Sinä et päätä kehen ihastut
Aihe on pyörinyt päässäni viime päivät, sillä ulkomaan matkallamme tapahtui jotain todella odottamatonta. En suunnitellut, osannut aavistaa tai millään tavalla ajatellut näin käyvän mutta kävipähän kuitenkin – minä nimittäin ihastuin. Ihastuin ihmiseen, jonka kanssa oleminen on täysin mahdotonta. Sillä ei ole oikeastaan väliä miksi se ei ole mahdollista mutta näin se kuitenkin menee – olemme vaan liian erilaisissa elämäntilanteissa. Tuo lyhyt hetki jäi lomamatkallemme ja se tulee olemaan ainoastaan osa historiaani eikä missään nimessä tulevaisuutta.
En ihastu helposti tai todellakaan kovin usein, varsinkaan ulkomaan matkoilla (!!). Oikeastaan olen ihmissuhteissa loppupeleissä aika pidättyväinen siihen saakka kunnes olen kovin varma siitä, mitä tunnen. Sitten on taas näitä satunnaisia tapauksia, jolloin vaan tunnet, että tuossa ihmisessä on jotain – sitä on vaikea selittää. Usein tuo tapahtuu tosiaan täysin yllättäen ja nimenomaan silloin, kun et odota yhtään mitään. Ihastuminen voi todella yllättää ja itsekin ymmärsin sen vahvuuden oikeastaan vasta Suomeen tultuani. Jälleen kerran jäin kuitenkin miettimään, että miksi näin kävi? Ihastuin taas kerran ihmiseen, jonka kanssa suhteen luominen olisi mahdotonta ja tiesin sen jo tapaamishetkellämme. Ilmeisesti itselleni on nimenomaan tyypillistä ihastua aina niihin ihmisiin, joiden kanssa parisuhteen luominen on täysin mahdotonta tai vähintäänkin hankalaa.
Olen miettinyt asiaa paljon viime päivinä ja vaikka omalla tavallani olenkin ollut kovin surullinen, toisaalta olen ollut iloinen siitä, että joku ihminen pystyi vaikuttamaan minuun tällä tavalla. Jossain kohtaa nimittäin mietin, että pystynkö enää koskaan ihastumaan saatikka tuntemaan ketään ihmistä kohtaan mitään sen enempää. Vaikka tällä tarinalla olikin lyhyt loppu, tieto siitä, että voin oikeasti tuntea jälleen aika vahvastikin, tuntuu todella hyvältä. Kaikki se ajatus siitä, että olisin nykyään muka niin kovin sitoutumiskammoinen tai vaikea ihminen näissä suhdejutuissa, onkin ehkä vaan lopulta omaa kuvitelmaa. Kun kohdalle osuu ihminen joka kolahtaa, kaikki tuo vaan unohtuu.
Ihminen ei päätä kehen ihastuu. Kun tunnet jotain kohtaan jotakin, silloin vaan tunnet. Tokikaan aina tunne ei ole välttämättä oikea ja sellainen, jota tulee kehittää tai vaalia eteenpäin mutta tunne on kuitenkin aina tunne. Siskoni muistutti asiaan liittyen viisaasti, että useimmiten myös tunnelukkomme tosiaan ohjaavat tunteitamme. Emme siis voi aina ajatella, että tämä tunne on se oikea, sillä se saattaa nimenomaan pohjautua menneisyydessä kehkeytyneisiin lukkoihin. Ei jokainen kohtaamamme ihminen johon ihastumme ole missään nimessä meille se oikea. Voi olla, että tuon ihmisen tehtävä on auttaa meitä ymmärtämään jotain elämästämme tai ehkä hänen on vaan tarkoitus vaikuttaa siihen pienen hetken tavalla tai toisella – joskus tuon merkityksen ymmärtää vasta myöhemmin.
Muistan tosiaan matkamme ikuisesti. Ehkä myöhemmin myös ymmärrän, mikä tarkoitus tällä lyhytkestoisella ihmissuhteella oli elämälleni – vai oliko se nimenomaan muistutus itselleni siitä, että kyllä, minä kykenen edelleen tuntemaan ja vieläpä vahvasti.
Onko moni muu kokenut vastaavaa? Ehkä kohdannut ihmissuhteita joiden on heti alkumetreillä tiennyt olevan täysin mahdottomia mutta joihin on sisältynyt vahvoja tunteita?
Kuvat: Taru / Edit: minä