Muutama ajatus läheisriippuvuudesta

Kun taannoin eräs teistä lukijoista kommentoi tekstiini kysyvästi olenko koskaan miettinyt, mahdanko olla läheisriippuvainen, oli ensimmäinen reaktioni suorastaan hämmentynyt. En ole nimittäin milloinkaan ajatellut että sellainen kuva tekstieni välityksellä tulisi, saatikka uskonut siitä kärsiväni – oikeastaan päinvastoin. Itselleni läheisriippuvainen ihminen on aina ollut muihin takertuva, epävarma, yksin olemista pelkäävä ja jopa hieman paniikinomainen sen suhteen, mitä jos ympärillä olevat ihmiset hylkäävät? Minä kun tosiaan olen aivan päinvastainen eli itsenäinen, hienosti itsekseen pärjäävä ja suorastaan inhoan takertumista. Perehdyttyäni aiheeseen lisää, oivalsin ettei läheisriippuvuus ole niin yksiselitteistä, eli siitä eivät kärsi pelkästään ne muihin tarrautuvat, vaan jopa hyvin itsenäinen henkilö voi olla läheisriippuvainen.

Se mitä aihetta nyt olen tosiaan tutkinut, päällimmäisenä mieleeni ovat jääneet seuraavat asiat läheisriippuvuuden ei ehkä niin selkeistä oireista:

  • Oma tunnetila on riippuvainen toisen tunnetilasta. Läheisriippuvainen myös syyllistää herkästi itseä toisen tunnetiloista ja on niiden suhteen tarkkaavainen.
  • Kun toinen tarvitsee sinua, siitä tuntee mielihyvää ja mikäli taas et koe olevasi ”tarpeellinen”, aiheuttaa se ahdistusta ja pelkoa hylätyksi tulemisesta.
  • Huonoa kohtelua sietää kerta toisensa jälkeen, koska ei koe itseään syvällä sisimmässä riittävän arvokkaaksi.Tässä kohdassa on mainittava ihmissuhteet, joissa rakkautta haetaan ihmisiltä, jotka eivät sitä pysty koskaan antamaan.
  • Virheiden pelkääminen ja negatiivisten tunteiden itseltä kieltäminen on hyvin tyypillistä. Negatiivinen reaktio saattaa aiheuttaa jopa syyllisyyden tunteita, sillä itseltään vaatii ”täydellistä” käytöstä.
  • Uhrautuminen, toisen etusijalle asettaminen ja omista tarpeista luopuminen silloin kun niitä tulisi vaalia. Toisen tarpeet menevät siis poikkeuksetta omien edelle.
  • Hylätyksi tulemisen pelko ja täten joissain tapauksissa myös huonon ihmissuhteen pitkittäminen. Tällä tavoin pitkitetään tuskallisia tunteita ja ikään kuin elvytetään mahdotonta tai jo kuollutta.

Sitten on toki ne tunnetummat oireet, kuten ripustautuminen, pakonomainen tarve vahtia muiden menoja ja olla tietoinen läheistensä tekemisistä, jatkuva miellyttäminen, yksin jäämisen pelko ja kynnysmattona oleminen. Osa siis hyvin selkeästi nähtävissä, mutta osa aikalailla sellaisia, jotka saattaisi mieltää vallan muuksi kuin läheisriippuvuudeksi.

Kun tutkin asiaa taannoin, en tehnyt sitä siksi että haluaisin päästä diagnosoimaan jotain itsessäni, vaan puhtaasta mielenkiinnosta. Usein se että asioille löytyy selitykset, helpottaa omaa elämää ja näiden ”ongelmien” työstämistä. Lukiessani aiheesta enemmän, tulin yhä tietoisemmaksi siitä, kuinka minulla on selkeästi näitä läheisriippuvuuden piirteitä. Ei takertumista tai mustasukkaista käytöstä, vaan toisen tunnetilojen jatkuvaa tarkastelua, havainnointia ja johtopäätösten tekemistä, hylkäämisen pelkoa, vaativuutta mitä tulee huomioon ottamiseen ja rakastetuksi tulemiseen, venymistä niiden omien rajojen yli mikäli toisesta paljon välitän ja monesti olen myös pitkittänyt ihmissuhteen päättämistä, sillä olen pelännyt niin paljon menettämistä. Nuorempana olin myös hyvin epävarma itsestäni ja omista tarpeista, enkä osannut vaatia tai edes arvottaa niitä tärkeiksi. Nykyään tunnistan kyllä rajani ja olen myös vaativa sen suhteen, miten annan itseäni kohdeltavan, mutta jälleen kerran – joidenkin ihmisten kanssa rajani saattavat olla häilyvät. Mikäli pidän toisesta riittävästi, saatan unohtaa itseni ja keskittyä täysin toiseen tai siihen, miten kaiken jo rikki menneen saisi vielä korjattua. Saatan jopa itse pyytää anteeksi vaikka en olisi mihinkään syyllinen tai loppupeleissä syyllistää itseäni vaikka en olisi todellakaan syyllinen.

Näitä ynnätessäni yhteen oivalsin, että jollakin tasolla tosiaan läheisriippuvainen olen ja sen itselleen myöntäminen ei enää edes tunnu pahalta, saatikka hävetä minua. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja jokaisella meillä on traumamme, jotka vaikuttavat paljon siihen, millaisia tänä päivänä olemme. Kun asioita tiedostaa ja opettelee hyväksymään, on niiden työstäminen helpompaa. Esimerkiksi läheisriippuvuutta en ole koskaan osannut omalle kohdalle ajatella, vaikka paljon myös terapiassa haettiin syitä hylätyksi tulemisen pelkoon tai niiden omien rajojen laiminlyöntiin. Toisaalta ehkä terapeutin tarkoitus ei ole diagnosoida, vaan ennemminkin käsitellä aiheita ihmisläheisemmästä näkökulmasta käytännön tasolla? No joka tapauksessa tieto ei aina lisää tuskaa, vaan toisinaan tuo kummasti myös helpotusta. Kun asioita tiedostaa, omaan käytökseen on huomattavasti enemmän mahdollisuus vaikuttaa eikä sitä toimi aivan päättömästi laput silmillä. Tai itse ainakin arvostan sitä jos osataan tarttua niihin omiin ”ongelmiin” ja lähteä niitä työstämään. Omalla kohdalla on pakko sanoa että sen jälkeen kun uskaltauduin katsomaan itseäni peilistä ja myöntämään itselleni asioita, on kehitys itsensä kanssa ollut nousujohteinen. Toki edelleen tulee tilanteita, joissa ajaudun tiettyihin vanhoihin kaavoihin ja itken jälkikäteen, miksi näin, mutta se on osa prosessia. En tiedä siitä valmiiksi tulemisesta – tapahtuuko sitä koskaan, mutta ainakin siihen pyrin.

Tässä kohtaa en osaa teille enempää aiheesta jakaa. Periaatteessa jokainen jo mainitsemani toimintamalli oli itselleni itsessä tuttu eikä siinä mielessä tullut yllätyksiä, mutta nyt tälle kokonaisuudelle vaan löytyi selittävä termi. Sanana tuo läheisriippuvuus kuulostaa aika pelottavalta, että ymmärrän jos tuon ääneen myöntäminen voi olla monelle hankalaa… Itsekin alkuun jopa hieman kavahdin ja rehellisyyden nimissä kielsin, ”enhän minä”. Nyt kuitenkin hyväksyn. Ja siis termejähän nuo vain loppupeleissä ovat. Tärkeintä on keskittyä niihin seikkoihin, joita voi työstää ja mikäli läheisriippuvuus häiritsee arkipäiväistä elämää, tulisi sitä ehdottomasti hoitaa!

Millaisia ajatuksia teillä herää aiheesta? Löysikö kukaan itsestään yllättäen piirteitä, jotka viittaisivat läheisriippuvuuteen tai tiedättekö jo kenties siitä kärsivänne?

Kuvat: Iines Aaltonen

Kommentit (2)
  1. Luin tekstiäisi ja apua, se olisi voinut olla minun kirjoittamaa. Ja kuten sinä, en minäkään ole koskaan mieltänyt piirteitäni läheisriippuvaiseksi. Olen enemmän kuvitellut, että minua vain pelottaa asiat joita en voi kontrolloida (omassa tapauksessa siis muiden tunteet) ja että olen ylianalysoiva mitä tulee muiden käytökseen. MUTTA nyt tajusin, että ylianalysoinnin sijaa se on juuri tuota ”oma tunnetila on riippuvainen toisen tunnetilasta”. Ja nämä eivät tosiaan toistu kaikissa ihmissuhteissa (onneksi). En tiedä saiko tästä mitään selvää, mutta pakko vaan sanoa että iso kiitos tekstistä! Ehkäpä oma kehittymiseni asian suhteen nyt paranee, kun sain asialle enemmän selkeyttä.

    1. Hei Emmi! Ymmärrän täysin mitä meinaat, eli tosiaan tuo ”kaava” ei välttämättä toistu jokaisessa ihmissuhteessa, vaan ehkä niissä läheisimmissä. Omalla kohdallani tyypillisesti nimenomaan miessuhteissa.

      Eipä mitään, monesti se että asioille saa selityksen saattaa auttaa eteenpäin pääsemisessä. Tai näin ainakin olen itse ollut huomaavinani. 🙂 Rentouttavaa pääasiäistä sinne!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *