Kun on rikki mutta ei osaa korjata itseään

Veikkaan, että jokunen teistäkin tietää miltä tuntuu, kun on rikki sisältä. Siihen eivät auta muiden tsemppaukset tai se, että koittaa motivoida itseään, sillä rikkinäisyys ei parannu sormia napsauttamalla tai edes omalla päätöksellä eheytyä. Ainakin minun elämässä tämä rikkinäisyys on möykky, joka on kasaantunut ja kasvanut kasvamistaan. Veikkaan, että kaikki johtuu siitä, että olen aina vaan painanut elämässäni eteenpäin ja ajatellut, kuinka olen vahva ja tulen kaikesta selviämään. Muistan elävästi kuinka olen jopa todennut, etten ole missään nimessä masentuvaa ihmistyyppiä. Nyt kuitenkin vasta tajuan, että ihminen ei itse päätä sitä, mitä sisimmässä tapahtuu. Toki voit aina yrittää esittää ulospäin iloista ja pärjäävää mutta itseään et voi silti loputtomiin huijata.

Minä olen tehnyt nimenomaan edellä mainittua – huijannut itseäni jo pitkään voimaan paremmin vaikka todellisuudessa näin ei ole ollut. Sisälläni on kymmeniä kysymyksiä, joihin haluan vastauksen. On arkoja asioita, joita on tapahtunut ja esimerkiksi parisuhteen jättämiä haavoja, joita ajattelemalla pintaani nousee suorastaan viha. Se, että nyt jatkaisin pakoilua ei ole enää vaihtoehto. Ymmärrän itsekin, että olen tällä hetkellä henkisesti loppu ja tarvitsen jonkun, joka voi yrittää minut korjata – tai antaa edes työkaluja siihen. Tavallaan en tiedä kuinka se on mahdollista mutta pakkohan siihen on jaksaa uskoa. Joskus se, että saat apua ongelmiisi ulkopuolelta, on parempi vaihtoehto kuin liian läheisten ihmisten kanssa asioista puhuminen. Vaikka ystävät ovat olemassa nimenomaan meitä varten, joskus taakkojaankin on helpompi jakaa jollekin, joka ei ole läheltämme – tai näin minä asian koen.

Meillä ihmisillä on erilaisia syitä, joiden vuoksi saatamme henkisesti särkyä. Yksikään ei ole toista syytä vähäpätöisempi, sillä jokainen meistä on yksilönsä ja kokee asiat omalla tavallaan. Toinen jaksaa ehkä kantaa niitä taakkoja sisällään pidempään kuin toinen mutta totuushan on se, että määräänsä enempää ihminen ei vaan jaksa – eikä muuten tarvitsekaan jaksaa. Joskus se, että vaan myöntää itselleen olevansa liian rikki kyetäkseen itse itsensä korjaamaan on rohkeutta. Myönnän, että minunkin olisi jo ajat sitten pitänyt käsitellä asioita muutenkin kuin omassa päässäni. Aina se, että tekee itse tuota työtä ei nimittäin ole se paras mahdollinen ratkaisu vaikka se ehkä siltä hetkessä tuntuisikin.

Lohdullista on kuitenkin tietää, että särkyminen on mahdollisuus. Sen kautta elämässämme tulee, mitä todennäköisimmin tapahtumaan muutosta jota ei tapahtuisi välttämättä ilman henkistä hajoamista. Vaikka se kuulostaakin hurjalta, on henkinen särkyminen aina mahdollisuus kasvuun ja johonkin uuteen – uuteen minuuteen ja sen löytämiseen. Jotenkin uskon, että ainakin omalla kohdallani rauhan tekeminen menneisyyden kanssa, sen läpi käyminen ja käsitteleminen ovat avaimet siihen, että voin aloittaa uusien ovien avaamisen. Tällä hetkellä, kun tuntuu, että olen lukossa jossain ahdistavassa ja koen jopa katkeruutta sen vuoksi, että minua on satutettu eikä minua ole sataprosenttisesti hyväksytty. Jos rehellisiä ollaan, se tuntuu oikeasti todella epäreilulta.

Myös se, että särkyminen kasvattaa omaa itsetuntemustani on asia, jonka ymmärrän jo nyt. Se, että olen käynyt läpi tätä omaa taisteluani jo jonkun aikaa sekä myöntänyt vihdoin etten voi hyvin, on itselleni avain kasvuun. Olen juuri nyt henkisesti täysin alasti eikä minua nolota myöntää, että olen rikki. Minulle on ihan sama vaikka nolaisin itseni sillä etten olekaan se vahva ja upea nainen joka selviää kaikesta. Osa miettii, ettei olisi ikinä minusta uskonut mutta ihan sama. En osaa korjata itseäni enkä häpeä sitä, että olen hakenut apua. Joskus on oikeasti vaan katsottava itseään peiliin ja myönnettävä, että minulla ei ole niitä vastauksia. Vaikka olenkin ihminen joka tutkii, miettii ja pohtii paljon, olen silti tilanteessa, jossa en osaa auttaa itseäni. En osaa kertoa itselleni vastauksia eikä Googlekaan niitä minulle löydä.

Toivon, että tämän prosessin kautta, jonka kohta aloitan voin tuoda myös teille jotain uutta. Odotan sitä, että löydän vastauksia ja mikä tärkeintä, voin eheytyä. En halua eheytyä vahvaksi vaan ennemminkin oppia ymmärtämään paremmin tapahtunutta ja itseäni. Jotenkin toivon, että tulevina vuosina voisin oppia pois varsinkin siitä ajatuksesta, että minun tulee olla vahva ja selviävä.

Voimaannuttavaa päivää jokaiselle! <3

Kuvat: Taru / Edit: minä