Tag: kulttuuri

Elokuvan kuvaaminen – Olipa matka!

Elokuvan kuvaaminen – Olipa matka!

Elokuvan kuvaaminen on kiehtovaa. Leena Karo pääsi miehensä kanssa muutamaksi päiväksi seuraamaan elokuvan filmauksia Englannin maaseudulle. Päätähtinä oli neljä tunnettua brittinäyttelijää. Kuvaukset olivat historiallisessa linnassa, tunnin ajomatkan päässä Lontoosta. Tietenkin lähdimme matkaan, kun kerran saimme kutsun tulla katsomaan, millaista on elokuvan kuvaaminen! Tyttäremme toimi elokuvan yhteistuottajana ja hänen ”pomonsa’” (elokuvan englantilaisen päätuottajan) idea oli, että […]

Valokuvanäyttelyt: Pekka Järveläinen ja Stefan Bremer

Valokuvanäyttelyt: Pekka Järveläinen ja Stefan Bremer

Valokuvanäyttelyt jäävät usein vähemmälle huomiolle kuin muut taidemuodot – ainakin minulla. Viikonloppuna kävin katsomassa Pekka Järveläisen ja Stefan Bremerin otoksia. Huomasin taas, miten kivoja valokuvanäyttelyt ovatkaan. Pekka Järveläinen a Memorial Lähdin valokuvaaja Pekka Järveläisen (1947–2023) a Memorial -näyttelyyn mielenkiinnosta, koska olen aikoinaan joitakin kertoja tehnyt Pekan kanssa yhteistyötä, kun Pekka oli Sanomien studiolla kuvaamassa lehtijuttuja, ja […]

Lukuvinkit: salaista palvelua, musiikkimaailmaa, dekkareita

Lukuvinkit: salaista palvelua, musiikkimaailmaa, dekkareita

Lukuvinkit ovat aina tervetulleita. Tässä muutama vinkki eri genreistä. Lukuvinkit 1: Kurkistus Supon oven taakse Saana Nilsson kertoo Suojeluenkeli-kirjassaan (Gummerus) työstään Supossa eli Suojelupoliisissa. Työ on salaista, koskeehan se Suomen turvallisuutta. Saana Nilsson tuli lähes 20 vuotta sitten Supoon arkistoharjoittelijaksi. Tunnollisena ja tarkkana hän etenee vähitellen esikuntapäälliköksi. Hän on tinkimätön eikä säästä itseään. On tilanteita, joita […]

Nämä juhlat jatkuvat vielä fanittaa Eeva Kilpeä

Nämä juhlat jatkuvat vielä fanittaa Eeva Kilpeä

Nämä juhlat jatkuvat vielä -näytelmä pohjautuu Anna-Riikka Carlsonin kaunokirjalliseen tietokirjaan Rakas Eeva. Näytelmä siirtyi Turun kaupunginteatterista Kansallisteatterin pienelle näyttämölle. Näytelmä on kuin fanikirje Eeva Kilvelle. Mainos / lippu saatu / Kansallisteatteri Näytelmän keskiössä on Eeva Kilven ja kustannustoimittaja Aadan väliset keskustelut, ystävyys ja kirjeet. Eeva on jo elämänsä ehtoopuolella, muisti tekee välillä tepposia, ja terveys reistailee. […]

Sydän ladulla -kirjassa on seikkailua ja ihmissuhteita –  katso video

Sydän ladulla -kirjassa on seikkailua ja ihmissuhteita –  katso video

Sydän ladulla -kirja on toimittaja Anna-Maija Naakan esikoisteos, jota hän kirjoitti muutaman vuoden. Kirja on saanut hyvän vastaanoton ja me lukijat voimme iloita siitä, että Pohjoisen kutsumat -sarja saa jatkoa. Anna-Maija Naakka on tehnyt osan toimittajan urastaan urheilutoimituksessa. Sen vuoksi hän Sydän ladulla -kirjan (Docendo) päähenkilö Lumi Salenius on toimittaja, joka siirretään väliaikaisesti urheilutoimitukseen. Ensimmäisenä […]

La Traviata toi kylmät väreet iholle

La Traviata toi kylmät väreet iholle

La Traviata -ooppera on klassikko, joka palasi Oopperan lavalle. Lipunmyynnistä päätellen tätä on odotettu. Kävin katsomassa esityksen ja voin sanoa: yrittäkää saada liput. Lippu saatu markkinointitarkoituksessa / Suomen Kansallisooppera Juoni Violetta Valéry on pariisilainen kurtisaani, jonka elättäjä on paroni Doupholin. Violetta järjestää juhlat, jonne pariisilainen hienosto on saapunut. Juhlissa Alfredo Germont rakastuu Violettaan, ja myös […]

Toinen tasavalta täyttä timanttia

Toinen tasavalta täyttä timanttia

Toinen tasavalta -näytelmä sai kantaesityksensä Kansallisteatterin suurella näyttämöllä. Esa Leskisen kirjoittama näytelmä kertoo Suomen poliittiset tilanteet vuodesta 1944 aina 1980-luvulle. Lippu saatu markkinointitarkoituksessa / Kansallisteatteri Toinen tasavalta on dokumenttiteatteria. Esa Leskinen on tehnyt valtavan taustatyön kahlatessaan läpi mm. Eduskunnan ja Urho Kekkosen arkistoja, tutkimuskirjallisuutta, muistelmia, lehtiä jne. kirjoittaessaan näytelmän käsikirjoitusta. Käsiohjelman lopussa oleva esityksen lähdeluettelo […]

Komedia pankkiryöstöstä ja Kurtturuusut viihdyttivät

Komedia pankkiryöstöstä ja Kurtturuusut viihdyttivät

Komedia pankkiryöstöstä Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä kutkutteli nauruhermoja, ja pienen näyttämön Kurtturuusut toi esiin vanhenevien naisten elämää. Molemmille näytelmille on paikkansa. Liput saatu mainostarkoituksessa / Helsingin Kaupunginteatteri Kurtturuusut Kurtturuusut kertoo neljän 70-vuotiaan ystävän: vintage-liikkeen omistajan Paulan (Sari Havas), eläköityneen liikkunnanopettajan Sirkan (Leenamari Unho), entisen sairaanhoitajan Erikan (Helena Haaranen) ja eläköityneen rehtori-kieltenopettajan Einin (Aino Seppo), ystävyydestä, […]

Hildur toimii hyvin myös näyttämöllä

Hildur toimii hyvin myös näyttämöllä

Helsingin Kaupunginteatterin Hildur pohjautuu Satu Rämön suosittuun Islantiin sijoittuvaan dekkariin. Kaupunginteatterin työryhmä oli saanut dekkarin toimimaan myös näyttämöllä. Mainos / lippu saatu / Helsingin Kaupunginteatteri Satu Rämön Hildur-dekkari sai ilmestyttyään suuren suosion (lue kirja-arvioni Hildurista. Tämän jälkeen Satu Rämö on jatkanut Hildur-kirjasarjaa, ja jokainen kirja on keikkunut suosituimpien listoilla. Hildur on nyt pinnalla: viime vuonna […]

Teatterimatka Tallinnaan

Teatterimatka Tallinnaan

Teatterimatka Tallinnaan oli minulle uusi kokemus, vaikka olen käynyt Tallinnassa lukemattomia kertoja ja teatterissa käyn ahkerasti eri puolella Suomea, Lontoossa, New Yorkissa jne. Cabaret-musikaali oli teatterimatkan syy. Päätimme ystäväni Tiinan kanssa suunnata Tallinnaan, mutta tällä kertaa teatterin vuoksi. Olimme nähneet Cabaret-musikaalin mainoksen netissä – niinpä teatterimatka Tallinnaan on hyvä syy matkalle. Olen nähnyt Cabaret-musikaalin useita kertoja, […]