Miksi ihminen pettää?
Minun on jo muutaman viikon ajan pitänyt kirjoittaa blogiini pettämisestä. Aihe sinällään ei kosketa itseäni henkilökohtaisella tasolla mutta Temptation Islandia seuranneena olen kieltämättä ajautunut pettämistä jälleen viime aikoina pohtimaan. Itsehän en ole koskaan tullut petetyksi (ainakaan tietääkseni), joten siinä mielessä en osaa sanoa miltä se tuntuu. Ympärilläni olen kuitenkin pettämistä aika paljon nähnyt ja itselleni on ennemminkin ihme, jos kaksi ihmistä ovat uskollisia toisilleen eikä suhteen toinen osapuoli virittele mitään kumppaninsa selän takana. Kuulostaa varmasti karulta ja tiedän, että olen tosiaan ehkä tällä saraa nähnyt vähän liikaa. Tietyllä tapaa se, että on nähnyt liikaa ei ole hyvä juttu koska vaatii todella paljon, että itse pystyn uskomaan rehelliseen ja avoimeen parisuhteeseen jossa molemmat kunnioittavat toisiaan. Ei siinä, edelleen haluan siihen uskoa ja uskon etteivät kaikki petä mutta olen sydämeni suhteen erittäin varovainen.
Olen tosiaan nähnyt paljon pettämistä ja sitä, kuinka ihmiset antavat pettämisen anteeksi kerta toisensa jälkeen. Toisinaan pettämiseltä suljetaan silmät eikä haluta edes tietää, mitä kumppani touhuaa oman selän takana. Pelätään ehkä liikaa kohdata se totuus ja siksi eletään ulkopuolelle kulissielämää, johon ajan mittaan aletaan ehkä itsekin uskomaan. Mielestäni pahinta on silmien sulkeminen totuudelta ja se, että muut tietävät mutta sinä elät kuten et tietäisi. Tuo on toki suojautumiskeino, sillä onhan pettämisen kohtaaminen ja sen itselleen myöntäminen erittäin haavoittavaa. Se musertaa itsetunnon ja jättää erittäin syvät haavat sisimpään. Pahimmillaan pettäminen aiheuttaa ihmisessä myös riittämättömyyden tunnetta ja sitä, ettei koe itseään arvokkaaksi. Oma mielipiteeni on, että se on parisuhteessa pahinta mitä toiselle voi tehdä. Pettäminen vie suhteelta pohjan, eli luottamuksen johon terve ja hyvinvoiva parisuhde rakentuu.
Miksi ihmiset sitten pettävät? Varmasti iso osa meistä kun ei koskaan halua tulla petetyksi mutta saattaa silti ajautua pettämään kumppaniaan. Itse uskon siihen, että pettämistä ei ole helppo yksinkertaistaa. Olemassa voi olla niin paljon syitä ihan tottumuksesta lapsuudessa nähtyyn roolimalliin. Jos oma äiti tai isä on pettänyt, on usko yksiavioisuuteen varmasti aika minimaalinen. Joskus pettämään ajaudutaan ihastumisen myötä, jolloin järki katoaa hetkellisesti ja mennään ”lihan viettien” mukana. Vasta pettämisen jälkeen saatetaan ymmärtää, että nyt tuli tehtyä virhe. Olemassa on myös tietty ihmistyyppi joka pettää jatkuvasti. Tuollainen ihminen on katkaissut yhteyden tunteisiinsa ja ei koe esimerkiksi huonoa omaatuntoa tai vaikka tunne välillä pintaan nousisikin, se vaimennetaan äkkiä. Moni tunneyhteyden katkaissut ihminen saattaa tosiaan elää pettämisen kierteessä, johon on ehkä jäänyt jopa koukkuun. Uutuuden viehätys kiehtoo osaa eikä tunnetasolla kyetä luomaan pysyviä ihmissuhteita. Uskon myös siihen, että monissa tapauksissa parisuhteen ongelmat ajavat pettämään. Jos keskusteluyhteys toiseen ihmiseen on poikki eikä ongelmista kyetä puhumaan, saatetaan ”apua” hakea muualta ja monesti pettäminen saa ajatukset pois siitä omasta huonosta suhteesta. Jokunen ehkä ajattelee, että pettäminen saattaisi avata silmät sille, kuinka paljon omaa kumppaniaan rakastaa ja joskushan se toimiikin niin.
Suhtauduin aikaisemmin pettämiseen todella mustavalkoisesti. En oikeastaan kyennyt tarkastelemaan asiaa näin monelta näkökannalta kuin nykyään kykenen ja se voi toki olla niin hyvä kuin huonokin asia. Vaikka en edelleenkään hyväksy pettämistä enkä itse koskaan parisuhteessa ollessani ole pettämistä harkinnut, silti tietyllä tapaa ymmärrän paremmin ihmisyyttä ja sitä, että virheitä tehdään. Olenkin usein miettinyt kykenisinkö itse antamaan pettämisen anteeksi ja kun aikaisemmin olin sitä mieltä etten todellakaan vaan lähtisin saman tien – niin nykyään voisin kyllä harkita. Tietenkin asian taustat vaikuttavat siihen suhtautumistapaan mutta jos toista rakastaa enemmän kuin mitään ja toinen osoittaisi syvää katumusta, saattaisin antaa kerran anteeksi. Toisaalta en ole varma, pystyisikö tuollaista unohtamaan. Pettäminen saattaisi jäädä takaraivoon luottamuspulan ja varsinkin, kun itsellänikin on tietynlaista riittämättömyyden tunnelukkoa siellä taustalla, saattaisi seurata paljon ongelmia joihin parisuhde ehkä kaatuisikin. Mutta mustavalkoinen en enää nykyään ole, sillä jotenkin vaan ymmärrän paremmin ihmisyyttä ja sitä, että jokainen meistä tekee virheitä.
Nykyään pettäminen on tehty myös erittäin helpoksi. Sosiaalisessa mediassa voit lähestyä ihmisiä helpommin ja tuota kautta saatetaan ajautua pettämisen polulle herkemmin. Uskon myös siihen, että nykyinen elämänmeno ja se, että ihmisillä on jatkuva tarve elää muutoksessa jämähtämättä paikoilleen ajaa myöskin pettämään. Kaikki pysyvä koetaan tylsänä ja ahdistava, jonka myötä kertakäyttöisyys on lisääntynyt ihmissuhteissakin. Toisaalta taas ihmiset ovat enemmän haavoilla kuin koskaan. Itse en usko, että pettäminen voisi koskaan olla se oikea vaihtoehto, vaan se on mielestäni aina se heikoin ja säälittävin tapa toimia. Pettäminen satuttaa aina vähintäänkin yhtä ihmistä – eli sitä kumppania ja usein se rikkoo jotain sellaista, jota voi olla vaikea enää sen jälkeen uudelleen rakentaa.
Kuten tosiaan jo tuossa aikaisemmin mainittu, helppoja ja yksinkertaisia asioitahan nämä eivät ole. Harva asia elämässä on mustavalkoinen ja siksi ulkopuolisten ihmisten kauhistelut tai ihmettelyt eivät varmasti auta asiaa. On pitkälti kyse myös ihmisten moraalista ja arvoista, jotka nekin ovat meille monella niin kovin erilaiset.
Mitä ajatuksia pettäminen teissä herättää? Oletteko ehkä kohdanneet sitä itse tai nähneet lähipiirissänne?
Kuvat: Iines / edit: minä