Vetovoiman laki, toimiiko se?
Olen aina ollut jollain tavalla taikauskoinen ja uskonut johonkin suurempaan – sellaiseen, josta emme välttämättä edes tiedä ja josta meidän ei tarvitse tietää. Vaikka noin yleisesti olen kovin analyyttinen, eli haluan ymmärtää asioiden syy-seuraussuhteita ja erityisesti ihmissuhteissa kaipaan selityksiä sekä omalle, että toisten käytökselle, joissain asioissa uskon brutaalisti sellaiseen, joka ei ole täysin järjellä selitettävissä. Yksi tällainen asia on vetovoiman laki ja se, kuinka asioita tapahtuu silloin, kun olemme niihin valmiita. En kuitenkaan usko, että uskomalla hyvään, tapahtuu elämässä vain hyviä asioita. Tai paskaa saisivat niskaan vain he, jotka ovat huonoja ihmisiä – ei missään nimessä. Mutta määrätyissä asioissa oma asenne ja henkinen tila ovat sellaisia, jotka joko vetävät puoleensa tai karkottavat.
Koronan aikaan yksin ollessa mietin paljon omaa elämänasennetta ja elämässäni tapahtuneita asioita parin viime vuoden ajalta. On ollut erilaisia haasteita, mutta myös onnistumisia. Aika kirjava kokonaisuus kieltämättä, mutta sellaistahan elämä on. Rehellisesti sanottuna, olen joutunut kamppailemaan myös sen kanssa, missä määrin uskon hyvään ja hyvyyteen. On asioita, joiden suhteen muutuin pikkuhiljaa jopa hieman kyyniseksi ja olen ollut hiljaisesti surullinen siitä, miten osa asioista on mennyt. Vaikka tuo ei ole näkynyt päivittäisessä elämässäni, on se painanut minua niinä hetkinä, kun olen ollut yksin. Ja nimenomaan surun muodossa, ei vihana tai katkeruutena. Suru puolestaan lamauttaa ja välillä tunsin olevani vain varjo siitä, millainen oikeasti olen.
Monesti juuri tuon kaltaisissa tilanteissa toivoo, kunpa elämään tulisi jotain todella hyvää ja äkkiä, jolloin voisin unohtaa ikävältä tuntuvan prosessin ja siirtää käsittelyä johonkin hamaan tulevaisuuteen! Ainakin omalla kohdalla pakeneminen on ollut monesti se ensimmäinen oljenkorsi, vaikka tiedostaisin sen olevan ratkaisuista väärin. Harvoin noissa tilanteissa elämä kuitenkaan yhtäkkiä suuresti mullistuu, sillä oma henkinen tila on mikä on, jolloin ei yksinkertaisesti vedä puoleensa sellaisia asioita, joita aidosti toivoisi ja lopulta turhautuu. Tiedostan ainakin itsestä, miten paljon henkinen alakulo heijastuu ulospäin ja siinä kohdin, kun en voi hyvin, torjun hyvää ikään kuin tiedostamatta, koska en sataprosenttisesti siihen edes usko. Myös se, jos on lujasti kiinni jossain vanhassa tai elää menneessä, estää elämisen tässä hetkessä. Vasta kun päästää irti menneestä, on valmis kohtaamaan uutta tässä hetkessä.
Hassua kyllä sanoa näin, mutta kiitos kevään yksinolon, elämässäni on kääntynyt jokseenkin uusi lehti. Tuntuu, että olen saanut itseni takaisin ja viime ajat on ollut todella hyvä fiilis ja jopa arjen pienet haasteet ovat tuntuneet voitettavilta, koska hyvä fiilis on kantanut. Moni asia on loksahtanut paikoilleen ja olen nähnyt jotain sellaista omasta elämästä, jota en aikaisemmin uskaltanut nähdä. Olen myös myöntänyt itselleni asioita, joita elämältä haluan ja katsonut realistisesti onnellisuuttani ja sitä, mitkä asiat estävät onneni. Tiedän, kuulostaa niin kliseelle, kuinka elämä yhtäkkiä muuttuu paremmaksi ja kaikki kirkastuu, mutta näin se vaan joskus menee. Ja samalla kun olen ollut pirteä, iloinen ja avoin, tuntuu kuin elämääni tulisi hyviä asioita enemmän. Eli jossain määrin kyllä uskon siihen, miten hyvä fiilis ja balanssi heijastuu meistä ulospäin aivan kaikessa, mitä olemme ja teemme. Vedetään puoleemme sellaista, jota on myös meissä. Ja on pitkälti kyse myös siitä, mitä näemme ympärillä. Uskon että usein ympärillä on paljon hyviä asioita, mutta kun on paha olla, on vaikea nähdä hyvää.
Ja ehkä mikä tärkeintä, hyvän olon takana ei ole kukaan tai mikään ulkopuolinen, vaan hyvä fiilis lähtee minusta itsestä. Toki lähipiirini on nykyään optimaalinen ja sellainen, joka tukee, nostaa ja luo positiivista ilmapiiriä. Tällaisten ihmisten kanssa on hyvä olla, sillä heiltä saa tukea ja kannustusta tarvittaessa. Kun imee paljon erilaisia tunnetiloja itseensä, olen huomannut, miten suuri merkitys on ihmisillä, jotka ovat elämän suhteen positiivisia ja näkevät aina ennemmin hyvän kuin sen pahimman skenaarion! Ehkä pieni asia, mutta loppupeleissä aika tärkeä juttu ainakin itselleni, jonka senkin olen pikkuhiljaa sisäistänyt. Hyvästä lähipiiristä huolimatta koen, että henkinen hyvinvointi on kuitenkin aina lopulta jokaisen omalla vastuulla. Minä olen vastuussa siitä, miten voin ja millaista puoleeni vedän.
Näissä fiiliksissä on hyvä suunnata kohti viikonloppua.❤️
Uskotteko te vetovoiman lakiin, vai onko se mielestänne täyttä huuhaata?