Kun eristäydyin kolmeksi päiväksi
Pohdin torstaina ääneen, mitä teen juhannuksena. Iso osa minusta halusi rentoutua, olla yksin ja herätä uuteen päivään ilman kelloa, aikataulua tai paineita siitä, mitä tänään tulisi saada aikaiseksi. Jokin osa minusta kuitenkin taisteli vastaan – yksin juhannuksena, eihän se nyt käy laatuun! Mutta niinhän siinä sitten lopulta kävi, että päätin olla viisas ja ottaa aikaa itselle. Luin kirjaa, söin hyvin, treenasin, tein useampia postauksia varastoon ja noh, eristäydyin. Ainoat sosiaaliset kontaktini olivat yhteydenpito ystäviin tai oikeastaan kahteen heistä, jotka olosuhteiden pakosta viettivät juhannusta rauhallisesti. Toinen opiskellen, toinen koiran vahtina. En edes muista, koska viimeksi olisin nukkunut yhtä paljon ja niin laittoman pitkään! Heräsin joka päivä vasta kymmeneltä, jonka jälkeen vetkuttelin sängyssä varmaan tunnin verran. Vaikka paljon pelkästään olin ja rentouduin, sain toisaalta myös huomattavasti aikaan. Löysin pitkästä aikaa sen draivin, joka minulla oli ennen blogipostauksia tehdessä. Ei tuntunut sille, että nyt on pakko postata kahden tunnin sisään jotain väkisin ulos, vaan ihan oikeasti kirjoitin siihen tahtiin, kun tekstiä pulppusi ja nyt postauksia tosiaan odottaa useampi tuolla varastossa teitä varten! Huomaan, miten kohdallani luovuuden valloilleen pääseminen vaatii tyhjää tilaa. Se vaatii tietynlaista kiireettömyyttä, jonka seurauksena ajatus juoksee eri tavalla kuin silloin, jos aikaa on kaksi tuntia ja pitäisi saada äkkiä jotain mielenkiintoista tekstiä aikaan. Valitettavasti väkisin väännetty näkyy herkästi päällepäin ja sellainen tunne itselläni on jo pidempään ollut. En halua olla sellainen bloggaaja, joka kirjoittaa väkisin ”jotain”, vaan haluan oikeasti panostaa sisältöön, jota tuotan.
Välillä on hyvä eristäytyä. Käyttää vähemmän somea, viettää aikaa yksin tai yhdessä muiden kanssa – mikä on kullekin se paras tapa rentoutua. Itse introverttina ammennan energiaa eniten rauhasta ja yksin olemisesta, jonka vuoksi minulle paras vaihtoehto ladata akkuja, on ja tulee aina olemaan, ylhäisessä yksinäisyydessä hengailu. Tajusin tässä viime päivien aikana myös sen, etten ole viettänyt tällaista aikaa hetkiin ja tuskin jatkossakaan vietän, ellen sitä tilaa itselleni raivaa. Välillä on oltava itsekäs, jotta voi taas olla parempi ihminen niin itselle kuin muille. Ja pakko myöntää, onhan se nyt ihanaa, kun ei ole juhannuksen jälkeistä krapulaa! Vasta keskustelin erään ihmisen kanssa, joka on ollut 30 vuotta ilman alkoholia ja hän sanoi, kuinka alkoholi velloo aivoissa jopa viikon verran, vaikka kehosta se poistuu muutamassa päivässä. Eli käytännössä jos juo joka viikonloppu, eivät aivot ole ”selvät” missään kohtaa. En tosin tiedä, pohjautuuko tämä johonkin tutkimuksiin vai mistä tieto oli peräisin, mutta voisin hyvin tähän uskoa! Itselläni nimittäin alkoholi vaikuttaa eniten mentaaliseen puoleen ja vaikka juhliminen on hauskaa hyvien ystävien kanssa, seuraavat päivät alkoholinkäytön jälkeen eivät ole niin hauskoja. Pahimmillaan masentava fiilis on kestänyt minulla jopa viikon verran, mikä on kyllä aika pitkä aika yhden illan takia. Eli parasta tässäkin asiassa on hyvä balanssi. Ei tarvitse olla välttämättä absolutisti, mutta ei myöskään joka viikonloppu juhlia. Itselläni kesäkuussa on ollut jo kahdet juhlat ja täten myös kaksi krapulaa, joten jo ihan senkin vuoksi oli tilannetta hyvä rauhoittaa juhannuksena.
Yksin ollessa tulee ajateltua omaa elämää myös laajemmin ja mietittyä sitä, mitkä asiat ovat hyvin ja mitkä puolestaan niitä, joita tulisi kehittää. Myös ongelmanratkaisu helpottuu yksin ollessa. Kun on tilaa ajatella, pystyy ongelmakohtia tarkastelemaan laajemmin. Itse mietin nyt juhannuksena esimerkiksi ajankäytön hallintaa, jota haluaisin juuri blogin osalta tehostaa. Eli periaatteessa haluaisin hoitaa kaiken entistä tehokkaammin ja lyhyemmässä ajassa kuin tällä hetkellä, tappamatta kuitenkaan luovuutta tai viemättä hommaa suorittamisen puolelle. Tämä puolestaan toisi mukanaan minulle enemmän vapaa-aikaa ja sitä omaa tilaa, joka antaisi ideoita myös sisällöntuotantoon. En nimittäin ihaile ihmisiä, jotka tekevät töitä aamusta iltaan, vaikka siihen oma tilanteeni onkin välillä lipunut. Mielestäni tuollaisessa elämäntyylissä ei ole mitään siistiä, ylpeiltävää tai mainostamisen arvoista. Tuossa kohtaa on kadotettu elämästä jotain tärkeää, jos näin on. Elämä ei ole yhtä kuin työnteko – ei vaan ole, ei ainakaan minulle. Myös omien kokemuksien pohjalta voin rehellisesti myöntää, kuinka järjettömällä työnteolla usein peitellään jotain syvempää, jota ei haluta kohdata. Kun elämässäni oli viimeksi talvella vaikeaa, tein entistä enemmän töitä. Ajattelin, miten nyt keskityn rakentamaan elämää ja uraa, enkä anna sijaa surulle tai ”turhille” tunteille. Eli periaatteessa sillä hullulla työnteolla pyrin tukahduttamaan tunteita, unohtamaan satuttavia asioita ja pakenemaan niitä hetkiä, joissa joutuisin kohtaamaan itseni. Työnteko on usein tapa peitellä tai paeta jotain ja jos väität vastaan, ehkä sinulla on jotain elämässäsi, mitä pakenet tai jotain, minkä kiellät? Se voi olla yksinäisyys, merkityksettömyyden kokemus tai vaikka tyhjyyden tunne. Siinä kohtaa, kun ei ole töitä pöydällä tehtävänä, on aikaa kohdata sisin ja se jos mikä monia pelottaa.
Oivalsin näiden kolmen päivän aikana jälleen myös sen, kuinka paljon hyvää elämässäni on. En oikeastaan osaa edes nimetä mitään, mitä minulta puuttuisi? Varmasti puuttuu monikin asia, mutta juuri nyt en osaa kaivata mitään sellaista, mitä elämässäni ei jo ole ja näinhän sitä olisi aina hyvä elää – ollen tyytyväinen siihen, mitä omistaa eikä tyytymätön siitä, mitä ei omista. Siispä energisenä ja iloisena kohti uutta viikkoa!
Ihanaa sunnuntaita!
Te krapulaiset, kaikki sympatia puolellanne! Juokaa paljon kivennäisvettä, levätkää ja syökää pizzaa, kyllä se siitä helpottaa.
Kuvat: Taru Tammikallio