Tyhjyyden tunteesta
Viime aikoina on ollut ihan mielettömän hauskoja retkiä ja hetkiä. Ystävien kanssa on tullut pidettyä kivaa ja mentyä sen minkä on vaan jaksanut ja ehtinyt. Olen ottanut rennommin, en murehtinut tippaakaan huomisesta ja suhtautunut elämään spontaanisti. Kaiken tuollaisen hauska toinen kääntöpuoli on kuitenkin jonkinlainen tyhjyyden tunne. Tavallaan se fiilis, kun kaikki kiva loppuu ja oletkin jälleen yksin kotona. Ei kuulu kuin jääkaapin hurina ja ratikoiden etäinen kolina. Tuossa hetkessä koet ehkä ihan pienen hetken olevasi yksinäinen. Vaikka käytännössä tiedät ettet ole yksin ja ympärilläsi on ihania ihmisiä, ihmisten seurassa vietetyt tiiviit viikonloput vaan saavat olon tuntumaan jälkikäteen jotenkin no – tyhjältä.
En tiedä, mutta nyt olen ehkä ensimmäistä kertaa aikoihin alkanut tuntemaan noita sinkkuuden miinus puolia. Kun tähän mennessä olen vaan nauttinut vapaudestani, nyt koen, että olisi niin ihanaa tavata upea ihminen, jonka kanssa jakaa elämää. Olen maininnut useammalle läheiselleni jopa siitäkin, että ensimmäistä kertaa elämässäni olen jollain tasolla alkanut haaveilemaan lapsista ja perheestäkin. Erityisen vahva tunne minulle tuli ihan vasta lenkillä käydessäni, kun näin ehkä viisissä kymmenissä olevan naisen joka kuvasi teinipoikaansa skeittilaudan kanssa ilta auringossa. Vaikka tuo hetki oli kovin arkinen, oli se kuitenkin jollain tavalla hyvin kaunis ja herätti minussa tunteen, kuinka ihanaa voisi olla joskus äiti. Eikä välttämättä se pelkkä äitiys vaan perhe. Se, että olisi oma ehjä perhe. Joku yhteenkuuluvuuden tunne on ehkä se, mitä itse kaipaan.
Uskon, että nämä tunteet joita nyt tunnen, ovat aika tyypillisiä syitä siihen, että osa ihmisistä seurustelee jatkuvasti – vaihtaa edellisestä suhteesta seuraavaan. Myös se, että koko ajan matkustelee, menee ja tulee, tekee paljon töitä tai pitää monta rautaa tulessa, on keino hukuttaa tyhjyyden tunne. Tyhjyys, kun tulee tavallisesti juuri siinä kohtaa, kun jotain elämässä päättyy. Joskus tyhjyyden tunteita voi tuntea myös silloin, kun elämässä on kaikki erityisen hyvin. Kun tulee tilanne ettei edes oikeastaan tiedä, että mitä seuraavaksi, kun kaikki on niin erinomaisesti. Ainahan kyse ei välttämättä ole mistään isommasta vaan ihan vaikka juuri hauskasta viikonlopusta tai päättyvästä työprojektista. Paljonhan sanotaan, että ihmiset tekevät kaikkensa täyttääkseen tuota tyhjyyttä joka tulee kuitenkin aina jossain kohtaa elämää eteen. Itsekin olen ehkä osittain tuota tapaa vaalinut, sillä välillä on vaan ollut sellainen fiilis ettei halua kohdata itseään ja tuntemuksiaan.
Kaikenlaiset tuntemukset kuitenkin kuuluvat elämään. Jotta elämästä selviää, tulee tunteitaan kyetä myös kohtaamaan. Tyhjyyden tunne on kaikkea muuta kuin mieluisa ja ymmärrän täysin, miksi niin moni sitä pakenee. Aina elämä ei kuitenkaan ole mieluisaa, vaan elämään kuuluu niitä kurjempiakin hetkiä. Jotta kykenemme nauttimaan tästä kaikesta ja iloitsemaan, tulee meidän uskaltaa kohdata myös negatiivisemmatkin tuntemukset – karkuun on aivan turha juosta, sillä ne tunteet odottavat meitä muuten aina edessä päin. Mielestäni ratkaisu tyhjyyden tunteeseen on yksinkertaisesti kohdata itsensä ja sisimpänsä. Se, että ymmärrät mistä tunne johtuu ja uskallat myöntää sen itsellesi. Jokaista tunnetta on helpompi käsitellä, kun niiden syyt oivaltaa.
Tunnetteko te koskaan elämässänne tyhjyyden tunnetta?
Kuvat: Taru / Edit: minä