kiemuroita ja antaa napakan kuvan itänaapuristamme. Kirja piirtää myös henkilökuvaa suureen kansansuosioon nousseesta Martti J. Karista, jota nähtiin paljon televisiossa Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Hänen luentonsa Jyväskylän yliopistossa on noussut ilmiöksi (tämä video kannattaa katsoa ja kuunnella tarkkaan Karin viesti).

Kirjan loppu ei jätä kylmäksi, vaan saa tunteet pintaan. Martti J. Karille olisi ollut vielä paljon annettavaa, ellei syöpä olisi vienyt everstiä liian nuorena.

Lukija Jussi Puhakka on hyvä, selkeä ja asiallinen.

Jos kuuntelet kirjan, katso myös e-kirjan lopussa oleva valokuvaliite.

Jukka-Pekka Palo

kirjavinkit jukka-pekka palo

Toimittaja Liisa Talvitien kirjoittamaa näyttelijä Jukka-Pekka Palon elämänkertaa (viralliselta nimeltään Palo Jukka-Pekka Palon elämä, Tammi) odotin toiveikkaana ja kiinnostuneena. Tiesin Liisan paneutumisen tason ja kirjoittajan kyvyt. Kun tähän yhdistetään Palon pitkä ura näyttelijänä ja Palon näyttelijäsuvun tausta, kirjasta tulee väistämättä mielenkiintoinen. Näin ajattelin. Eikä minun tarvinnut pettyä. Kirja on kiinnostava.

Kirjassa käydään läpi Palon monipuolinen näyttelijän ura, mutta myös television viihdeohjelmat ja sopivassa suhteessa myös yksityiselämää. Vanhempien Tauno Palon ja Kirsti Ortolan alkoholin käytöllä ei mässäillä, vaan se kerrotaan kiihkottomasti ja neutraalisti, todeten.

Kirja ei ole skandaaleja täynnä, vaan asiallinen ja sopivasti viihteellinen läpileikkaus Jukka -Pekka Palon elämään.

Tämänkin kirjan kuuntelin, lukijana itse Jukka-Pekka Palo, mikä vielä lisää kirjan kiinnostavuutta. Myös Liisa Talvitie pääsee ääneen äänikirjassa. E-kirjan valokuvaliitteessä on monta mielenkiintoista kuvaa.

*) Tarjous

Bookbeatilla on hyvä tarjous uusille asiakkaille:

Tarjous: 60 päivän ilmainen kokeilujakso uusille käyttäjille!
Etukoodi: superviikko
Ehdot: Etu on voimassa kaikille uusille BookBeat-käyttäjille. Kokeilujakson aikana saat kuunnella ja lukea yhteensä 40 tuntia. Edun jälkeen tilaus jatkuu automaattisesti valitun paketin mukaisesti. BookBeatilla ei ole sitovaa määräaikaa.

Tästä linkistä pääset tilaamaan oman kuuntelujaksosi.

Hyviä kuunteluhetkiä!

Kaisa

Kesäkirjat: murhia, muistelmia ja hyvän mielen kirjoja

Kulttuuri Kirjat