Välillä kiroan herkkyyttäni
Vaikka olen pyrkinyt näkemään herkkyyden vahvuutena elämässäni, on välillä ajanjaksoja kun kiroan sen alimpaan maailman kolkkaan. Toisinaan nimittäin ärsyttää olla herkkä ja tämän vuoksi tuntea paljon sellaista tunnetta, jota vähemmän herkkä ei tiedä olevan olemassakaan. Otan elämän vastamäet aina niin raskaasti ja kärsin erittäin paljon jos joku kohtelee minua huonosti tai joudun ihmisiin pettymään. En osaa kunnolla priorisoida asioita, eli laittaa ongelmia syrjään, vaan silloin kun on vaikeaa, on koko elämä yhtä kaaosta ja selviytymistaistelua päivästä toiseen. Toisinaan kadehdin ihmisiä, jotka ovat vähemmän tuntevia tai mahdollisesti tunteensa kuolettaneet, sillä eivät he kiinny samalla tavalla ja sen seurauksena joudu myöskään pettymään. Sellainen kylmempi asenne elämään ja ihmissuhteisiin toimii mitä ilmeisemmin huomattavasti paremmin, kuin tunteva ja paljon toisille antava. Uskokaa tai älkää – vaikka en itse halua enää koskaan ajautua tuollaiseen yhteydettömään tilaan, kyllä viime aikoina olen miettinyt, miten paska vaihtoehto tämä herkän taival on. Vaikka olen samaan aikaan vahva ihminen, enkä mikään ovimatto tai muiden alistettavissa, en ole siinä mielessä vahva että kykenisin käsittelemään tunteeni rationaalisesti. Herkän tunnemaailma on pahimmillaan aikamoinen kaaos, jota ei edes järjellä tasapainoteta.
Olen myös huomannut, miten vähän herkkyyttä arvostetaan. Tänä päivänä tulisi olla kova, pystyvä ja jatkuvasti eteenpäin suuntaava, eikä tunteilleen saisi antaa liikaa sijaa elämässä. Mitä nopeammin vaikeista asioista voittajana selviät, sitä ihailtavampi persoona olet. Koen myös hyvin usein ihmissuhteissa, ettei herkkyyttä oikein ymmärretä ja vaikka selittäisit toiselle juurta jaksain, miltä sinusta tuntuu, näet toisen kasvoilta, ettei hän sinua todellisuudessa ymmärrä vaikka sanoisi ymmärtävänsä. Tämän huomaa viimeistään toisen toimintatavoista, jotka ovat täysin ristiriidassa sen ymmärryksen kanssa. Eli tällä ikää voin jo todeta, ettei herkkää ihmistä kykene koskaan täysin ymmärtämään kuin toinen herkkä. Enkä siis millään tavalla korosta tässä omaa paremmuuttani, sillä en itsekään kykene ymmärtämään aina muita, vaikka kuinka yrittäisin. Ihmisen on ehkä noin yleisesti hankalaa kokea sataprosenttista ymmärrystä toista kohtaan, jos ei ole itse vastaavaa kokenut tai läpikäynyt. Huomaankin elämässäni, kuinka parhaiten minua ymmärtää ne ihmiset, joissa on samanlaista herkkyyttä kuin minussa. Herkän on helpompi ymmärtää toista herkkää ja aistia toisen tunnemaailma. On mielestäni kyse myös empatiakyvystä, eli kyvystä asettua toisen asemaan. Toiset ovat hyvin empaattisia, eli osaavat lohduttaa, tukea ja tsempata, kun taas toisilla ei ole tuota taitoa.
Välillä herkkyyden kanssa eläminen on kyllä oikeaa trapetsitaitelua ja tulee hetkiä kun toivoisi olevansa jotain vallan muuta. Nuorempana olin huomattavasti kovempi, sillä kovetin itseäni ja halusin piilottaa herkkyyteni ihmisiltä. Tuo ei kuitenkaan ole tyydyttävä vaihtoehto, sillä herkkä kärsii todella paljon silloin jos hän piilottaa tärkeän osan itsestään. Eli muistan, miten tuo aiheutti itselleni sisimmässä pahoinvointia enkä ollut onnellinen, vaikka olin näennäisesti ja muiden silmissä kovempi. Onnellisuus lähteekin itsensä hyväksymisestä ja siitä, että uskaltaa olla aidosti sitä mitä on. Itse en valitettavasti ole aina sinut herkkyyteni kanssa ja siksi tuon piirteeni kanssa välillä taistelen. Haaveilen toisinaan simppelistä ja helposta ajatusmaailmasta, joka ei mieti asioita niin tunnelähtöisesti tai syvällisesti. Elämä on huomattavasti helpompaa jos asiat miettii yksinkertaisella tavalla, mutta onko sekään sitten se, mitä todellisuudessa haluan? -Ei ole. Loppupeleissä näen syvällisen tavan nähdä maailman voimavarana ja rikkautena. Kun ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa maailmankuvaansa ja tietää heidän arvostavan sinua sellaisena kuin olet, on se upeaa. Toisinaan kuitenkin ne täysin väärät ihmiset saavat salakavalasti näkemään itsensä ja oman herkkyytensä negatiivisessa valossa. Herkkänä tuollainenkin on hankalaa lakaista maton alle ja se voi jäädä pyörimään mieleen pitkäksikin aikaa.
Veikkaan että moni herkkä voi samaistua tekstiini ja osa taas ehkä miettii, mitä ihmettä kelailen tällaisia asioita? Niin – välillä toivoisin etten kelailisi, mutta minkä sitä itselleen voi? Kun ajatusmaailmassa on paljon kaikenlaista, ei sitä ole helppoa tuosta noin vain saada off-asentoon. Ja herkkä ihminen ottaa aina kaiken raskaammin kuin vähemmän herkkä. Tämä nykymaailma ei mielestäni olekaan suoranaisesti herkkien paikka. Täällä eläminen vaatii usein paljon enemmän meiltä kuin heiltä, jotka ovat tunnemaailmaltaan yksinkertaisempia.
Heräsikö ajatuksia? Koetteko te muut herkät toisinaan hankaluutta herkkyytenne kanssa ja miten olette opetelleet herkkyyden sietämistä?