10 x minun suosikista teidän suosikiksi

Tämän postauksen kanssa mentiin taas Miian kanssa ristiin. Keksin postausaiheen, kun keskustelin teidän kanssanne Instan Storiesissa blogien kaupallisista yhteistöistä. Mua niin ärsyttää, kun multa ihan tosissaan kysytään, mainostanko tuotteita rahasta, vaikka en niistä itse pitäisi. En tietenkään. Haluan tehdä työni hyvin ja pitää yllä mainettani teidän silmissänne.

Moni sitten vastasi avautumiseeni, että olen teille monelle se yksi luotettavimmista lähteistä, mitä tulee kosmetiikkaan. En rahastakaan kehuisi mitään huttua ja pidän itsekin itseäni aika kriittisenä purkkien suhteen. Oli tosi kiva kuulla, että luotatte kertomaani mielipiteeseen ja että olette löytäneet monia uusia tuotteita blogini kautta.

Siitä sainkin idean kysyä teiltä juurikin niitä tuotteita, jotka olette postausteni perusteella hommanneet ja joihin sitten olette tykästyneet yhtä paljon kuin minä. Sitten Miia ehti tekemään postauksen samalla idealla about samana päivänä ja saimme taas naureskella, miten samalla tavalla me nykyään ajatellaankaan 😀

No mutta nyt siis minun versioni! Kyselin teiltä siis Instagram Storiesin puolella tuossa viime viikolla teidän lempparituotteita, jotka minä autoin teitä löytämään. Keräsin niistä pitkän listan ja osasta tulin jotenkin niin hyvälle mielelle! Niin kivaa, että saatte apua vaikka hiusongelmiinne jonkin minun suositteleman hiusmaskin ansiosta tai kuinka olette saaneet rohkeutta käyttää jotain meikkiä minun avustuksellani. Jes! Tämän takia tätä teen!

No nyt kuitenkin halusin jakaa teille kaikille ne kaikkein suosituimmat tuotteet, jotka noissa noin sadassa vastauksessa oli. Eli heitetäänpä tiskiin teidän lempparit TOP 10 ja linkit postauksiin, josta löydät lisää infoa aina kyseisestä tuotteesta.

Lumene VALO Hyaluronitiiviste. Tämä ihoa tehokkaasti kosteuttava hyaluronihapposeerumi on näkynyt blogissani vuodesta 2016 ja tämä oli ylivoimaisesti eniten mainitsemanne tuote. Postauksiakin löytyy monta, esimerkiksi nämä: 1, 2, sekä tietysti kattavampi hyaluronihappopostaus, jossa tämän myös mainitsin. Seerumi maksaa noin 30 e ja sitä löytyy mm. Lumenen omasta verkkokaupasta.

Estée Lauder Double Wear Stay-In-Place Make Up. Tämä on yksi suosikkimeikkivoiteistani kautta aikain ja nauttii kyllä aikamoista kulttimainetta meikkipiireissä. Tämä superpigmenttinen ja ihon about täydelliseksi tekevä meikkivoide on näkynyt blogissani mm. täällä, täällä ja täällä. Mainitsin sen joskus myös Flouncen haastattelussa. Meikkivoide löytyy mm. Sokoksilta ja Eleveniltä ja se maksaa noin 44 e.

Organic Shop Morning Coffee Soft Face Gommage Scrub (postaus). Hah tämän kanssa kävi niin, että joku lukijani suositteli tätä minulla ja rakastuin ja sitten suosittelin teille ja ilmeisesti moni teistäkin rakastui! 😀 Erittäin pätevä kasvokuorinta edelleen, edullinen (noin 4 e), eikä se sisällä mikromuovia!

L’Oréal Paris Infaillible 24H Fresh Wear -meikkivoide (postaus), noin 17 e. Tämä on tuntunut villinnyttäneen koko some meikkiguru Tatia myöten. Aikamoinen haastaja Estée Lauderille eli kannattaa ehdottomasti testata, mikäli haluat vähän edullisemman version tästä peittävästä ja kestävästä meikkivoiteesta.

KICKS Beauty Overnight Self Tan Face Gel itseruskettava geeli kasvoille (postaus). Tämän sain juuri vähän aikaa sitten käytettyä loppuun ja ehdin jo ostaa uudenkin. Ihan mahtava ja tehokas tuote, jos haluat yhdessä yössä kauniin rusketuksen kasvoillesi. Hinta on näemmä noussut, nyt tämä maksaa noin 20 e.

Sebamed Olive Face & Body -pesuneste eli ”Sebu” on koko lähipiirini ja näemmä myös teikäläisten suosikki! Kaiken maailman kaksoispuhdistusten keskeltä on vähän noloakin myöntää, että tämä on käytännössä ainoa meikinpoistoaine, mitä koskaan käytän. Joskus jaksan hifistellä, mutta yhdeksässä kymmenestä kerrasta vaahdotan tätä, heitän kasvoille ja avot, siinä on putipuhdas feissi! En halua hinkuttaa joka ikistä bakteeria pois kasvoiltani, sillä se tuntuu vain heikentävän ihon omaa puolustuskykyä ja huonontaa ihon kuntoa. Siksi minä <3 Sebu. Tämän olen maininnut täällä myös ehkä tuhat kertaa, mutta yksi kunnollinen postaus löytyy täältä. Nykyään tykkään tuosta Oliivi-versiosta, pieni pullo sitä maksaa apteekeissa noin 5 e.

KMS Tamefrizz Smooting Reconstructor. Tämäkin maailman paras hiusmaski on roikkunut mukana jo monta vuotta ja monta purkkia sitä olen jo ehtinyt käyttääkin! Ainoa hiusnaamio, joka poistaa hiuksistani kaiken takkuisuuden ja sähköisyyden tekemättä niistä kuitenkaan raskaita. Olin niin iloinen, että tekin olette ottaneet tämän hiusrutiineihinne! Postauksia mm. täällä ja täällä. Tätä löytyy mm. Stockalta ja Bangerheadilta (noin 20 e).

Olaplex-tuotteet. Olaplexista kerroin blogissani ensimmäistä kertaa jo vuonna 2015 ja siitä lähtien olen ainakin itse vannonut sen nimeen. Ja ilokseni myös osa teistä! Viime vuonna markkinoille tulleet shampoo ja hoitoaine ovat myös vieneet sydämeni, mutta erityisesti rakastan edelleen alkuperäistä maskia, jota ilman meikäläisellä ei olisi tummaksi värjäämisen ja takaisin blondaamisen jäljiltä enää yhtään hiusta päässä! Muita postauksia mm. täällä ja täällä.

Maybelline Tattoo Brow Pomade (postaus ja Insta-videotutorial). Tämä tuli jotenkin yllärinä, mutta toki olen tästäkin iloinen! Edelleen mun yksi lempikulmakarvatuotteistani <3

Lumene Invisible Illumination Instant Glow Fresh Skin Tint -meikkivoide oli vielä sellainen, jonka tosi moni mainitsi, vaikkei siitä ole ihan hirveän kauan, kun tämän meikkivoiteen teille esittelin (postaus). Ihanaa, että tekin olette tykästyneet tähän kevyeen ja superheleän pohjan antavaan Lumenen uutuuteen!

Tässäpä siis teidän TOP 10 ”Nude-tuotetta”. Ja hei jos sulle tulee mieleen jokin tuote, jonka olet juuri näiltä taajuuksilta napannut, kerro se ihmeessä vielä kommenttiboksissa, jos et Storiesiin ehtinyt vastaamaan 🙂

Bloglovin’ + Facebook + Instagram

Kommentit (12)
  1. NYX Epic ink liner ja NYX:in huulipunat ylipäänsä silloin jo aikanaan tuli tutuksi täältä! Jos muuten tykkäät tuosta organic shopin kahvikuorinnasta niin se cherry scrub on kevyenä kuorintana kans hyvä 🙂

    1. Ihana kuulla 🙂 No pitääpä testata tuotakin!

  2. Cover FX:n nestemäinen korostustuote on mun lemppari, minkä ostin sun bloggauksen perusteella.

    1. Aijaa! Ja vitsi en tajua miten mä oonkin muuten jättänyt sen jotenkin ihan unholaan! Aina välillä joku purkki ajautuu kaapin perukoille ja sitten vain unohtuu kun näitä purkkeja tässä huushollissa on noin 2 miljoonaa 😀 Pitääpä ottaa uudelleen käyttöön, kiitos muistutuksesta!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *