Voiko tiedostava ajattelu olla haitaksi?

Olen viime aikoina huomannut, että kiinnitän aivan erityisen paljon huomiota kaikkeen ympärilläni sekä itsessäni tapahtuvaan. Opin terapiassa hakemaan asioille ja tuntemuksille syitä – miettimään, mistä tämä tai tuo johtuu? Miksi tunnen juuri nyt näin tai noin, miksi toinen henkilö käyttäytyy kuten käyttäytyy? Halusin vastauksia ja niitä myös sain. Tiedostan tällä hetkellä, että välillä jopa yliajattelen ja analysoin. Tämä johtunee pitkälti siitä, että olen tosiaan prosessoinut asioita itseni kanssa sen verran paljon ja vaikka olen perus luonteeltani tunteellinen, olen samaan aikaan myös analyyttinen. Jo aikaisemmin kaipasin selityksiä ja ymmärrystä, mutta en osannut tulkita samalla tavalla ihmisiä kuin nyt taas osaan. Terapia on antanut paljon avaimia ihmisten lukemiseen, kuten myös kirjallisuuden, lehtiartikkeleiden sekä muiden itsetutkiskeluun tähtäävien tekstien tutkiminen. Kun vielä pari vuotta sitten en tiennyt mitään tunnelukoista, kiintymyssuhdemallista saatikka menneisyyden konkreettisista vaikutuksista nykyisyyteen, nyt tiedän – kenties jopa vähän liikaakin? Välillä mietin, eihän tämä kaikki tietoisuus vaan vie minulta kykyä nauttia elämästä täysillä, elää hetkessä ilman jatkuvaa analysointia ja ajattelua? Vähän samalla tavalla kuin tiedostavuus ravinnon suhteen saattaa viedä suhdetta ruokaan pois nautinnollisesta, tai hyvinvoinnin ylikorostaminen viedä pois aidosta hyvinvoinnista.

Vaikka asioiden tiedostaminen ja ymmärrys tuo monella tavalla meille helpotusta, se voi pahimmillaan viedä pois kyvyn nauttia hetkessä olemisesta ja elämisestä. Liiallinen ajattelu kerää myös huolta ja täten aiheuttaa meissä murhetta, joka on useimmiten vallan turhaa. On asioita joihin pystymme vaikuttamaan, mutta on myös paljon asioita, joihin emme pysty vaikuttamaan. Elämä on riskien ottamista ja siihen kuuluu myös tunne siitä, ettei kaikki ole omissa käsissä. Monelle tämän tunteen sietäminen on vaikeaa, sillä sitä haluaisi ohjailla elämäänsä juuri siihen suuntaan, johon itse haluaa sen menevän. En nyt sano ettenkö kykenisi elämään hetkessä tai ajattelisin jatkuvasti kaikesta kaikkea, mutta kyllä kiinnitän välillä ehkä liikaakin huomiota kanssaihmisiin ja heidän käytökseensä. Samalla tavalla kiinnitän huomiota omiin tunteisiin ja siihen, miten reagoin asioihin. Vaikka tämän taidon oppiminen ja tietoisuuden lisääntyminen on kypsyttänyt minua ihmisenä aivan mielettömän paljon, toivon ettei se vie minulta kykyä olla välillä vähän naiivi, hyväuskoinen ja huoleton.

Veikkaan että tällainen vaihe on aika luonnollinen osa terapiaprosessin päättymistä. Kun olen saanut paljon työkaluja, infoa ja kykyä käsitellä, olen kenties aika herkillä analysoimaan itseäni sekä muita? Haen selityksiä, syitä ja vastauksia ikään kuin alitajuisesti koska ajattelen, että näiden työkalujen avulla elämäni on optimaalisesti parempaa. Se miksi lopetin terapian puolen vuoden jälkeen, johtuu osittain juuri tästä. Minulle tuli ikään kuin tunne siitä, että olen sen verran nuori vielä ja siksi haluan elää – katsoa mitä tapahtuu. Vaikka vastauksien saaminen helpotti olemista ja elämistäni aivan suunnattomasti, samaan aikaan aloin pelkäämään mihin liiallinen prosessointi ja vanhojen asioiden pyörittely minut veisi? Herkkänä ihmisenä spekuloin terapiakäyntien jälkeen asioita useita päiviä ja vaikka koinkin helpotuksen tunteita, huomasin myös ajattelevani vähän liikaa. Edelleen pidän terapiaa yhtenä merkittävimmistä asioista, joiden avulla olen tässä, missä nyt olen, mutta silti haluan korostaa että joskus ylianalysointikin voi olla huonosta. Se saattaa viedä meiltä kyvyn elää rennosti, huolettomasti ja spontaanisti. Aina ei ole hyvä olla otteessa, tiedostava ja perillä kaikesta, vaan joskus voi olla hyvä ihan vaan heittäytyä, tuudittautua ja antaa mennä!

Farkut second hand / Paita Lindex (vanha) / Takki Fida / Baskeri UFF

Huomaan että jollain tavalla myös pelkään pettymyksiä, särkymistä sekä elämän mahdollisia vastoinkäymisiä. Haluaisin tehdä valintani niin, etten joudu enää koskaan kärsimään. Kun on käynyt pohjalla, sitä tuskin kovin herkästi sinne enää uudestaan halajaa. Elämää ei kuitenkaan voi ennustaa eikä negatiivisia asioita suoranaisesti varoa. Toki voimme olla varovaisempia sen suhteen, millaisia ihmisiä elämään päästämme tai keiden annamme meihin vaikuttaa, mutta loppupeleissä elämä on riskien ottamista niin hyvässä kuin pahassakin. Vaikka kuinka yliajattelisimme, emme silti välttämättä kykene estämään tapahtumien kulkua. Ja jopa päinvastoin – yliajattelu saattaa viedä meiltä kyvyn nauttia hetkestä tai uskoa ihmisistä hyvää. Turhaan elämässä ei siis puhuta eteenpäin menemisestä ja siitä, että tulisi elää nykyhetkessä eikä menneisyydessä. Toki menneisyys vaikuttaa meihin lopun elämää tavalla tai toisella, mutta menneisyys ei kuitenkaan ole nykyisyys. Se ei määrittele tätä hetkeä tai sitä, miten asiat tänä päivänä tulevat menemään.

Joskus jotkut asiat saavat ajatuksissamme aivan liikaa huomiota ja tähän olen opetellut itse havahtumaan. Kun havahdun siihen, että jokin asia kiertää kehää päässäni, lähden treenaamaan, siivoan, alan leipomaan, soitan ystävälle tai yksinkertaisesti kirjoitan ajatukseni konkreettisesti paperille, josta sitten luen ne ikään kuin ulkopuolisen silmin. Usein huomaan että ulkoistaessani asian näen sen eri perspektiivistä, mikä saattaa toimia liiallisen ajattelun katkaisijana. Usein myös puhutaan että oma mieli on se pahin vihollinen, jonka muuten allekirjoitan. Oma mieli on se, jossa moni asia saa aivan liian suuret mittasuhteet tai mieli voi toimia jopa valheellisen todellisuuden luojana. Siispä vastauksena otsikon kysymykseen; uskon että tiedostava ajattelu voi olla myös haitaksi, mikäli se estää meitä elämästä – siis aidosti elämästä.

Mietittekö tai analysoitteko te koskaan asioita, itseänne tai ympäristöänne liikaa? 

Kuvat: Iines / edit: minä