Tylsä aikuisuus – mietteitä syntymäpäivän kynnyksellä

Ajattelin nuorempana, etten koskaan halua kasvaa tylsäksi aikuiseksi – sellaiseksi, joka menee nukkumaan päivittäin tiettyyn aikaan, omaa rutiineja, ei heitä huumoria tai hassuttele ja on liian tietoinen kaikesta, mitä tekee. Aikuiset ovat hillittyjä ja hallittuja. He eivät mokaile, heittäydy tai tee mitään ”tyhmää”. Tällainen oli aikanaan mielikuvani siitä, mitä on aikuisuus. Myös aikuismaiset käyttäytymismallit, joita aikanaan katsoin omissa vanhemmissani kauhulla, ovat pikkuhiljaa hiipineet elämääni ja osaksi minua – ei tokikaan jokainen niistä, mutta kyllä minussa on paljon samaa kuin vanhemmissani. Eikä tämä ole missään nimessä huono asia, sillä oikein mielelläni olen elämässä rauhoittunut ja saanut siihen tasapainoa. Nuorempana elämäni oli jatkuvaa irrallisuutta, etsimistä ja pitkälti hyvin tapahtumarikasta, eikä aina pelkästään hyvällä tavalla. Olin pitkään aika hukassa enkä oikein löytänyt omaa suuntaa. Koskaan minulle ei ollut selkeää, mitä haluan aikuisena tehdä esimerkiksi työkseni, jonka vuoksi seilasin. Omalla tavallaan myös pelkäsin sitä, että löydän sen oman jutun ja jämähdän. Pelkäsin rutiineja ja siksi niitä vastaan kapinoin. Halusin elämältä paljon enemmän – en sitä, mitä ehkä kuuluisi haluta, vaan jotain vallan muuta, jota en kuitenkaan löytänyt niistä paikoista, joista etsin.

Olihan elämäni aika tapahtumarikasta, kun olin 20-25 -vuotias, pakko myöntää. Seurustelun myötä rauhoituin aika paljon ja sen jälkeen on ollut monenlaisia ajanjaksoja, mutta aikuisuus on tullut jäädäkseen. Tällä tarkoitan sitä, että nautin tietyistä aikuisten asioista, kuten omasta ajasta, ihan vaan tylsästi ruoan laittamisesta ja leipomisesta, aamurutiinista kahvin sekä soijajogurtin kera, säännöllisistä treeneistä, siitä että ympärilläni on turvallisia ihmisiä epävakaiden sijaan ja ihan vaan viikonlopuista kotona ilman jatkuvaa juhlaa. Tavalliset arkiset asiat ovat muuttuneet vanhemmiten mukaviksi ja jotkut rutiinit ovat itse asiassa yllättävän kivoja! Vaikka en olekaan erityisen rutiiniorientoitunut, olen opetellut pitämään tietyistä asioista kiinni. Kun elämässäni on rutiineja, ne tuovat määrättyä järjestelmällisyyttä ja luovat omalla tavallaan myös turvallisuuden tunnetta. Toisaalta, kyllä edelleen kaipaan välillä jotain muutakin. On osa ihan jo perusluonnettani janota uusia juttuja ja seikkailuja. Kaipaan vahvoja tunteita, kokemuksia, elämyksiä ja säännöllisesti jotain, mikä poikkeaa arjesta. Rakastan hulluttelua ja sitä, että voi tehdä jotain, mitä kukaan ei uskoisi sinun tekevän! Rakastan rikkoa kaavaa, rajoja ja heittäytyä. Ja kuten usein sanon, minulle ei riitä perus kauppakassiarki. Voi olla, että sama tunne on sinullakin, mutta minulla se on ollut aina hyvin vahvana. En oikeastaan tiedä onko vahvojen tunnekokemusten kaipuu tullut minuun äidinmaidossa, vaiko jäänyt vahvasti hengellisestä yhteisöstä? On juteltu aiheesta paljon siskoni kanssa, sillä hänellä on täysin sama, joten selkeästi kyse on perimästä, luovasta luonteesta, opitusta tai sitten ihan vaan lapsuuden lähtökohdista. Omalla kohdalla myös urheilutausta saattaa vaikuttaa, sillä urheilu on asia, joka antaa ihmiselle todella vahvoja onnistumisen tunteita, joita ilman voi olla haastavaa myöhemmin elää.

Vaikka aikuisuus on ehkä välillä vähän tylsää, sillä elämässä on paljon vastuuta ja asioita tulee miettiä pidemmällä tähtäimellä, kyllä silti koen, etten haluaisi palata siihen elämään, jota elin parikymppisenä. Onhan noita aikoja hauska muistella ja pakko sanoa, että tylsiä muistoja sieltä ei juurikaan löydy, mutta kyllä silti valitsen tasaisemman aikuisen elämän kuin parikymppisen jatkuvan vuoristoradan. Nykyään itsensä kanssa on enemmän sinut, olen löytänyt sen oman ”jutun” (vaikka kauan siinä menikin) ja oikeasti löytänyt sen oman potentiaalin, johon haluan panostaa. En edelleenkään ole varma missä olen vuoden päästä ja näin haluan elämäni olevan. En halua sitoutua liikaa maallisiin asioihin tai esimerkiksi menettää vapautta mennä ja tulla – enkä nyt tarkoita tällä parisuhdestatusta. Itselleni tärkeää on elää vapaasti ja antaa elämälle tietynlainen mahdollisuus kuljettaa. Jos elämä on liian järjesteltyä ja jokainen palanen tiukasti paikoillaan, ei siellä ole tilaa muutokselle tai uusille asioille. Tätä itse asiassa usein mietin, moniko elää unelmiaan todeksi? Ja moniko on liian sidottu kaikkeen maalliseen toteuttaakseen unelmiaan? Entä moniko on luopunut unelmistaan ja valinnut jotain sellaista, joka kenties oli pakon edessä valittava? Ajattelen, ettei koskaan ole liian myöhäistä tehdä muutoksia elämäänsä. Aina on ovi, josta voi lähteä. Tosin aina se ei ole helppo päätös, mutta aina on mahdollisuus.

Huomenna täytän 32 vuotta ja pakko myöntää, ettei elämäni ole mennyt kuten sen joskus ajattelin menevän. Tämän vuoksi olen luopunut liiallisesta suunnitelmallisuudesta ja pyrin ennemminkin elämään hetkessä. Vaikka elämäni ei olekaan mennyt suunnitelmien mukaan, olen kokenut todella paljon, nähnyt niin hyviä kuin huonojakin asioita, joiden ansiosta kasvanut hurjasti, olen rakastanut ja tullut rakastetuksi, tehnyt asioita joista nautin ja onnistunut kääntämään vaikeudet voimavaroiksi. Olen elänyt monipuolista ja rikasta elämää, jollaista toivon kykeneväni elämään myös jatkossa! Itselleni tämä ikä ei ole mikään suuri meriitti, vaan ennemminkin luku muiden joukossa. Tosin ainahan sitä näillä numeroilla asioita enemmän miettii ja vuosien kuluminen aiheuttaa monenlaisia tunteita, joista olen jo aikaisemminkin ajatuksia jakanut. Nyt kuitenkin tähän hetkeen ja päivään, jonka vietän ihanien ihmisten kanssa elämää juhlistaen!

Halaus juuri sinulle ja kertokaahan, jos voitte yhtään samaistua ajatuksiini? Onko mielestänne aikuisuus ihanaa vai kamalan tylsää?

Kuvat: Iines Aaltonen