Hyvästi kliinisyys

Jos Habitare-osastoja on uskominen voimme sanoa hyvästit valkoisille kodeille. Nyt koti on värikäs.

Värejä suositaan seinissä, lattioissa, huonekaluissa ja kodintekstiileissä. Joillakin messuosastoilla tuntui jopa liian värikkäältä, ainakin minun makuuni. Havuvihreää, viininpunaista, savunsinistä, grafiitinharmaata, yönsinistä, mokkakahvinruskeaa – siinä muodikkaimmat kotivärit.

Tummat seinät voivat tuntua jopa synkiltä, jos huoneen kaikki seinät ovat kuin yö. Juu, onhan keksitty valot. Todellakin, mutta synkät, tummat seinät imevät kaikki valot, ellei kyseessä ole valonheittäjät. Voisin kallistua yhteen tummaan seinään (itse asiassa vierashuoneessamme on jo tummansininen seinä), mutta monta tummaa samassa huoneessa – no, kiitos ei.

Havunvihreiden, grafiitinharmaiden ja yönsinisten seinien lisäksi messuosastoilla näkyi ruskean eri vivahteita: kaakaota, maitokahvia ja hiekkaa. Ne näyttivät maltillisilta tummien jälkeen.

Harmaa lattia tuntuu vaiheeksi oikein kivalta. Se on hyvä tausta huonekaluille ja matolle.

Ja jos pelkkä värikäs seinä ei riitä, seinälle voi kiinnittää kaakeleita muistuttavia levyjä, isoina tai pieninä. Mielenkiintoista. Tuollaiselle seinälle en kyllä laittaisi enää tauluja, ettei mene liian levottomaksi. Sopisiko tällainen lastenhuoneeseen? Ehkä.

Aika monissa huonekaluissa oli muistumia menneiltä vuosikymmeniltä. Vai mitä sanotte yllä olevasta nahkasohvasta? Minulle se ainakin tuo mieleen kummitädin olohuoneen sohvan lapsuusvuosiltani. Niin tuttua ja turvallista.

Entä sitten jos seinät ja lattia ovatkin hillityt, olisiko värikäs sohva hyvä hankinta? Myös yllä oleva sohva vie ajatukset 50-60 -luvuille, jolloin huonekaluissa oli kepeyttä. Voisin ottaa tällaisen sohvan, mutta väri olisi toinen.

Osastoilla homma oli käännetty toisinpäin kuin aikaisemmin: huoneen värikkyyttä rauhoitettiin yhdellä tai kahdella maltillisella huonekalulla tai tekstiilillä. Ennenhän rauhallista yleisväritystä piristettiin yhdellä tai kahdella väriläiskällä.

Klassikotkin näyttivät uusilta, kun ne olivat saaneet uuden värityksen. Useimmat olivat oikein onnistuneita uudistuksia.

Näin värikkäitä osastoja katsoessa tuli mieleen, miten tällainen suuntaus vaikuttaa meihin. Värillähän on suuri vaikutus fiilikseen. Jos uusisin kotini väritystä, miettisin hyvin tarkasti huoneiden värejä ja niiden viestejä.

Kaisa

Palmu tuli teatteriin

Suhtauduin pienellä varauksella, mutta myös kiinnostuneena, miten Komisario Palmun erehdys taipuu teatterilavalle.

Komisario Palmu -elokuvat ovat Suomi-filmin klassikoita. Olen nähnyt ne monta kertaa. Niiden ajankuva ja pukeutuminen viehättävät – ja monet roolisuoritukset ovat syöpyneet mieleeni legendoina. Tätä taustaa vasten ei ihme, jos vähän varauksella suhtauduin teatteriversioon (vaikka totuuden nimissä olin myös innoissani menossa toiseen iltaan).

Näytelmä esitettiin Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä, joka on pieni. Silti näytelmä toimi yllättävän hyvin. Vaikka käytössä ei ollut pyörönäyttämöä, eri kohtausten miljööt saatiin toimimaan hyvin. Katariina Kirjavaisen lavastus oli vähäeleistä, toimivaa ja vei ajatukset Eiran porvarikotiin.

Roolisuorituksista Mikko Kivinen (Palmu) oli palmumainen. Mielestäni hän täytti hyvin suuret saappaat. Risto Kaskilahti yllätti positiivisesti. Jopa legendaarinen Kokin Silmät tummat kuin syksyinen yö -laulu toimi hyvin. Eero Saarisen hovimestari on suorastaan herkullinen. Leena Uotilan tekemä Amalia Rygseck on loistava roolisuoritus. Taattua Uotilaa.

 

Sari Salmelan suunnittelemat  puvut tukevat hyvin rooleja. Naisten asuissa oli nähtävissä tuon ajan yläluokan henkeä, pienellä glamourilla siloiteltua kosketusta.

Ainut kohta joka sai kulmakarvani kohoamaan oli Brunon (Jari Pehkonen) elostelun alleviivaaminen. Mielestäni se oli tarpeetonta. Asia tuli selväksi ilman patsaan kanssa rakastelua.

Mutta kaiken kaikkiaan kaupunginteatterin Palmu oli viihdyttävä kokonaisuus – ja sellaiseksi se varmaan oli tarkoitettukin. Käykääpä katsomassa. Uskon, että tämä nousee yhdeksi katsojien suosikeiksi.

Kaisa

Kuvat: Helsingin Kaupunginteatteri

Kulttuuri