Mikä on nykyään suhteeni liikuntaan?
Kun nuorempana liikuin hyvin tavoitteellisesti, vanhemmiten suhteeni liikuntaan rentoutui todella paljon. Pitkään treenasinkin ilman tavoitteita ja oikeastaan puhtaasti fiilispohjalta. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, ettenkö olisi harrastanut liikuntaa tai olisin laiskotellut, vaan treenityylini oli yksinkertaisesti hyvin rento. Edelleenkään en sano, etteikö tuo tapa treenata sopisi itselleni tai olisi monin tavoin hyvä. Silti muistan, miten jossain kohtaa aloin kaipaamaan treenaamiseen jonkinlaista punaista lankaa. Sitä samaa painetta, joka oli läsnä aikanaan kilpaurheillessa ja ikään kuin motivoi harjoittelemaan. Vaikka nautin rentoudesta, nautin myös siitä, että minulla on tavoitteita ja ikään kuin etappeja, joita kohden mennä. Viimeisen vuoden sisään olenkin treenannut tavoitteellisemmin kuin vuosiin. Lukuun ottamatta tätä heinä-elokuun laiskaa ajanjaksoa, olen treenannut hyvin intensiivisesti ja sinällään ehkä vähän harmitellut, miten lihaksia on kadonnut kuin tuhkatuuleen ja farkut ovat tässä kesän mittaan löystyneet. Kunto romahtaa kuukaudessa selkeästi jonkin verran ja sitä nyt lähdetäänkin sitten jälleen palauttelemaan…
Kun aikaisemmin siis treenasin ilman tavoitteita ja fiilispohjalta, nykyään minulla on treenitavoitteita. En kylläkään ”kilpaile” kuin itseäni vastaan, eikä treenaamiseni ole verenmaku suussa painamista, mutta treeneihini liittyy epämukavuusalueelle menemistä ja tiettyjä etappeja. Haluan kehittyä ja nähdä kehityksen sekä fyysisessä kehossa, että henkisellä puolella. En tiedä, miten sallittua tällaisen ääneen sanominen nykyään on, kun niin paljon puhutaan hyvinvoinnista samassa lauseessa rentouden kanssa. Mielestäni tavoitteiden asettaminen ei kuitenkaan tarkoita, etteikö voisi treenata terveellä tavalla tai ylipäänsä omata tervettä suhdetta kehoonsa. Itsehän en siis missään nimessä tavoittele laihuutta tai painonpudotusta, vaan oikeastaan päinvastoin. Ongelmani, kun on ennemminkin se, että jos en treenaa, laihdun, enkä pidä siitä. Tykkään, että kropassa on edes hieman muotoa ja sporttisuutta, joka kertoo elämäntavoista. Mikään bikinifitness -tyyppinen vartalo itseäni ei kiehdo, mutta urheilullisuus on mielestäni kaunista. Samaan aikaan haluan omata myös erittäin hyvän aerobisen kunnon ja se on mielestäni pysynytkin itselläni tasaisen hyvänä jo vuosikaudet. Tällä saralla en niinkään tavoittele enää kestävyyskunnon maksimointia, vaan enemmänkin räjähtävän kunnon kehitystä. Olen mielestäni liian ”hidas” kaikissa nopeissa fyysisissä treeneissä, ihan jo varmaan osittain oman mielen herkkyydenkin vuoksi. Tästä syystä kehityskohtani on nimenomaan kaikki porrasjuoksusta intervallityyppiseen treeniin. Tätä olen soveltanut paljon myös kuntosalilla, tehden useamman liikkeen sarjoja kohottaen sykkeet mahdollisimman korkealle.
Salilla treenaamisen tavoitteet kävivätkin varmasti jo tuosta aikaisemmasta ilmi, eli haluan olla urheilullisen vahva, vaikka siron vartalon luonnostaan omaankin. Tykkään tietyllä tavalla myös voimakkuuden tunteesta, sillä silloin, kun kehoni on vahvassa kunnossa, olen vahvempi kokonaisuutena. Mielestäni tällä on hirvittävän suuri merkitys mielenterveydenkin kannalta, sillä jos on fyysisesti hyvässä kunnossa, pysyy kokonaisuus paremmin kasassa verrattuna siihen, jos on fyysisesti heikossa (ja vaikka jo mainitsemassani liian laihassa) kunnossa. Tällaiset pienet asiat merkkaavat ja niiden suhteen olenkin asettanut itselleni tavoitteita. Yksi tärkeä huomio on myös se, miten aikanaan jopa pelkäsin epämukavuusaluetta, sillä siitä oli jäänyt jonkinlainen kammo kilpaurheiluajoilta. Tästäkin syystä halusin pitkään mennä treeneissä täysin omilla ehdoilla ja esimerkiksi himmailla lenkillä silloin, kun tuntui epämukavalle tai alkoi uuvuttamaan. Tänä päivänä toimin noissa tilanteissa täysin toisin, eli pusken itseäni eteenpäin, ellei kyse ole jostain tilanteesta, jossa olen aidosti heikossa hapessa. Terveys tietenkin edellä, mutta tiedättekö – teen paljon sellaista oman mielen haastamista myös treenatessa. En luovuta, vaan painan loppuun saakka väsymyksestä huolimatta. Tämä on aika suuri muutos vuosien treenityyliini ja huomaan sen toimivan kohdallani. Tämä samainen tyyli, on nimittäin omalla tavallaan vaikuttanut myös muuhun elämääni, sillä nykyään saan mielestäni paremmin asioita aikaan, enkä samalla tavalla ”ajelehdi”, kuten aikaisemmin ajelehdin. Kun on itseään kohtaan jossain asiassa jämpti, uskon sen vaikutuspiirin yltävän myös muille elämän osa-alueille.
Pidän suhdettani liikuntaan kuitenkin hyvin terveenä ja tasapainoisena, vaikka puskenkin itseäni säännöllisesti epämukavuusalueelle. Eli treenikertoja viikossa on sopiva määrä ja muistan myös levätä, sillä kehitys tapahtuu levossa. En myöskään koskaan treenaa rangaistakseni itseäni tai pakonomaisesti. Tunnistan rajani ja kuten mainitsin, terveys edellä, eli en treenaa sairaana tai vie itseäni äärirajoille, ellen tiedä olevani kunnossa. Ja minähän olen ihmisenä hedonistinen, eli kyllä, tykkään nauttia säännöllisesti myös asioista, jotka eivät välttämättä niinkään tue kunnon kehitystä, kuten nautiskella hyvää viiniä tai syödä pizzaa. En ole treenien suhteen mustavalkoinen, vaan ennemminkin sopivan jämpti, ollen samalla myös rento. Minulle ei myöskään tuota hankaluutta pitää välillä tällaisia kuukaudenkin treenitaukoja, vaikka kieltämättä pieni ikävä hikitreeneihin on ollut. Mutta ymmärtänette pointin – elämäni ei pyöri pelkästään treenien ympärillä, enkä määrittele itseäni sen perusteella, missä fyysisessä kunnossa olen. Siitä huolimatta suhtaudun treeneihin suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti. Pakko muuten myöntää, että omien treenitavoitteiden saavuttamisesta tulee todella hyvä fiilis ja sekin vaikuttaa yleisesti kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja motivaatiotasoihin. Mikäli muuten tarkemmat tavoitteeni kiinnostavat, niistäkin voin oman postauksensa lähiaikoina tehdä? Vuoden alussa listasin viimeksi treenitavoitteeni, joten sieltä voisinkin tehdä koontia siitä, miten nuo tavoitteet ovat toteutuneet!
Onko muiden suhde liikuntaan muuttunut vuosien varrella? Oletteko te enemmän rentoja fiilispohjaisia treenaajia, vai omaatteko tavoitteita harjoittelun suhteen?