Ikinä emme voi miellyttää jokaista

Täällä Balilla ollessani olen miettinyt sitä, kuinka usein olemme vääränlaisia muille. Liian laiha tai lihava, ylimielinen, hymyilet aivan liian vähän tai elämäntyylisi ei miellytä muita. Aina on jollain jotain jupistavaa ja ihmisillä on tapana noin muutenkin arvostella muiden elämää katsomatta itse peiliin. Ja siis en väitä olevani itse täydellinen, eli kyllä minäkin välillä sorrun arvostelemaan muiden tekemisiä – tosin en onneksi anonyymisti Jodelissa tai ympäriinsä juoruillen. Itse asiassa jos jokin ärsyttää, usein sanon sen toiselle suoraan tavalla tai toisella, kuuluuhan se tähän kaksosluonteeseeni. Veikkaan että etenkin pohjoismainen ihmisluonne on luontaisesti taipuvainen tällaiseen ”syntiin” ja monia muiden elämä kiinnostaa jopa enemmän kuin oma, valitettavasti.

Olen kohdannut elämäni aikana suhteellisen paljon arvostelua ja sitä, että minun oletetaan olevan jotain, mitä en ole. Milloin arvostelu on liittynyt ulkonäkööni, käytökseeni tai elämäntyyliini. Voin myöntää etten aina ole se kaikista stabiilein henkilö ja minussa asuu tulisieluisuutta. En ole aina se porukan hillityin vaikka suurimman osan ajasta ehkä olenkin aika rauhallinen ajattelija. Havainto, jonka olen tehnyt, on että usein tällaiset ihmiset aiheuttavat muissa närää. Jos jollain tavalla erotut joukosta tai sinut huomataan tullessasi tilaan, olet automaattisesti jotain, johon on oikeus arvostelua kohdistaa. On aivan sama, onko se sitten kaunis ulkonäkö tai vaikka kova ääni ja naurunremakka – tuollaiset elementit viestivät monelle jostain syystä jonkinlaista uhkaa, mikä taas tarkoittaa usealle sitä että tässä ihmisessä on pakko olla jotain pielessä. Eikä kyse siis ole todellakaan aina kateudesta, vaan yksinkertaisesti siitä että ihmiset jotka herättävät huomion, herättävät sitä niin hyvässä kuin pahassakin.

Nuorempana olin erityisen herkkä muiden arvostelulle, mutta iän myötä jonkinlainen kynnys ottaa itseensä on kasvanut. Vaikka olen ihmisenä välillä vähän turhankin herkkä enkä kykene suodattamaan aivan kaikkea toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, paljon olen kyllä karaistunut. En enää jää niin pitkäksi aikaa miettimään, miksi tuo ihminen ajattelee minusta noin tai yritä muuttaa hänen käsitystään paremmaksi. Jos joku on päättänyt että olen ylimielinen, niin se on hänen mielipiteensä. Se minkä olen oppinut, on että sitä on tosiaan aina vääränlainen jollekin. Jos kelpaan tälle ihmiselle, en kelpaa välttämättä tuolle seuraavalle. Jos elän elämääni miettien, mitä minusta ajatellaan tai millaisia fiiliksiä tekemiseni herättävät, menetän paljon. Oikeastaan tästä syystä tykkään säännöllisesti luopua jonkinlaisesta kontrollista ja olla paikoissa, joissa minua ei juuri kukaan tunne. Esimerkiksi täällä Balilla ollessa on ollut ihanan vapauttavaa se tietoisuus, ettei täällä ole tuttuja. Itseäni kiehtoo ehkä osittain nimenomaan tästä syystä matkustaminen ja uusiin paikkoihin meneminen, sillä siellä on aina mahdollisuus jollekin uudelle. On uusia ihmisiä, kulttuureja ja avarakatseisuutta kapean ajatusmaailman sijaan.

Tähän samaiseen aiheeseen liittyen on pakko mainita se, kuinka mietin muutama päivä sitten sitä, miksi ihmeessä joudun puolustelemaan muille valintojani? Miksi joudun oikeuttamaan jollekin sen että voin matkustaa Balille kaksi kertaa vuoden 2019 aikana vaikka viimeksi olen tehnyt sen kohta 11 vuotta sitten? Silti huomaan selitteleväni, sillä valintani on monen mielestä tuomittava. Ja jos sanon että olen 360 päivää vuodessa kasvissyöjä, lajittelen kaikki roskat, en omista autoa ja kuljen pyörällä tai julkisilla, se ei silti riitä tai olen maailman tuhoaja, sillä lennän – enkä muuten todellakaan kuukausittain kuten moni muu bloggaaja. Ja niin, tässä tullaan taas siihen, miksi edes vertaan itseäni tai tekemisiäni muihin tai muiden tekemisiin? Miksi minun tarvitsee puolustella tai argumentoida? Ei mielestäni tarvitse, sillä jokainen meistä päättää kuinka paljon tekee ympäristötekoja tai mitä tahansa tekoja. Vastuu on toki jokaisella, mutta emme voi vaatia muilta jotain sellaista, mitä itse teemme. Eli jos minä sanoisin etten enää ikinä tule lentämään, en voi vaatia muita toimimaan samoin. Minun vastuulla on ainoastaan se, mitä minä teen ja kannan sen omalla tunnollani, joka on muuten herkkä eikä todellakaan viis veisaa ympäristön tulevaisuudesta! Ajattelen sitä kyllä ja paljon, mutta en siitä huolimatta ole valmis luopumaan täysin matkustamisesta. Voi olla että olen sitten itsekäs, mutta tämä on minun elämä ja valintani.

Ylipäänsä koen että elämässä on tärkeää elää oman näköistä elämää eikä antaa liikaa muiden mielipiteiden vaikuttaa omaan tekemiseen. Jos elämme muiden mielipiteiden mukaan, todennäköisesti emme tee asioita joita haluaisimme tehdä. Olenkin tullut siihen lopputulemaan etten enää nykyään halua käyttää energiaani siihen että miettisin muiden mielipiteitä tai sitä, täytänkö heidän odotuksensa, vaan ennemmin mietin, täytänkö omat odotukseni elämältä? Mitä minä haluan tehdä, nähdä ja kokea? Mitkä ovat minun unelmia? Millainen ihminen haluan olla ja kenelle aikaani antaa? Jotenkin täällä Balilla on tämä asia jälleen erityisen vahvasti korostunut ja eilisen tarot-session jälkeen päätin, että tulevaisuuteni on todellakin valoisa ja voimakas juuri minulle. Aion elää tästä lähtien itselleni enkä kenellekään muulle, ihan sama mitä sinä tai joku muu siitä ajattelee.

Tällaisia ajatuksia tänään, voimaannuttavaa sunnuntaita!

Kuvat minusta: Iines Aaltonen

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *