Työkaluja kriisin keskelle
Kirjoitan tänään tätä postausta jostain muualta kuin henkilökohtaisesta kriisitilanteesta. Kuitenkin sellaisessa muutaman kerran olleena, on minulla jonkinlaista kosketuspintaa aiheeseen ja ennen kaikkea siihen, miten kriisitilanteesta selviää ja voi päästä yli. Kriisi itsessään on tilanne, johon meillä ei siinä hetkessä ole työkaluja. Saatamme kokea epätoivoa ja hätää, sillä emme tiedä, kuinka pääsemme tilanteesta eteenpäin. Tällainen kohta voi tulla eteen esimerkiksi potkujen, parisuhteen päättymisen, läheisen kuoleman tai muun suuren elämänmuutoksen seurauksena. Kriisi aiheuttaa usein ahdistusta, pelkoa, hätää, unettomuutta, lamaantumista, fyysisiä oireita (vatsakivut, päänsärky, luiden kolotus) ja oireet voivat vaihdella sen mukaan, mikä on henkilökohtainen sietokyky. Tässä tullaankin jälleen kerran siihen, kuinka ihmisten resilienssi vaihtelee. Toiset selviävät vaikeista asioista helpommin kuin toiset, jonka vuoksi mielestäni elämänkokemuksia ja niihin reagointia ei voi ihmisten kesken vertailla.
Elämässäni on ollut kaksi suurempaa kriisiä, joiden rinnalla myös muutamia pienempiä. Molemmat niistä ovat liittyneet ihmissuhteisiin, jotka ovat päättyessään laukaisseet tapahtumaketjun, jonka seurauksena olen ajautunut kriisitilanteeseen. Noissa tilanteissa olen kokenut toivottomuutta ja ajatellut, etten selviä ilman toista – tai ylipäänsä selviä. Toisen kriiseistä kohdalla ajauduin myös hyvin huonoon jamaan itseni kanssa, jonka seurauksena päädyin terapiaan ja prosessoimaan menneisyyttäni. On muuten jännä, miten vahvasti kriisi saattaa laukaista menneisyyden traumat ja nostaa pintaan sellaista, jota ei ole ajatellut tarkemmin oikeastaan koskaan elämässä. Hyvin tyypillisesti elämän kriisitilanne onkin sellainen, joka ajaa meitä laajemmassa mittakaavassa eteenpäin. Tietenkään en sano, että tällaiset ikävät tilanteet olisivat positiivinen asia, mutta usein ne kyllä laukaisevat meissä jonkun syvemmän tarpeen löytää syitä, tutkia itseä ja ennen kaikkea ymmärtää.
Kriisiin reagointi on hyvin yksilöllistä. Itselleni on tyypillistä kokea kriisi kokonaisvaltaisena pahoinvointina, mutta samaan aikaan väkisin pitää tiettyjä lankoja käsissä. Olen aika hyvä myös peittelemään, eli en näytä ulospäin surun tunteita, vaikka olisin pahoinvoiva – en oikeastaan muutoin kuin humalassa. Josta on muuten mainittava, ettei alkoholi sovi itselleni ollenkaan silloin, jos elämässäni on meneillään vaikea kriisitilanne. Alkoholi sekoittaa päätä vaan lisää, vaikka rehellisyyden nimissä voin myöntää aikoinaan juoneeni ja juhlineeni turruttaakseni juuri pahaa oloa. On hyvin tyypillistä (ja suomalaista) hakea päihteistä lohtua, sillä niiden vaikutuksen alaisena olo helpottuu edes hetkeksi, mutta vaikutuksen loppuessa ongelmat tuntuvat vielä kahta kauheammilta. Tässäkin on tärkeää muistaa, että osa ihmisistä on kriisitilanteissa herkempiä tarttumaan päihteisiin kuin toiset, eikä se tee ihmisestä yhtään sen heikompaa. On erilaisia sisäistettyjä toimintamalleja ja tapoja, joiden oletetaan auttavan. Harvoin tällaiset hetkelliset keinot kuitenkaan toimivat, vaan kriisistä selviämiseen tarvitaan jotain paljon enemmän.
Miten kriisitilanteesta selviää?
Kriisi on usein kaoottinen tilanne, johon ei tunnu löytyvän ulospääsyä. Kriisi horjuttaa normaalia elämää, balanssia ja asettaa täysin uuteen tilanteeseen. Kriisistä harvemmin selviää vain ”ajan kanssa”, vaikka tietenkin aika auttaa asian hyväksymisessä ja vie sitä ikään kuin kauemmas. Samaan aikaan on kuitenkin otettava tietoinen askel siihen suuntaan, että haluaa selvitä.
Ohessa keinoja, jotka olen kokenut tärkeiksi kriisitilanteesta selviämiseen:
- Tilanteen ja tunteiden hyväksyminen. Jotta eteenpäin pääsee, on annettava tunteiden tulla ulos ja hyväksyttävä elämän eteen tuoma kriisitilanne. Asioiden kieltäminen on yksi pahimmista, mutta aika monelle luontainen tapa reagoida ainakin alkuun. Kipua voi olla myös vaikea sietää, jos sitä on koko elämänsä pyrkinyt pakoilemaan.
- Puhuminen auttaa aina, vaikka se olisi alkuun miten vaikeaa tahansa. Tähänkin, jos tuon jotain henkilökohtaisuutta, niin koen tarpeelliseksi prosessoida alkuun yksin ja kerätä voimia asian jakamiseen. Osa taas saattaa kaivata kriisin keskellä akuutisti seuraa, mikä sekin on täysin normaalia. Tärkeintä on se, että puhuu jollekin edes jossain vaiheessa. Myös luovat keinot, kuten piirtäminen ja kirjoittaminen saattavat auttaa prosessoinnissa. Lisäksi suosittelen lämpimästi terapiaa, jos siihen on mahdollisuus, sillä ulkopuoliselle puhuminen on monesti helpompaa kuin läheiselle.
- Rutiineista kiinni pitäminen on äärimmäisen tärkeää kriisin keskellä. Jos vaan suinkin mahdollista, syö, nuku ja liiku omien voimavarojen mukaan. Työt on useamman hoidettava myös kriisitilanteessa, vaikka palkkatyöstä on varmasti mahdollisuus jäädä hetkeksi sairaslomalle.
- Anna itselle aikaa hyväksyä tilanne ja prosessoida sitä. Älä vertaa itseä muihin tai siihen, miten naapuri on vastaavasta selvinnyt. Jokainen meistä kokee kriisit tavallaan, eikä se, ettet selviä siitä viikossa, tee sinusta yhtään sen heikompaa yksilöä. Tähän asiaan toivoisin ihmisiltä myös ymmärrystä, etteivät kaikki selviä kriiseistä yhtä nopeasti tai kunnialla kuin toiset. Osa ajautuu aivan pohjalle, kun osa taas pystyy pitämään itsensä pinnalla.
- Vertaistuki on rikkaus! Eikä aina tarvita edes sitä, että joku on kokenut täysin saman asian, vaan ihan jo vastaava kokemus saattaa luoda kahden ihmisen välille tunteen läsnä olevasta ymmärryksestä. Ei muuten kannata myöskään aliarvioida muiden kykyä tukea tai ymmärtää sinua. Omalla kohdalla ihan jo se, että toinen ihminen sanoo ymmärtävänsä mitä käyn läpi, on tuntunut kriisin keskellä hyvältä. Kriisit ovat universaaleja ja meistä jokainen kokee sellaisen jossain kohtaa elämää.
Koen, että kriisit jossain määrin vahvistavat meitä ja luovat uutta, sillä niiden kautta ihminen usein päätyy sellaisten asioiden äärelle, jotka kehittävät ja avaavat uusia puolia elämästä. Myös se, jos on kokenut huonoa, saa arvostamaan kaikkea hyvää, mitä elämässä on. Pienet asiat korostuvat ja niistä osaa iloita. Tämänkin huomaan konkreettisesti omassa elämässä, sillä olen nykyään optimistisempi kaiken suhteen kuin joskus olin. Olen selvinnyt monenlaisesta ja vaikka elämäni ei ole täydellistä, olen monessa asiassa hyvin onnekas.
Toisaalta kriisit jättävät myös jälkensä ja tämä saattaa näkyä pelkona tai takautumina. Tämän olen itsekin kokenut useaan otteeseen ja osittain jopa päätynyt välttelemään tilanteita, joissa voisin altistaa itseni uudelleen kriisitilanteelle. Tuo on alitajuinen tapa suojella itseä ja omaa mieltä pahalta, vaikka todellisuudessa on ymmärrettävä, etteivät huonot kokemukset ole tässä hetkessä, vaan mennyttä.
Samaan aikaan olen myös oppinut kokemistani kriiseistä, eli uskon omaavani paremmin työkaluja seuraavaa kriisiä ajatellen. En enää esimerkiksi halua juoda alkoholia, jos voin huonosti, sillä tiedän sen seuraukset. En myöskään halua sivuuttaa tunteitani tai tarpeitani kriisin keskellä, vaan pidän niitä tärkeinä. Tietenkin kriisi on aina tilanne, joka tulee yllättäen, ja se nostaa kaikki mahdolliset tunteet pintaan. Mutta ainakin toivon, että pystyisin toimimaan paremmin jatkossa ja ennen kaikkea osaisin toimia. Mitä enemmän on työkaluja, sitä paremmin kriisistä on mahdollisuus selvitä.
Onko teillä kokemusta elämän kriiseistä ja mitkä asiat olette kokeneet parhaiksi selviytymiskeinoiksi?