Bloggaamisen pinnallisuudesta

Asukuvia, selfieitä ja vielä vähän lisää kuvia itsestä blogissa, Instagramissa, Instagramin storiesissa… Bloggaajan työn yksi iso osuus on olla kuvattavana ja kuvata kaikkea mahdollista – myös itseään. Tietenkin on olemassa kasvottomia ruoka- ja sisustusblogejakin mutta jos puhutaan blogista, jolla on ns. kasvot, ovat nuo kasvot suhteellisen usein blogin ja muiden somekanavien kuvituksessa mukana. Vaikka olenkin aina pitänyt kuvattavana olemisesta, kyllä välillä mietin miltä tällainen määrä omakuvia muiden silmään näyttää? Ajattelevatko ihmiset automaattisesti että työni on todella pinnallista ja merkityksetöntä? Miettivätkö he mielessään, että mahdan olla itsekeskeinen ja itserakas narsisti?

Olen kirjoittanut blogia yli kahdeksan vuotta, josta jo 1,5 vuotta työkseni. Tuohon aikaan on mahtunut muutama selfie ja asukuvakin. Se että kasvoni näkyvät blogini kuvituksessa tekee minusta omalla tavallaan samaistuttavan ja tuo minut lähemmäs teitä. Jos ja kun itse luen muiden blogeja, on minulle tärkeää että blogin kuvituksessa näkyy itse bloggaaja – ellei jokaisessa tekstissä, niin ainakin joka toisessa. Mielestäni sillä on suuri merkitys ja itsehän siis tykkään katsella ihmisiä. En siksi että olisin pinnallinen tai haluaisin syynätä heidän vaatteensa päästä varpaisiin, vaan saadakseni blogista enemmän irti. Kasvoton blogi on huomattavasti mielenkiinnottomampi kuin kasvollinen – tai näin ainakin minun mielestäni. Tästä syystä olen itsekin esillä somekanavissani omilla kasvoillani ja paljon. Jotta ihmiset pystyisivät samaistumaan minuun paremmin ja jotta he voisivat saada teksteistänikin enemmän irti.

Itse asiassa nimenomaan tuo viimeinen lause on se, joka kiteyttää aika hyvin sen miksi blogia tänä päivänä kirjoitan. En haaliakseni kehuja ulkonäöstäni vaan voidakseni inspiroida, hauskuuttaa ja vertaistukea ihmisiä. Pyrin pitämään sisällön monipuolisena sekoituksena noita kolmea mutta ehkä tärkeimmäksi asiaksi koen sen, että teen jotain merkityksekästä. Okei, verrattuna aikaisempaan työhöni hoitoalalla bloggaaminen on monen mielestä varmasti sata kertaa tyhjänpäiväisempää mutta silti koen, että jos voin kirjoittamalla ulos antaa itsestäni jotain sellaista, josta ihmiset saavat jotain hyvää elämäänsä, miksi en sitä tekisi? Kaikki työ ei ole samalla tavalla merkityksekästä eli vaikka en pelastaisi henkiä, ei se silti tarkoita että tekemäni työ olisi turhaa. Bloggaaminen ja työ sosiaalisen median parissa mielletään niin herkästi pinnalliseksi ja arvottomaksi, vaikka ihan oikeasti moni ihminen saa bloggaajien tekstien kautta elämäänsä paljon! Itse tiedän tämän niistä lukuisista viesteistä ja kommenteista joita olen teiltä saanut, ettei tekemäni työ vaan ole tyhjää ja turhaa. Vaikka välillä höpötänkin kauneudesta ja muusta niin kovin katoavaisesta, kyllä silti blogini selkäranka ovat ne syvällisemmät aiheet ja ajatukset.

Itse näen asian niin että julkisuuden tavoittelu ja pelkkä seuraajien haaliminen tässä duunissa näkyy kilometrien päähän. Jos et tavoittele muuta kuin suurta tilipussia muiden ihmisten kustannuksella, ei se tie vie kovin pitkälle. Koen että nimenomaan tuollaisista blogeista paistaa lukijoillekin se tyhjyys ja mitäänsanomattomuus. Ja tietenkin aina joukossa on myös hyvin pinnallisia blogejakin. Osa on sitä tarkoituksella, osa tarkoituksettomasti. Silti itse koen etten voisi koskaan määritellä ketään ihmistä pinnalliseksi pelkän blogin tai Instagramin perusteella. Vaikka kuvitus olisikin laukuilla prässäilyä, kuka tietää totuuden? Osalla ihmisistä on yksinkertaisesti tarve näyttää ulospäin elämänsä parhaat puolet kun taas toiset rohkenee olla julkisesti muutakin. Itse koen ettei minulla ole oikeutta arvostella muiden bloggaajien pinnallisuutta, sillä en todellakaan tiedä koko totuutta. Tiedän vaan sen mitä olen, teen ja mihin haluan somekanavieni avulla pyrkiä.

Paljon on edelleen olemassa stereotypioita mutta uskon että pikkuhiljaa nekin musertuvat kun työ sosiaalisen median parissa tulee lisääntymään. Bloggaaminen on yhä tunnetumpaa ja ihmisillä herää siitä muitakin ajatuksia kuin itsensä kuvaaminen ja tyhjänpäiväisyys. Toki me bloggaajat voimme myös itse pyrkiä noihin mielikuviin vaikuttamaan tuottamalla sisältöä, josta huokuu aitous ja persoona blogin takaa. Myös työn laatu on se jonka kautta voimme pyrkiä muuttamaan noita pinttyneitä mielikuvia. Samalla tavalla kuin mikä tahansa uusi ala vaatii pientä totuttelua tullakseen julki positiivisemmassa valossa, sama pätee blogimaailmaankin. Suomalaiset ovat aina olleet epäilevää kansaa ja hyvin vaatimattomia. Ymmärrän jo tämänkin puitteissa sen että itseään esiin puskevat nuoret tyypit nähdään nimenomaan ahdistavan itsekeskeisinä. Kaikki vaatiikin totuttelua ja siksi myös itse toivon, että bloggaajat ovat yhä ylpeämpiä tekemästään työtä eivätkä ainakaan vähättele sitä.

Miten te koette blogit ja bloggaajat? Mietittekö työn sosiaalisen median parissa jotenkin erityisen merkityksettömäksi ja turhanpäiväiseksi? Olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksianne aiheen tiimoilta…

 

Kuvat: Iines / edit: minä