Muutto on nyt ohi, ainakin tavarat ovat yhdessä osoitteessa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että muuttorumbaan liittyvät työt olisivat takana. Ehei! Tavaroiden mahduttaminen ja sijoittelu kaappeihin on hidasta.

Vaikka olin karsinut, vienyt Sorttiasemalle, lahjoittanut Konttiin ja antanut tuttaville kaikkea ylimääräistä, oli pakkaamisurakka KAMALA. Viimeisen viikon aikana joka päivä käärin, pakkasin, suojasin jne. vähintään puoleen yöhön – samalla oli kuitenkin hoidettava töitäkin, kirjoitettava juttuja, hoidettava kuvaukset, valmisteltava luentoa jne. Vappuaattona muut juhlivat, ja minä pakkasin. Vappuna muut olivat brunssilla, minä pakkasin. Urakka tuntui toivottomalta. Eikö tämä koskaan lopu? Suurimman osan karsinnasta, pakkaamesta yms. hoidin yksin. Apua oli vain parina, kolmena päivänä osan ajasta.

Monet tietysti muistavat omat muuttonsa ja tietävät, että tuntemukset tuttuja. Minä olin asunut entisessä asunnossani yli puolet elämästäni. Asunto ja ullakko olivat isot, yhteensä yli 200 neliötä. Ja nyt sitten muutin alle 80-neliöiseen asuntoon, johon kuuluu pieni kellarikoppi! On siinä karsittavakin tavaraa. Kaikkea oli liikaa, aivan liikaa. Välillä vaivuin suorastaan epätoivoon. Tavaramäärä ahdisti.

Alussa kävin hyvin huolella tavaroita läpi: tämän säilytän, tätä vielä mietin, tämä saa lähteä. Mitä lähemmäksi muuttopäivä tuli, sitä suurpiirteisemmäksi tulin. Pois, pois, pois. Kuka esimerkiksi tarvitsee 8 vierastyynyä, osa jopa käyttämättömiä? Ei muuta kuin pois, pois ylimääräiset.

Olisiko tämä ollut ns. kuolinsiivous, josta nykyisin niin paljon puhutaan?

Pari viimeistä päivää vanhassa asunnossa voisi kuvata sanalla ”mielenkiintoinen”: muuttolaatikoita ja nyssyköitä joka puolella, ei keittiötä, vessaan ei tullut valoja jne. Tytär ja hänen puolisonsa ostivat asuntoni ja remppauttavat sen. He markkinoivat keittiökalusteeni, -koneet, peilikaapit, vaatekaapit jne. – ja ottajan piti tulla purkamaan ne ennen maanantaita, jolloin asunnossa alkoi mittava remppa.

Olin pyytänyt viideltä muuttoyritykseltä tarjoukset. Valitsin Ja-Kin – ja hyvä niin. Kun muuttopäivän aamu koitti sovittuna aikana, iso kuorma-auto peruutti asuntoni kohdalle. Neljä ammattilaista kantoi tavarat ripeästi autoon. Tunti ja 15 minuuttia myöhemmin kaikki tavarat oli saatu autoon ja matka kohti uutta asuntoa alkoi.  Miehet kantoivat tavarat asuntoon, laittoivat isot huonekalut omille paikoilleen, yksi muuttomiehistä asensi pesutornin paikoilleen ja laittoi jopa kuljetuksen jälkeen vaadittavan miniohjelman käyntiin. Miehet olivat kohteliaita, avuliaita ja ammattilaisia. Mitään ei rikkoutunut. Siitä kun auto tuli vanhan asuntoni pihaan siihen hetkeen, kun tavarat oli kannettu uuteen kotiini, kului aikaa vajaa kolme tuntia! Ripeää toimintaa.

Purkuapuna minulla oli kuusi sukulaista ja ystävää. Kello 18 mennessä 80 muuttolaatikosta olimme purkaneet jo lähes 60 laatikollista kamaa!

Nyt sitten yritän mahduttaa tavarat kaappeihin. Täytyy todeta: eivät mahdu. Eli karsinta jatkuu.

Vaikka muuttopäivänä kaikki sujui nopeasti, tämä loppu (tavaroiden mahduttaminen kaappeihin) on tuskaista. Nyssyköitä on joka huoneessa. Vaikka asunnossa on neliöihin nähden paljon kaappeja, eihän niitä ole lähellekään niin paljon kuin aikaisemmassa isossa asunnossa.

Kunhan tästä taas selviää, en kyllä muuta aikoihin, jos koskaan!

Tämä kyllä panee ajattelemaan. Mitäpä jos minusta, aikaisemmasta himoshoppailijasta (musta vyö shoppailussa) tulisikin minimalisti? Sitä kohti! KonMari vapise!

Kaisa

PS. Lue myös uutta asuntoa etsimässä, muutto edessä, uusi asunto vaatii uusia huonekaluja ja kirjat kodin kauhistuksia.