”Se blogi ei anna mulle enää mitään…”

Olen kirjoittanut blogia kymmenen vuoden ajan ja tuona aikana seurannut enemmän tai vähemmän aktiivisesti myös kollegoiden blogeja. Osaan nimetä liudan vaikuttajia, jotka ovat kirjoittaneet ainakin yhtä kauan kuin minä ja vain harva heistä kirjoittaa blogia enää päivittäin. Instagram on sen sijaan kanava, jossa suurin osa on aktiivisempia ja onhan sinne sisällön tuottaminen helpompaa. Vaikka moni varmasti edelleen vähättelee bloggaamista työnä, omasta kokemuksesta voin ainakin sanoa, kuinka bloggaaminen on huomattavasti raskaampaa kuin vaikka myymälässä työskentely. Sisällön tuottaminen blogiin ei ole raskasta fyysisesti, vaan nimenomaan henkisesti. Jatkuvasti tulisi olla ajan hermoilla, tuottaa raikasta, uudenlaista sisältöä ja tyydyttää seuraajien tarpeet. Niinä hetkinä, kun tuntuu ettei ole yhtään mitään annettavaa, tulisi silti olla edes jotain kerrottavaa.

”Se blogi ei anna mulle enää mitään…” on lause, joka on jäänyt mieleeni Jodelista – siis ajoilta, kun en ollut vielä poistanut kyseistä appia puhelimestani. Ja kyseessä oli tosiaan keskustelu blogistani. Olen tätä asiaa paljon miettinyt ja välillä kokenut huonommuutta siitä, etten vaan enää saa puristettua itsestäni blogin puolelle riittävästi, sillä blogi ei ole näinä päivinä päätyöni. Silloin, kun tämä oli tärkein tulonlähteeni, aikaa oli enemmän suunnitteluun, mutta nykyään menen enemmän fiilispohjalta. Olen myös kirjoittanut niin kauan, ettei liene kovin montaa aihetta, jota en ole koskaan käsitellyt ja useampia olen toistanut moneen otteeseen, sillä moni asia on ollut elämässäni läsnä pitkään. Silti itseäni (ja muitakin vaikuttajia) puolustaakseni ajattelen, kuinka blogi on monelle lifestylebloggaajalle kanava, joka elää oman elämän ja elämäntilanteiden mukana. Ei kaikkien elämä mene sillä syklillä, että ura, seurustelu, kihlat, lapset ja omakotitalo – eivätkä kaikki edes halua noista jokaista. Välillä kuitenkin mietin, onko tuo se jatkumo, jota ikään kuin odotetaan ja sitten, jos toisen elämä ei menekään tuolla kaavalla, se aiheuttaa ihmisissä närää?

Ajattelen myös niin, että samalla tavalla kuin jotkut ihmissuhteet, saattaa blogi kulkea matkassa mukana sen tietyn hetken verran, kunnes lukija kasvaa sisällöstä ylitse. Mehän luetaan sisältöä, joka meitä kiinnostaa ja seurataan usein vaikuttajia, joihin voidaan tavalla tai toisella samaistua. Sinä, joka olet lukenut blogiani silloin kymmenen vuotta sitten, olet saattanut jo ajat sitten huomata, etten ole kasvanut toivomaasi suuntaan ja olet lopettanut tekstieni lukemisen. Tai vastaavasti sinä, joka olet ajautunut blogiini silloin, kun aloin avaamaan enemmän henkilökohtaisuutta, olet saattanut kyllästyä minuun jo aika päiviä sitten. Mutta sehän on totuus, että ihmiset ovat loppupeleissä aika tylsiä ja tavallisia! Ei ainakaan minun elämässä tapahdu jatkuvasti jotain suurta ja ihmeellistä, vaan pitkälti elän myös tavallista arkea – tosin ihan hyvää sellaista. Ja edelleen minä kamppailen niiden samojen tunnelukkojen kanssa, joista olen kirjoittanut jo vuosia sitten ja saan itseni säännöllisesti kiinni siitä, etten kuuntele omaa jaksamista. Kannattaa myös aina huomioida, ettei kaikesta uudesta välttämättä halua kertoa julkisesti ennen kuin asiat ovat varmoja. Eli vaikka kulissien takana tapahtuisi, ei kaikki välttämättä päädy blogiin saakka.

 

Tekstini tarkoitus ei ole sanoa, etteikö sisältöäni saa arvostella kriittisesti, mutta toisinaan sitä toivoisi, että lukijat ymmärtäisivät kirjoittajat ihmisiksi. Elämä on pitkälti myös samojen asioiden toistamista ja sitä, että joku juttu saattaa olla elämässä läsnä vuosiakin. Monesti myös ikäiseni ovat niitä, jotka ajautuvat punnitsemaan elämäänsä kovemmin – osa ajautuu kriisiin, osa perustaa perheen. Ehkä hieman karrikoidusti sanottu, mutta monesti isoja muutoksia tapahtuu juuri meille kolmekymppisille. Varmasti tähän kaikkeen nopeaan kyllästymiseen vaikuttaa myös tämän ajan henki, joka on hektinen. Se, mikä oli eilen in, saattaa olla jo tänään out. Tämä näkyy aivan kaikessa ja toisaalta luulen, että aiheuttaa meissä sisäisesti ahdistusta, jonka emme välttämättä edes tiedosta johtuvan juuri tästä ilmiöstä?

Blogini ei siis anna jokaiselle jotakin ja se on puhdas fakta. En varmasti miellytä jokaista persoonallani – itse asiassa tuntuu, että jaan aika paljon mielipiteitä. Mielelläni tällä hetkellä kirjoitan ihmissuhteista ja tunnemaailman jutuista, mutta mikäli ne eivät kiinnosta, voin käyttää saman energian vaikka kauneus-, treeni- ja ruokajuttuihin. Eli käytännössä haluan muistuttaa myös siitä, kuinka sisällön ei todellakaan tarvitse olla tietynlaista, vaikka olen kieltämättä jo mainitsemaani suuntaan viime vuosina profiloitunut. Blogini on ollut hyvin pitkälti itselleni väylä kanavoida tunteita ja ajatuksia, eli käytännössä en ole puhunut kaikesta täällä jakamistani edes lähipiirin kanssa. Joskus on nimittäin helpompi purkaa tunteet tekstin muotoon ennen kuin puhuu niistä ääneen. Toisaalta välillä huomaan, etten mieti ihan loppuun saakka, että kirjoitan tosiaan tekstini kymmenille tuhansille kuukausittaisille kävijöille ja ihmiset ymmärtävät tekstejäni väärin. Sosiaalinen media on siinä mielessä jännä, kuinka se välillä hämää jopa meitä, jotka olemme täällä toimineen vuosikaudet!

Loppupeleissä näin kirjoittajan näkökulmasta on tärkeintä tehdä sitä, mikä tuntuu itsestä hyvältä. Yritän aina olla välittämättä, mutta en ole tunnetusti teflonia, joten se on välillä vähän vaikeaa ja otan asioita  turhan henkilökohtaisesti. Tämä ei edelleenkään tarkoita, etteikö minulle saisi antaa kritiikkiä, mutta kritiikin on toivottavaa olla sellaisessa muodossa, että voin ottaa sen kehittävänä. 🙂

Ja oikeastaan tämän postauksen myötä toivoisin risuja ja ruusuja, eli mitä blogiltani jatkossa toivotte ja mitkä taas ovat aiheita, jotka eivät kiinnosta sitten yhtään? Kommentteja on tullut viimeaikoina enemmän kuin hetkiin, joten kiitos niistäkin! 🙂

Kuvat: Pinja Tuominen

Kommentit (8)
  1. Milla / www.moonshapedlittlebox.fi
    26.2.2020, 10:19

    Onpa hyvä postaus, antaa ajattelemisen aihetta ja avaa vähän taustoja kirjoittamisen sekä jatkuvan luomisen taustalla. 🙂 Upeat kuvat, varsinkin ensimmäinen pysäytti! <3

    1. Kiitos, kiva kuulla että herätti ajatuksia…

      Ja niinpä. Tuo ei aina välttämättä näy lukijoille, etteivät tekstit aina synny tuosta noin vaan. Paljon on kiinni omasta fiiliksestä millaista tekstiä syntyy ja välillä tosiaan on erinomainen draivi päällä, kun taas tulee ajanjakso, että luovuus on nollassa.

      Kiitos! Oli kyllä upea lokaatio ja hyvä kuvaajakin matkassa. 🙂

  2. Tiedän, että on mahdoton olla teflonia, mutta onneksi sitä, kenen mielipide painaa voi harjoittaa (kuuntelin just tästä aiheesta eilen podcastin ja linkkaan sen sulle)
    Yksi anonyymi kommentoija versus lukijakuntasi. Meitä on iso joukko, jotka vaan eivät sano mitään (tai, noh, kommentoin välillä 😉 mutta tykkäävät lukea blogiasi. Pidän siitä, mihin suuntaan olet blogiasi lähivuosina vienyt. Vaatii rohkeutta olla kipeiden asioiden kanssa avoimena. Olet antanut paljon blogillesi ja se tekee siitä autenttisen. Arvostan!

    Kuuntelin juuri eilen lenkillä aivan loistavan podcastin, joka oli aiheesta Miksi ei kannata ottaa asioita henkilökohtaisesti (kenen mielipiteille ei kannata antaa painoarvoa). Se on psykoterapeutti Terri Colen, löytyy youtubesta ja soundcloudista ainakin. Linkkaan sulle tähän youtuben, jos aihe sattuisi kiinnostamaan 🙂 Sain uutta ajateltavaa, etenkin ihmisten tunteiden projisoinnista muihin. Se liittyy vahvasti ihmisten mielipiteiden laukomiseen.
    https://youtu.be/mtYN_PteuiY

    1. Niinpä. Tästä syystä pysyn poissa Jodelista myös jatkossa. 😉

      Ja olet oikeassa. Tosin onhan noita kommentoijia ollut useampia, mutta kuitenkin vain murto-osa siihen nähden, että blogiani lukee kuukausittain yli 30 k erillistä henkilöä.

      Ehkä tämä on myös jotain sellaista, että olen kipuillut itsekin sisällön kanssa ja sitten kun luen tuollaista palautetta, osuu se minuun erityisellä tavalla, koska en ole aina itsekään tyytyväinen sisältöön? Mutta tämä lienee useamman kirjoitustyötä (ja muidenkin) tekevän ”ongelma” – itsekriittisyys ja se, ettei todellakaan aina ole tyytyväinen ulosantiin ja haluaisi antaa enemmän, mutta resurssit eivät riitä. Välillä bloggaamisessa on ns. nousujohteisia kausia, kunnes taas tulee suvantovaihe. Enkä puhu tosiaan kävijämääristä, vaan sisällöstä. Välillä on todella hyvä draivi ja sitten taas ei ole draivia ollenkaan. Ja tämä sama meininki tosiaan ollut kaikki nämä kymmenen vuotta. Nykyään ehkä jopa aikaisempaa enemmän, sillä taso on kovempi ja itsekin tarkastelee itseään sen myötä kriittisemmin…

      Kiitos ihanasta palautteesta ja siitä, että jaksat aina kommentoida. 🙂 Sinulta olen saanut paljon myös ajattelemisen aihetta, sillä puhut suoraan ja rehellisesti. Muistaakseni olet joskus myös kyseenalaistanut tapaani ajatella, joka on oikeasti todella hyvä juttu! Osaat kuitenkin pukea palautteen aina rakentavaan muotoon, mitä arvostan äärimmäisen paljon. Ja hei kuuntelin tuon podcastin tuossa aamutoimien ohessa tänään! Todella hyvä ja mielenkiintoinen. Toimi hyvänä muistutuksena itselle. Pitääkin kuunnella hänen muitakin podeja. Kiitos siis vinkistä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *