Miten nauttia elämästä, mutta pysyä silti kunnossa?
Näin juhannuksen korvilla ajattelin kirjoitella postauksen siitä, miten pysyä hyvässä kunnossa, mutta nauttia silti elämästä. Ja jo heti alkuun haluan mainita, etten missään nimessä kirjoita postausta sillä mentaliteetilla, että tämä olisi se optio, johon tulee pyrkiä. Vaan ehkä ennemminkin haluan avata omia kokemuksia aiheesta ja siitä, miten on mahdollista valita molemmat vain toisen sijaan. Liian usein ainakin itse törmään siihen, kuinka ihmiset luulevat sen olevan joko tai. Eli joko treenataan överisti ja syödään tiukan ruokavalion mukaan tai eletään toisessa ääripäässä. Toki jälleen muistutan tämänkin olevan eri asia silloin, jos kisaa tai ammattiurheilee, eli nyt jaan ajatuksia hyvinvointiliikkujan näkökulmasta.
Henkilökohtaisesti nautin siitä, ettei minun tarvitse luopua jostain ollakseni jotain. Eli voin elää terveellistä elämää, mutta samaan aikaan myös nauttia elämästä tavoilla, jotka eivät ole aina niitä maailman terveellisimpiä valintoja. Jokainen varmasti tietää, ettei alkoholi, sokeri tai rasva ole terveellistä, mutta sanoisin, että mielen kannalta on ihan tervettä sallia välillä itselleen nämä kolme asiaa, tai edes osa niistä (makumieltymyksien ja arvojen mukaan). Kaiken ravintosisältöä ei tarvitse tietää ja mielestäni olisi tärkeää opetella ajattelemaan ruoka ruokana, sen sijaan, että miettii ravintoarvoja tai numeroita.
Noudatan 80/20 periaatetta, eli 80 % ajasta elän terveellisesti, syöden monipuolisesti ja liikkuen, kun taas 20 % on sitä rennompaa syömistä ja juomista. Nautin pitää itsestä huolta ja tiedostan, etten voisi ns. alkaa lipsumaan johonkin täysin päinvastaiseen, eli lopettaa kokonaan liikunnan harrastamista ja syödä vain roskaruokaa. Toisaalta terveellinen elämäntyyli ei motivoi minua kuitenkaan niin paljon, etten sallisi itselleni näitä ”epäterveellisiä” valintoja, koska saan myös niistä nautintoa. Eli 20 % ajasta menee herkkuja, viiniä ja jotain rasvaista. Yleensä tuo 20 % ajoittuu viikonloppuihin, mutta nyt kesällä olen syönyt useina päivinä jäätelöä, eikä maailma siihen kaadu. Sallin siis itselleni herkuttelun myös viikolla, enkä ole sen suhteen orjallinen. Toki ymmärrän, ettei tällainen tyyli sovi kaikille, eli jos syö yhden jäätelön, on pakko hakea perään karkkipussi. Sokeri ruokkii sokerin himoa, eikä pieni määrä riitä. Mikäli tuollaisen piirteen itsessään tiedostaa, voi olla parempi ajoittaa herkuttelu yhteen herkkupäivään viikossa, jolloin itselleen sallii kaiken sen, mitä mieli tekee. Eli tähänkin asiaan on mielestäni olemassa useampi erilainen vaihtoehto täysin siitä riippuen, mikä on itselle paras tyyli.
Miten yhdistää herkuttelu ja treenaaminen?
Mielestäni tärkeää on ymmärtää, ettei herkuttelu ole mikään synti, eikä syötyjä tai juotuja kaloreita tarvitse kuluttaa. Eli herkuttelua ei tulisi mielestäni ajatella suorituksena, jonka jälkeen tuo täytyy ikään kuin kumota. Ihmisvartalo ei toimi niin mustavalkoisesti, että jos syö karkkipussin, saa heti ekstra kiloja – ei ainakaan jokaisella meistä. Sen sijaan, jos herkuttelu on läsnä jokaisessa päivässä, saattaa kiloja pikkuhiljaa kertyä. Eli kohtuus kaikessa ja siksi suosittelen jo mainitsemaani 80/20 periaatetta, joka mahdollistaa elämästä nauttimisen ja samaan aikaan myös hyvässä kunnossa pysymisen. Ja onhan se totta, kuinka säännöllisen liikunnan harrastaminen ruokkii terveellisiä elämäntapoja. Kun treenaa, ei treenien jälkeen tule heti ensimmäisenä mieleen vetää suklaapatukkaa, vaan sitä kaipaa kunnon ruokaa ja jotain sellaista, josta tulee hyvä olo. Jos taas ei liiku, sitä tekee herkemmin mieli kaikkea makeaa ja rasvaista, jonka vuoksi haluan korostaa liikunnan tärkeyttä kokonaisuuden kannalta.
Mietin nykyään aina välillä, miten ihmeessä olen saavuttanut tällaisen balanssin näiden asioiden suhteen, enkä oikeasti ikinä tunne huonoa omaatuntoa siitä, jos rilluttelen ja juon viiniä humalaan saakka tai herkuttelen. Voin elää todella rennosti, syöden ja juoden mitä haluan ja koska haluan. Näin ei ole siis aina ollut, sillä vaikka olen aina ollut ruumiinrakenteelta hoikka, olin nuorempana sokerikoukussa ja söin muutenkin kaikenlaisten ihme ruokavalioiden mukaan, enkä edes tiedä miksi? Kai se oli nimenomaan se oma epävarmuus omasta kehosta ja nuorempana olin yhtä epävarma kuin moni muukin. Oli toki myös muotia olla sairaalloisen laiha ja karpata sekä syödä rasvattomia jogurtteja. Osittain varmasti tuon kaiken keinotekoisen seurauksena kärsin pahoista vatsavaivoista +25 vuotiaana. Makeutusaineet herkistivät suolistoni ja sen seurauksena tuli ikäviä sivuvaikutuksia. Tästä kaikesta on ajauduttu tälle tielle, jossa en kaipaa mitään dieettejä tai rasvattomia ruokia pysyäkseni kunnossa.
Yritän aina ymmärtää myös sitä, ettei kaikille liikunta ja terveellinen syöminen ole niin helppoa. On erilaisia lähtökohtia, joiden vuoksi emme voi kaikki näyttää samalta, eikä kaikille sovi samanlainen tyyli liikkua tai ruokailla. Minä olen saanut hyvät lähtökohdat ja geenit tässä mielessä, joka tietenkin antaa minulle ns. etulyöntiaseman. En kerää kiloja herkästi ja tykkään terveellisestä ruoasta. Pieniä juttuja, mutta toki helpottavia kokonaisuuden kannalta. Rento suhtautuminen ruokaan ja ylipäänsä syömiseen on monen asian summa.
Mikäli kokee, ettei oma suhde ruokaan ole täysin terveellä pohjalla, kannattaa asiaa purkaa auki esimerkiksi ravintoterapeutin kanssa. Suhde ruokaan kuvaa myös suhdetta elämään. Jos suoritetaan syömistä, usein suoritetaan elämää myös monella muulla tapaa. Ja sama pätee muuten liikuntaan. Eivätkä nämä jutut ole aina yhtä yksinkertaisia, eli se balanssi ei välttämättä löydy simsalabim, vaan toiset painivat läpi elämänsä tasapainoa hakien. On kuitenkin rohkeutta hakea apua tähänkin asiaan, kuten itse aikoinaan ravintoterapeutin pakeilla tein. Halusin saada suoliston tasapainoon ja siitä se tie kohti hyvinvointia sitten lähti. Jos rehellinen olen, tuo ajanjakso elämässäni muutti täysin suhteeni ruokaan ja liikuntaan. Koko pakka meni uusiksi ja pikkuhiljaa myös kehonkoostumus alkoi muuttumaan, kun aloin syömään kroppaani kuunnellen ja treenaamaan kuntosalilla pelkän aerobisen sijaan. Enpä olisi aikoinaan uskonut, että tuostakin ikävästä elämänvaiheesta seuraa vielä jotain hyvää ja muutos, joka tulee kantamaan kenties lopun elämää.
Miten te koette tämän aiheen? Oletteko löytäneet hyvän tasapainon vai tuntuuko, että se on edelleen hakusessa?