Unelmia ja viime päivien fiiliksiä

Yksi ehkä merkittävimmistä syistä miksi tykkään matkustaa, on se ajatusvirta, jonka eri maissa ja kulttuureissa vieraileminen oman pään sisällä aikaan saa. En tiedä teistä, mutta ainakin minussa erilaisten ihmisten tapaaminen ja kulttuurien kohtaaminen liikauttaa aina jotain. Ei välttämättä silloin, kun ollaan keskellä ”turistirysää”, vaan ennemminkin kohteissa, joissa on tilaa omille ajatuksille, luontoa ja autenttinen ilmapiiri. Etenkin autenttisuus toimii kohdallani perspektiivin tuojana ja saa pohtimaan, miten erilaista elämää sitä elää keskellä Helsinkiä verrattuna vaikka ihmisiin, jotka elävät täällä saarilla. Eilen kun ajettiin pidempi matka huonokuntoisia teitä Klelingking beachille ja Angels Billabongiin, näimme matkalla paljon paikallista elämää keskellä suorastaan ei mitään. Ajomatkalla mietin sitä, miten erilaisia ihmisistä kasvaa tuollaisissa olosuhteissa. Esimerkiksi ikääntyminen menettää varmasti merkityksen, eikä aikaa ehkä mieti samalla tavalla kuin kapistalistisessa yhteiskunnassa tekee. Työnteko ja yleisesti tekeminen ei varmasti ole yhtä suorituskeskeistä, vaan ennemminkin verkkaista. Ei sillä, olen enemmän kuin kiitollinen suomalaisuudestani ja siitä, että olen syntynyt hyvinvointiyhteiskuntaan, mutta jollain tavalla silti aina kerta toisensa jälkeen tuntuu ihanalta nähdä ihmisiä, joilla ei ole kiire mihinkään, sillä se tarttuu. Nytkin kirjoitan tätä tekstiä istuen puisella penkillä rannan tuntumassa katsellen merelle, laskuvesi on vienyt rantaviivan kauas ja muuan paikallinen hakkaa matalassa vedessä ostereita irti merestä (kenties riutoista tai kivistä?). Paikallisen tekeminen on niin rauhallista ja leppoisaa. Tuskin on muuta aikataulua kuin päivänvalo ja meren liikehdintä.

Kysyin tänään ystävältäni kysymyksen, jota olen itse viime päivinä pohtinut, nimittäin sen, mitä haluaa tehdä, kokea ja nähdä ennen kuin täyttää neljäkymmentä. Tiedän, elämää ei tulisi miettiä ikävuosien mukaan, mutta jollain tavalla koen että nyt kun olen vielä nuori, minun kannattaa tehdä kaikki se, mitä haluan elämässäni tehdä. Ei ole mitään järkeä siirtää asioita eteenpäin vuosilla, vaan niiden toteuttaminen kannattaa aloittaa jo tänään. Yksi unelmani oli pitkään luoda elämä, jossa minulla on mahdollisimman paljon vapauksia. Tällä hetkellä koen tuon toteutuneen aika hyvin ja tunnen olevani etuoikeutetussa asemassa. Toki tällaisen elämän ylläpitäminen myös vaatii, eikä missään nimessä tule ilmaiseksi. Ennen neljääkymmentä haluaisin myös matkustaa – tosin en lyhyitä ajanjaksoja, vaan olla mahdollisesti pidempiä aikoja reissussa. Yksi unelmani on kiertää maailmaa muutaman kuukauden ajan ja nähdä mahdollisimman paljon erilaisia kohteita ja mieluiten vielä sellaisia, joissa ei ole paljon turisteja. Haluan muistoja, jotka säilyvät verkkokalvoillani aina vanhaksi saakka. Lisäksi haluaisin tasapainoisen ja hyvän parisuhteen. Haluaisin vielä rakastua ja olla jollekin se tärkein – kumppani ja myös joku päivä se pullan tuoksuinen vaimo. Lisäksi haluaisin mm. oppia kokonaan uuden kielen ja uuden lajin, käydä joogaretriitillä, vaeltaa Lapissa ja yöpyä aavikolla. Myös uralla haluaisin saavuttaa asioita, mutta en oikeastaan raha edellä vaan ennemminkin nauttia siitä, mitä teen ja kyetä sanomaan saman vielä viiden vuoden päästä.

Tärkeimmät unelmani liittyvät kuitenkin hetkessä elämiseen ja siitä nauttimiseen, mikä ei kuitenkaan estä unelmoimasta myös hyvin konkreettisista ja ehkä jonkun mielestä jopa pinnallisista asioista. Muuan joskus sanoi, että kun unelmat sanoo ääneen, ne toteutuvat. Voisin kuvitella tuossa piilevän jonkinlaisen totuuden siemenen. Ehkä unelmien ääneen sanominen tekee nimenomaan sen, että niitä kohden alkaa konkreettisesti tähdätä? Olen myös sitä mieltä, ettei unelmien toteutumisen tiellä useinkaan ole mitään muuta kuin se, miten rajoitamme itse itseämme. Harvemmin kukaan muu sanoo meille, ettei meistä ole johonkin tai ettemme voi tehdä sitä tai tuota, vaan niin usein kaikista jyrkimpiä olemme juuri itse itselle. Ehkä omassa elämässä isoin muutos on tapahtunut tällä osa-alueella, sillä olen viimein uskaltanut olla rohkeampi – tehdä isojakin muutoksia tarvittaessa ja ottaa uskaliaasti askelia kohti sellaista elämää, jollaista haluan elää. Sanon asioita myös enemmän juuri ääneen enkä häpeä myöntää, etten ainakaan tässä kohtaa elämää unelmoi niistä hyvin perinteisistä asioista, kuten omistusasunnosta, hyvää toimeentuloa suuremmista tuloista tai suurperheestä.

Ehkä päällimmäisin mielessäni pyörivä asia on kuitenkin ollut, se miten etuoikeutetussa asemassa sitä on ja kuinka kiitollinen elämästään tulisi päivittäin olla. Ei sillä, omalla tavallaan kadehdin jotain sellaista rauhaa ja seesteisyyttä, joka on selkeästi läsnä esimerkiksi täällä Nusalla, mutta samaan aikaan olen oivaltanut sen, miten suuri potentiaali omassa elämässä piilee, jos sen vaan käyttää oikein. Liikaa me  länsimaisessa yhteiskunnassa keskitytään huonoihin asioihin ja elämän epäkohtiin, kun voisimme keskittää sen kaiken energian asioihin, jotka ovat hyvin ja joissa on rutkasti potentiaalia hyvään!  Jokainen tämän varmasti tietää, mutta miksi se onkin usein niin hankalaa? Veikkaan kehitysmaissa ihmisten iloitsevan huomattavasti pienemmistä asioista kuin me iloitsemme ja vaikka ongelmat ovat todellisia, silti jaksetaan hymyillä – tietämättä tokikaan, onko hymy aito. Omaan elämään matkustaminen tuo kyllä perspektiiviä juuri tälle osa-alueelle kerta toisensa jälkeen. Ja etenkin tänä vuonna kun olen nähnyt sitä toista ääripäätä nyt pariinkin otteeseen, olen huomannut, miten se vaikuttaa omaan yleiseen suhtautumiseen. En tokikaan tarkoita tällä sitä, ettei negatiivisia tunteita tai ajatuksia saisi läpikäydä, vaan ehkä enemmänkin sitä, miten vaikeuksienkin jälkeen jaksaa uskoa hyvään ja siihen, että valoa on tunnelin päässä. Kun laittaa omat ongelmat suurempaan mittakaavaan, tuntuvat ne pienemmiltä.

Tällaisia ajatuksia on tosiaan pyörinyt viime päivinä mielessä. Eikä sillä, näitä samoja asioita voi oivaltaa myös kotona, eikä aina tarvitse matkustaa toiselle puolen maailmaa. Saavuttiin muuten tänään Nusa Ceninganille, joka on hyvin pieni saari, aivan Nusa Lembongan kyljessä. Olen niin onnellinen että valitsimme nimenomaan tämän puolen Lembonganin sijaan, sillä täällä on pääasiassa viidakkoa ja upeita rantoja. Täällä on myös huomattavasti rauhallisempaa ja hyvin vähän turisteja. Itse odotan etenkin hiljaisia ja (toivon mukaan) autioita rantoja, joita täällä pitäisi kuulemma olla!

Oikein ihanaa lauantaita!