Ajaako paine parempiin suorituksiin?

Näin eilen muutamaa ystävääni pitkästä aikaa. Keskustelimme siinä viinilasillisen äärellä elämän uusista tuulista ja haasteista, kuten työpaikoista ja esimerkiksi nykypäivän työnhaku prosesseista. Mikäli haet yhtään korkeampaa virkaa, ovat testit aikamoiset vaikeista matemaattisista tehtävistä psykologisiin testeihin. Samassa yhteydessä keskustelimme paineensietokyvystä ja ystäväni totesi toimivansa hyvin työelämän paineen alla – ikään kuin puskevansa parempiin suorituksiin, mikäli mukana on hieman ulkoa tulevaa painetta. Samassa mietin itsekseni, miten erilainen olen. Vaikka siedän ulkoa päin tulevaa painetta sopivissa määrin, sellainen äärimmäinen puristus saa minut hyvin nopeasti lamaantumaan. Olenkin tehokkaimmilani silloin, kun kukaan ei hiillosta taustalla tai deadline pauku muutaman tunnin päässä. Mikäli asioita on liikaa samaan aikaan pöydällä ja deadline kolkuttelee, ahdistun, stressaannun ja muutun kireäksi. Omassa työssäni kun on ylipäänsä hyvin vähän sellaista rutiininomaista toimintaa, jota voisi vaan suorittaa liukuhihnalta. Melkein kaikki tekeminen vaatii keskittymistä, jonkinlaista suunnittelua ja itse työprosessissa on aina useampia vaiheita. Jos näitä vaiheita joutuu suorittamaan äärimmäisessä kiireessä tai paineessa, todennäköisesti työn laatu heikkenee ja se puolestaan tekee minusta tyytymättömän. Haluan olla tyytyväinen kaikkeen, mitä teen ja voida seistä aina työni takana.

Se, miten ihmiset toimivat stressaavissa tilanteissa, on pitkälti kiinni synnynnäisistä ominaisuuksista, kuten temperamentista. Sama tilanne esimerkiksi työelämässä saattaa aiheuttaa meissä niin erilaisia reaktioita ahdistuksesta ja paniikista innostuneisuuteen. Toiset rakastavat sitä kun pieni paine kolkuttelee takaraivossa ja se tuo tekemiseen sopivasti draivia. Samaan aikaan joku toinen saa vastaavassa tilanteessa päänsäryn ja aivot menevät blokkiin. Toimimme niin eri tavoin – osittain ihan vaan sen geeniperimän vuoksi, mutta uskon tähän vaikuttavan paljon myös sen, miten on opetellut sietämään stressaavia tilanteita. Joskus huonoa stressinsietokykyä voi harjoittaa, sillä ihminen on loppupeleissä hyvin sopeutuvainen. Toisaalta terveellisyydestä ei varmasti voida enää siinä kohtaa puhua, jos stressi pitkittyy ja se on jatkuvaa. Vaikka paine motivoisi, on se useimmiten pitkällä tähtäimellä keholle haitallista. Lyhytaikaista stressiähän elimistö sietää suhteellisen hyvin, sillä keho suojaa itse itseään, mutta jos stressi pitkittyy, saattaa se aiheuttaa jopa terveysongelmia.

Itsehän olen noin yleisesti laajemman kokonaiskuvan ihminen, eli näen niiden pienien yksityiskohtien yli kauemmas. Moni varmasti sanoisi minun olevan ihanan lungi, mitä tulee työn tekemiseen ja paineiden sietämiseen. Harvoin näytän ulospäin stressiäni ja muistan sen, miten minua kehuttiin toimistotyössä nimenomaan sen vuoksi, etten koskaan näyttänyt asiakkaille hermostuneisuuttani haastavissa tilanteissa. Eli vaikka sisälläni kuohuisi, osaan työelämässä näyttää ulospäin seesteiseltä. Ja siis tämähän ei tosiaan ole se todellinen luonteeni, sillä olen vapaalla täysin päinvastainen – temperamenttinen ja kärsimätön, enkä pelkää puuttua epäkohtiin kovinkaan sanankääntein. Työelämässä olen aina hyvin stabiili ja ikään kuin jonkinlaisessa työroolissa. Toki nykyinen päätyöni olen minä itse ja kädenjälkeni, joten aivan samalla tavalla se ei nykyisyyteen kyllä enää päde, mutta silloin kun työskentelen vieraalle, en missään nimessä näytä stressiäni, vaan otan aina vastaan kaikki työtehtävät, jotka minulle annetaan ja olen myös kiireen keskellä rauhallinen. Todellisuudessa en kuitenkaan millään tavalla nauti paineesta tai saa siitä kiksejä – toki kaikesta aina suoriudun, mutta en nauti siitä stressin tunteesta, joka kehoon tulee silloin kun deadline paukkuu ja olisi sata asiaa samaan aikaan tehtävänä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö pitäisi haasteista ja kaipaisi jatkuvasti jotain uutta sekä innostavaa. Työni parhaita puolia ovatkin vaihtelevuus sekä monipuolisuus. Kyllästyn hyvin nopeasti, mikäli työ on samanlaista rutiinia päivästä toiseen, jonka vuoksi siinä on oltava sopivasti myös haastetta.

Näkisin tässä kohtaa tärkeäksi sen että jokainen pyrkii hakeutumaan alalle, jossa kykenee tuomaan parhaat puolensa esiin. Itse olen paras kaikessa luovassa, innovatiivisessa ja omaehtoisessa työskentelyssä, jossa saan suunnitella työn toteutuksen itse ja nimenomaan luoda lopputuloksen omalla tyylillä. Kaikkien meistä ei tarvitse tähdätä stressaavaan esimies-asemaan, vaan aina tulisi pyrkiä löytämään se oma sisäinen palo ja intohimo tekemiseen! Vaikka kova paineensietokyky on työelämässä yleisesti hyvin arvostettu piirre, en usko siihen että heikommalla sietokyvyllä varusteltu ei voisi menestyä omassa tekemisessään. Kaikki hyvä tulos ei nimittäin tapahdu hektisessä työtahdissa, vaan se hyvää jälkeä saa aikaan myös rauhallisemmalla vauhdilla. Ja usein luova tekeminen on juuri sellaista, että se saattaa vaatia aikaa. Inspiraatiota ei saa aina sormia napsauttamalla on-asemaan, vaan silloin tehdään kun inspiraatio iskee! Näkisin kuitenkin että monenlaisia ihmisiä tarvitaan työelämässä ja erilaiset vahvuudet voivat parhaimmillaan jopa tukea toisiaan työyhteisössä. Jos kaikki olisimme samanlaisia, millainen olisi lopputulos?

Olisi mielenkiintoista tietää, millaisia työntekijöitä te olette? Ajaako työelämän paine ja ulkoa tuleva puristus teitä parempiin suorituksiin, vai ahdistutteko liiallisesta paineesta?

Kuvat: Iines